perjantai 28. maaliskuuta 2014

Lapsilleni lorutellen

Blogien lastenkirjaviikko jatkuu...

Yksi rakas lapsuusmuistoni on päiväkodin lorut ja lorupussi. Se oli niin mahtavaa, kun oli oma vuoro ja pääsi kaivamaan lorukortin. Tämä ihanuus piti siis ehdottomasti saada Pihlankin kokea.


Jo pari vuotta sitten tein pussin ja sain sen ensimmäiset kortitkin. Kaikki lorukorttimme on tulleet meille lorukorttivaihtojen kautta, joita on paljon erityisesti askartelublogeissa. Viimeisimpään osallistuin juuri joulun alla ja uusi on taas etsinnässä.


Korttivaihdossa mahtavaa on se, kun saa uusia lorututtavuuksia. Meidän korteissa on monta mulle aiemmin täysin vierasta lorua, joita nyt iloisesti rallatellaan. Pihla tykkää lorupussista paljon, yksinkin tyttö loruilee, toiset ulkomuistista, toiset omasta päästä.


Kuka saa, kuka saa
lorupussiin kurkistaa?
Tillintallin tömpsis,
Pihla-tyttö hömpsis.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Luetuimmat lastenkirjamme

Sinisen keskitien bleue on loistavalla asialla ja järjestää blogien lastenkirjaviikon. Tähän ei voi olla osallistumatta!


Meillä on aina luettu paljon. Vauvakirjasta juuri hetki sitten luin, miten Pihlalle aloitettiin iltasatujen lukeminen 7-kuisena. Sitä ennen oli jo selattu monet kirjat, mutta tuolloin alkoi systemaattinen lukeminen. Ja sen jälkeen ei ole päivääkään jäänyt väliin. Monta kirjaa on mahtunut matkalle ja monet kirjat on jo jääneetkin matkalle, eittämättä 1-vuotias tykkää erilaisista kirjoista kuin 4-vuotias.

Tällä hetkellä nämä on pop.

Pitkät satukirjat. Tällä hetkellä Pihlan kummitädiltänsä saama Peppi Pitkätossu, aiemmin on luettu Katto Kassista ja Eemelin metkuja. Ihan mahtavaa, kun Pihla jaksaa kuunnella jo pitkiä pätkiä kirjaa ja ennenkaikkea on kiinnostunut tällaisista jatkotarinoistakin. Pekka Töpöhännän seikkailut odottaa hyllyssä sitä hetkeä, kun minustakin on taas iltasatujen lukijaksi.


Miina ja Manu-kirjat. Näitä on kertynyt aika pino, kissasisarukset seikkailee jos minkälaisissa tarinoissa. Moni näistä on tullut meille eräänlaisina "valmennuskirjoina" tai "oppaina" silloin, kun jotain uutta on luvassa. On päiväkotitarina, pyöräilemään opettelua ja sirkuskoulua, asioita, joita Pihlakin on kokenut  ja niiden avulla on hyvin pystynyt valmistautumaan asiaan.


Prinsessakirjat. Mikä tahansa kirja, jossa on Tuhkimo, Ariel, Lumikki tai Ruusunen. Itse en niinkään näiden kirjojen fani ole, koska tarinasisältö on näissä usein varsin köyhää. Mutta koska lapsi tykkää, niin mikäs minä olen kieltämään. Onneksi kirjastosta löytyy näiltä paljon, tällaisia lyhyen kiinnostuksen kirjoja en viitsi omaksi hankkia.


Tällainen minä olen, tai luukirja, niinkuin Pihla sitä kutsuu. Tämä kirpputorilöytö on Pihlan ehdottomia suosikkeja. Varsin perusteellinen ja laaja kirja, jossa kerrotaan hyvinkin tarkkaan ihmisen kehityksestä ja kehosta. Vaatii lukijalta nopeaa reagointia, koska ihan kaikkea ei viitsi 4-vuotiaalle vielä ääneen lukea ja opettaa vaikka se kuinka tiedonjanoinen olisikin.


Pihlan omat valinnat; Mainio Manu ja Barbababan sokkelot. Kuvatessani näitä kirjoja Pihla valkkasi  vielä kaksi suosikkiaan ja halusi ne kuvattavan. Hassu tyttö, koska näitä kirjoja meillä ei kyllä montaa kertaa olla luettu. Kuvaa hyvin Pihlan suhdetta kirjoihin, yksi ei ole ylitse muiden. On kausia, kun jotain kirjaa täytyy lukea melkein joka ilta, mutta useimmiten kirja kuin kirja käy.



Peetu-parka on jäänyt tässä(kin?) siskoansa huonompaan asemaan, eikä toiselle vielä lueta iltasatuja. Nukkumaanmenoaika on molemmilla sama, joten siskonkaan satuhetkiin ei Peetu pääse matkaan, kun toistaiseksi uni tulee nopeasti ja rinnalla. Pitäisi aktivoitua, siksipä vauvakirjat on kaivettu jemmoista ja niiden lukemista opetellaan taas puolin ja toisin.

Onneksi sisko opettaa veljeä tavoille.


perjantai 21. maaliskuuta 2014

Unista kauhua

Lapsilla on tällä hetkellä yksi yhteinen piirre: unissa kiljuminen.

Peetulla unikiljaisu rajoittuu yhteen kimakkaan ja hyytävään huutoon, noin tunti nukahtamisen jälkeen. Kiljahduksen jälkeen poikanen jatkaa tyytyväisenä unia, joten mikälie minikauhukohtaus tuo on. 


Pihlalla sen sijaan on ihan kunnon kauhukohtauksia. Ja se jos mikä on raastavaa ja ahdistavaakin. Viikoittain useampana yönä, pari tuntia nukkumaan menon jälkeen, yläkerrasta kantautuu kamalaa kiljuntaa ja voihkintaa. Täysin uninen tyttö istuu sängyllä ja puhuu ihan höpöjä, itkee, kiljuu ja on selvästi hädissään. Tiedän, että kyseessä on unitila ja lapsella ei ole oikeasti hätää, mutta kamalan avuton olo tulee, kun toinen kiljuu hädissään eikä mikään auta.

Oon tankannut tietoa kauhukohtauksista, eikä kaikista ole ihan järin paljon ollut apua. Vai mitä sanotte  tästä:  Kauhukohtausten toistuessa on tärkeää tehdä makuuhuoneesta turvallinen eli esimerkiksi kannattaa sulