tiistai 31. tammikuuta 2012

Haastetta helmikuulle

Herkuton helmikuu ei ehkä ihan ole mun juttu. Jatkan hillityn herkuttelun linjalla, täyskielto ei oo kivaa :)

Sen sijaan tämä haaste on.


Australialainen fat mum slim -bloggaaja Chantelle organisoi helmikuulle valokuva päivässä -valokuvaushaasteen johon vakaasti aion osallistua, joka päivä. Tuleepa kuvattua maailmaa ympärillä.

Joten päivittäin tänne, ja twitteriin, ilmestyy yksi kuva, yllämainituilla kriteereillä tai niiden inspiroimina.
Samalla kokeilen uutta päivitystapaa, suoraan puhelimesta päivitystä. Sallikaa siis mahdolliset erheet ja outoudet ensimmäisissä postauksissa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Starting tomorrow I will be taking part in the February photo a day challenge , created and hosted by Chantelle @ fat mum slim
All you international visitors, welcome, tag along for the ride :)

maanantai 30. tammikuuta 2012

Tervetuloa...

... meille!

Jo kauan mulla on ollut tarkoituksena raottaa kotimme ovea ja näyttää miten meillä asutaan.
Parempi myöhään, kun ei milloinkaan, joten käykää peremmälle, tässä on meidän koti!

Omakätinen pohjapiirros, joka ei ehkä ihan ole mittakaavassa :D


Kotimme on 56,5 neliötä, 2h+k+wc+p, Tampereen keskustan tuntumassa.

1h on olohuone.



Toinen h on makuuhuone.



Makuuhuoneessa on myös pieni lisäkoppi, täysin minun tarpeisiin luotu askartelunurkkaus. (klik!)

K on kodin sydän (?).




 Ja WC:kin on.


Bonuksena ilman omaa lyhennettään eteinen. Tämä on oikeasti se kodin sydän, sillä läpi eteisen kulkee kaikki.



Ja arvaappa mitä?!
Meillä voi nyt olla pian teillä! Sillä tämä oma koti kullan kallis ei toivottavasti ole liian kallis ja pian jonkun muun. Tai ehkä Sinun?! :D (Jos oikeasti kiinnostaa tai tiedät jonkun jota kiinnostaa, niin vinkkaa, laitan tarkempaa tietoa ;) )

Vielä vuosi sitten "tuskailin" tyhjän tilan kanssa, nyt ei meinaa neliöt riittää. Siispä haussa on jotain suurempaa ja mahtavampaa.
Haikeudella hyvästelen tämän kodin. Meidän ensimmäinen ikioma koti, Pihlan ensimmäinen koti. Koti <3
Toivottavasti löydetään hyvä korvaaja.

perjantai 27. tammikuuta 2012

250 ja yhä enemmän

Sanapilvi tehty Tagxedossa

Pihla puhuu. Pihla puhuu paljon.

Siinä missä moni muu 2-vuotias hyppii, pomppii, kiipeilee ja touhuaa, istuu meidän tyttö, usein potalla, ja puhua pälpättää.

VauKirjan uutiskirjeessä törmäsin artikkeliin lasten puheenkehityksestä ja lapsen sanavaraston karttumisesta. Huikeat lukemat 2-vuotiaiden sanamäärästä kirvoitti meillä ruokapöytäkeskustelun Pihlan sanojen määrästä. Päätettiin laskea.

Aika pian seottiin laskuissa. Ei riittänyt enää sormet eikä varpaat. Otettiin avuksi word-tiedosto, joka automaattisesti laskee sanat meidän puolesta.
Selkeästi Pihla on siis valinnut orientaationsa kehityksessä. Ei ole kiire minnekään kun aina voi puhua hiljaa edetessään :)

Mitä enemmän Pihla oppii puhumaan, sitä hauskempaa tytön seurassa on. Juttua tulee toistaiseksi vielä vähän liian nopealla tahdilla, jolloin sanat ei aivan ehdi matkaan. Siispä saadaan arvailla mikä on puheen perimmäinen sanoma. On niin kivaa seurata sitä toisen iloa, kun saa selittää ja sepustaa ja muutkin ymmärtää. Nyt jo muutkin kuin äiti ja isä :) Vaikka eihän puhe mitään kaikkein selkeintä ole, kun k on milloin t, milloin p ja r puuttuu kokonaan... Koskahan ne osuu kohdalleen?!

On myös hauskaa huomata, miten lapsi oppii yllättävän vaikeita ja outojakin sanoja, kun ne vaan toistuu riittävästi arjessa ja muissa touhuissa. Enpä olisi nimittäin vuosi sitten ajatellut, että lapseni osaa sanoa peippo, hippiäinen tai sarvipöllö, mutta sen siitä saa kun viettää taatan kanssa aikaa lintukirjoja lukien :)
Ja tietty lapsi tietää, että äiti on kätilö ja hoitaa vauvoja. Ja että pyllyyn laitetaan rasvaa ennen vaippaa ja se helpottaa.

Lisää sanoja odotellessa!

perjantai 13. tammikuuta 2012

Me kans!

Kuten niin monet muutkin, kävimme jokin aika sitten Piritta Lipiäisellä kuvauksessa.
Mitään sen suurempaa syytä kuvaukselle ei ollut, vain suuri halu saada suloisia kuvia Pihlasta.

Ei voi muuta todeta, kuin että täysin syystä on Piritta todella suosittu tällä hetkellä. Niin ihania kuvia tuli. Saatte tekin ihailla, kas näin :)














sunnuntai 8. tammikuuta 2012

21 syytä miksi mua jännittää

Ehkä olettekin jo törmänneet Lilyssä Aava Villimeren kolumnin 21 syytä jäädä kotiäidiksi.
Yhtä hyvin sen nimi voisi olla 21 syytettä työssäkäyville äideille. 21 syytä ahdistua. 21 syytä ehkä vihastuakin.



Ja miten se osuikaan juuri oikeaan kohtaan meillä tässä hetkessä?
Muina hetkinä voisin asian ohittaa olankohautuksella (sillä sen Villimeri ansaitsee ylenpalttisella provosoinnilla ja mielipiteillä jotka on niin ääripäästä ja ehdottomia), mutta nyt sen sanat kolahtaa yllättävän kovaa.

Okei, en ole enää kotiäiti, olenhan ollut jo koko syksyn töissä, mutta Pihla on silti saanut olla kotihoidossa.
Nyt siihen tulee muutos.



Ja mulla on ainakin 21 syytä jännittää.

1. Pihla aloittaa päiväkodin.
2. Pihla menee ihan vieraaseen paikkaan eikä ole enää vain kotiympyröissä.
3. Pelkääköhän Pihla jäädä päivähoitoon? Tuleeko sille itku?
4. En tiedä tarkkaan kenen kanssa lapseni päivänsä viettää. Okei, hoitajat on samat, mutta niitä on monta. Kuka vie lapsen potalle? Kuka antaa ruoan? Kuka lukee kirjan?
5. Viekö joku lapsen potalle? Lukeeko sille joku kirjan?
6. Mahtaakohan sille edes ruoka maistua siellä. Ja mitä tädit tuumaa, kun tyttö syö vielä pääasiassa sormin? Myös jogurtin...
7. Nukkuuko Pihla päiväunia siellä. Asettuuko se helposti, kotona kun on tapana kimakastikin huudella alkuun.
8. Tippuukohan se siitä sängystä, sillä pinnasänkyä ei "näin isolle" enää ole.
9. Jos se tippuu ja johonkin sattuu, kuka lohduttaa?
10. Saakohan Pihla riittävästi huomiota päivän aikana?
11. Pitääkö joku Pihlaa sylissä? Viime aikoina "sylimään" on ollut suosikkisanoja ja sylihoitoa on annettu runsain mitoin.
12. En enää saa niin halutessani täysin tarkkaa tietoa Pihlan päivän kulusta.
13. Meidän täytyy oppia luottamaan vielä toistaiseksi vieraisiin aikuisiin ja ottaa heidät osaksi meidän lapsen kasvatusrinkiä.
14. Kasvattaakohan ne meidän lasta hyvin? Opitaanko siellä hyviä asioita, esim. siisteys tai
15. Pystyykö hoitajat huomioimaan riittävästi Pihla yksilöllisyyden? Oppiiko ne tuntemaan Pihlan ja sen omat tavat?
16. Mahtaakohan hoitajat ymmärtää Pihlan puhetta... Että mikä on panni,
17. Alkaako tästä kamala sairastelukierre. Meillä on oltu niin terveitä, että en tahtoisi yhtään räkätautia enempää. Enkä ainakaan korvatulehduksia.
18. Saako Pihla sieltä kavereita? Tuleeko tyttö toimeen muiden lasten kanssa niin pitkäjänteisesti, kokonaisen päivän?
19. Vaadinko liikaa lapseltani, kun laitan hänet "näin pienenä" uuden asian eteen, ihan yksin.
20. Onko tämä oikea valinta?
21. Ja ennenkaikkea: Onkohan Pihlalla siellä kivaa?

Nämä kaikki ajatukset risteilevät mun päässäni.
Eikä Villimeri auta mun ahdistusta.
Toisaalta tiedän, että jotkut jännityksen aiheet ovat ihan turhia ja jopa typeriä.


Onneksi on olemassa asioita ja faktoja, jotka helpottavat tuskaa.

Päiväkotivierailut ensimmäisinä ja tärkeimpinä. Kolmeen kertaan ollaan vierailtu päiväkodissa ja joka kerta Pihla on ollut yksinkin siellä, viimeisellä kerralla 3 tuntia ihan yksin. Ja kaikki on mennyt tosi hyvin. Toki uusi paikka on aiheuttanut hämmennystä ja pienet lähtöitkutkin vikalla kerralla tuli, mutta ikkunasta vakoiltuna nekin loppui lyhyeen. (Pihlalla, ei äidillä.)
Hoitajatkin vaikuttaa oikein ihanilta ja ympäristö erittäin miellyttävältä. Ryhmässä on ihania pieniä juttuja, jotka tuovat hyvän mielen. Kuten esimerkiksi "oman kasvun kansio", mappi, johon kerätään Pihlan piirrustuksia ja muita taiteluja sekä valokuvia ja kertomuksia päiväkodin touhuista. Ja yhdeltä seinältä löytyy kaikkien ryhmäläisten kotitalot ja niiden ikkunoissa kaikki perheenjäsenet.

Mutta ei kai näille tunteille mitään voi. Lienee jokaisen päivähoidon aloittavan äidin ja isän ajatuksia.
Onneksi mun ei tarvitse viedä Pihlaa huomenna päiväkotiin. Sen sijaan Mikko vie ja mä saan olla se kiva joka hakee pois :D

Ja onneksi tämä ei ole ma-pe kasista neljään juttu, kiitos kolmivuorotyön. Nytkin on luvassa nelipäiväinen viikko, niistäkin osa vain 6 tuntia.

Ehkä tämä vielä iloksi muuttuu...


Kuvitukseksi valitsin 3-viikkoisen Pihlan lukuisine ilmeineen. Sydämessä tuntuu just nyt siltä, kuin olisin laittamassa tuon pienokaisen hoitoon vaikka todellisuudessa sinne tepastelee varsin reipas liki 2-vuotias taaperotyttönen.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Muutosten edessä

Meillä valmistaudutaan tulevaan.


On nimetty tumput, sukat, myssyt, paidat, housut ja kuravaatteet.


Maanantaina vaatteet ja niiden kantaja suuntaa osaksi isompaa lapsijoukkoa.
Jännittää.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vuonna 2011...

Kootessani aikanaan postaukseen vuoden 2010 tapahtumia totesin seuraavaa :  "Eipä ole koskaan aiemmin elämään mahtunut yhtä paljon asioita. Enkä koskaan aikaisemmin ole huomannut miten nopeasti aika menee."

Eipä ollut aikaisemmin moista tapahtunut, mutta nähtävästi siitä eteenpäin sama toistuu. Sillä jos 2010 meni nopeasti, niin 2011 vilahti silmissä. Ja silti vuosi on ollut täynnä tapahtumia ja pieniä sekä suuria muutoksia.

Matkaa siis kanssani nostalgiakujalle aina vuoden 2011 alkuun asti...


Vuosi lähti Pihlan kohdalla kirjaimellisesti hyvin liikkeelle, sillä
neiti alkoi kontata! Hitaasti, mutta varmasti.
Myös polviseisonta kiinnosti, pystyyn ei vielä ollut kiirettä.
Vuosi 2010 aloitettiin ystäväni häissä ja vuosi 2011 samaisen ystävän vastasyntynyttä vauvaa ihaillen :)
Sanavarasto kasvoi; aippa (vaippa), ufu (Rufus)
Pihla oppi pusuttelemaan ja jakoi niitä auliisti kaikille halukkaille. Ja vähän haluttomillekin.
Elämänmuutoksena oma keikkatöiden aloitus, jännittävä lapsen jättäminen
pidemmäksi aikaa.


Vauvajumppa-harrastus jatkui ja saatiin uusia kavereita, nimittäin Intonaation porukka :)
Yösyöttöjen asteittainen lopetus ja Pihla siirtyi nukkumaan omaan sänkyyn.
Kolme yötä unikoulua & huutoa ja onnistunut lopputulos, jihuu!
Pihla nousi pystyyn tukea vasten, mutta liikkui edelleen kontaten, 
välillä karhunkävelyasentoon itsensä kammeten.
Pihlan ensimmäinen oksennustauti. Tämän olisin halunnut olla kokematta.



Onnea Pihla 1 vuotta!
Hieman etuajassa kutsuttiin koolle koko lähisuku ja juhlittiin
Shabby Chic-hengessä pientä päivänsankaria.
Oman porukan kesken juhlittiin oikean päivän aamuna ja illalla lastenkutsuilla
partyhatseineen kaikkineen.
Imetys loppui ja vauva-aika jäi lopullisesti taakse. 
Tilalle tuli nokkamuki ja lehmänmaito.
Pihlan ruokavalio siirtyi yhä lähemmäs meidän normaalia ruokaa,
jopa ensimmäinen mustamakkara maistettiin. Siitä tulikin herkku, jota
nyt viikoittain syödään.


Pienen taaperon suuria onnen ja ilon hetkiä: suun päristely ja "suupierut". 
Mahat märkänä oltiin kun neiti halusi päristellä kaiken aikaa.
Aloitettiin pottaharjoittelut, alkuun harjoiteltiin istumista ja tietty kirjan lukemista siinä.
Pääsiäinen vietettiin mökkeillen.
Puistoihin ilmestyi keinut, joihin Pihla päätä pahkaa ihastui.
Liikkumisharjoitukset jatkuivat kontaten, pystyyn nousu tukea vasten sujui.
Käsistä kävelyttäen tyttö otti ensimmäisiä askeleita, tukea vasten käveli sivuille.
Puhe alkoi jäädä taka-alalle liikkeen myötä ja monet sanat katosivat.
Tilalle tulikin sitten hauhau, jolla Pihla pääasiassa kommunikoi.


Kesän korvilla Pihla pääsi kunnolla nauttimaan ulkoilusta!
Voi sitä riemua kun pääsi nurmikolle möyhentämään.
Taaperokärryllä kulkua Pihla alkoi harjoitella ja loppukuusta se sujuikin.
Silti siirtyminen tapahtuu edelleen kontaten.
Puhe on unohtunut tyystin, hauhau riittää ja sillä pääseekin yllättävän pitkälle keskustelussa.
Pottaharjoittelu alkoi tuottaa tulosta, hiljalleen sinne jopa ilmestyi jotain.
Varattiin matka Chicagoon ja ryhdyttiin pitkään prosessiin, Pihlan passikuvan ottamiseen.


Nautittiin alkukesän helteistä ulkona ja samalla kärsittiin niistä sisällä.
Julkisivuremontin keskellä seinät tärisi ja mekkala oli mieletön, mutta Pihlaa se ei haitannut. 
Tyttö nukkui päiväunet paremmin kun aikoihin.
Käytiin lukuisilla pakomatkoilla äidin takapihalla, hankittiin pieni puhallettava uima-allas,
missä Pihla rakasti läiskytellä.
Juhannuksen alla otettiin suunnaksi Chicago!
Mahtava paluu vuosien taakse.
Pihla nauratti amerikkalaisia hauhau-puheellaan ja nautti saamastaan huomiosta.


Aloitettiin kuu kunnon amerikkalaiseen tyyliin 4th of July juhlinnoissa.
Pihla oppi kävelemään! Amerikkaan asti täytyi se taitoi lähteä hakemaan.
Samantien kävely sujui niin sisällä kuin ulkona ja hauskaa oli.
Vietettiin vielä yksi Mikon lomaviikko kotimaisin lomameiningein; siskoni mökillä.
Talkootouhua ja päiväunia riippukeinussa, ei paha.


Hyppy, hyppy, hyppy! Pihla ei muuta haluaisikaan tehdä.
Liikkeet muuttuivat nopeasti hyvinkin vakaiksi ja kävely alkoi sujua hyvin.
Sitten tyttö päätti alkaa hyppiä, sängyllä pääasiassa.
Paettiin yhdeksi viikonlopuksi saareen kavereiden luokse ja Pihla sekä Mikko sai kurssi merenkäynnistä ja kalastuksesta.
Vauva-nuken kanssa leikkiminen tuli ykkösasiaksi, pientä nukkea pitää hoivata kaiken aikaa.
Hiljalleen sanatkin alkoivat palata, yllättäen "auva" oli yksi suosikki.
Itse hulluttelin ja käväisin parilla pika reissulla Helsingissä kokeilemassa biisikärpästelyä.
Kuun lopussa koitti karu totuus: töihin paluu. Nyyh ja voih sitä ahdistusta.
Ja toisaalta iloa, sillä olihan sitä kiva palata töihin. Ja palkan ääreen.


Sanavarasto alkoi kasvaa huimaa vauhtia ja myös selkeyttä tuli puheeseen paljon. 
Jopa muut alkoivat ymmärtää Pihlaa.
 Paita ja puisto olivat ensimmäiset sellaiset sanat jotka tuli kokonaisina ja täysin ymmärrettävinä.
Laajennettiin ruokaympyrää sushilla, kasvissushi kelpasi Pihlalle yllättävän hyvin :)
Muutenkin ruokatottumukset olivat jo melkoisen laajat, lempiruokia oli monia, lohi, perunamuusi, lihapullat, banaani. Toisaalta välillä mikään ei maistunut.
Mikon kanssa keksittiin uusi harrastus, geokätköily. Ja sekös on hauskaa!
Tulispa pian kevät, niin vois mennä taas, eihän tuo pimeässä mitään nää!
Meille muutti hieno neiti, kun laitoin Pihlalle saparot ja tyttö ihastui niihin ikihyviksi.



Täytyy myöntää, että lokakuussa ei paljoa kyllä ole muistelemista.
Tasapaksua elämää, pimeää ja peruskauraa.
Töiden määrä yllätti, tai se, miten paljon se vie aikaa ja energiaa.
Onneksi hoitajana oli ihana äitini, joka myös välillä jeesasi vapaapäivinä niin sain paeta hierojan tuoliin karua maailmaa.
Kotileikit alkoivat kiinnostaa Pihla yhä enemmän, vauvan hoidon rinnalle tuli leipominen ja ruoan laitto. Miten kliseistä, mutta minkäs teet kun tyttö tykkää.
Syksyn pimeyteen hankin väriä värjäämällä tukkani ihan uuden väriseksi, punaiseksi!
Ja Pihla toi iloa tanssimalla, minkä taidon tyttö oppi ja pistikin sitten pyllyn heilumaan oikein urakalla.


Pimeää, pimeää. Yäk.
Väriä tarjosi tähän kuuhun HopLop, missä käytiin ensimmäistä kertaa. Huh huh, aikamoinen paikka.
Juhlittiin isänpäivää, minä ensin uunituoreita isiä onnitellen ja sitten oman murun isää ravintolassa hemmotellen.
Joulun lähestyessä kokeilin siipiäni käsityömyyjäisissä, missä tuotteet sai hyvän vastaanoton, vaikka myynti ei päätä huimannut. Jostain se on aloitettava...
Pihla kasvoi ja kehittyi yhä enemmän, lempipuuhiksi tuli piirtäminen ja muovailuvahat.


Meillä asuu papupata! Pihla on alkanut puhua hirvittävän  paljon ja uusia sanoja tulee melkein päivittäin.
Tyttö oppi sanomaan ällän ja sitäpä on kiva lällätellä. Oma nimi on erityisen mukavan tuntuinen.
Vaikka paljoa lunta ei koskaan kerralla ollut, pääsi Pihla ilkamoimaan ensilumille. Voi sitä pienen hämmästystä. Lumiukkokin rakennettiin.
Jos viime joulukuu meni melkein kokonaan iloisissa joulufiiliksissä, oli tämä joulukuu riman alitus.
Vähän haettiin fiilistä piparkakkujen leipomisesta, mistä Pihla tykkäsi. Tai siis tykkäsi lähmiä sitä taikinaa  ja pyöritellä sitä käsissään.
Joulu vietettiin äitini notkuvien pöytien ääressä ja aattona Pihlan lukuisten lahjojen ympäröimänä.


Ja nyt se on täällä. Uusi vuosi. Vaikka maailma ei miksikään kellon lyödessä kaksitoista muuttunut, on silti ihana tunne, että jotain uutta tapahtuu. En usko uuden vuoden lupauksiin, mutta toiveita tulevalle on. Ja niiden toteutumisen eteen tehdään töitä.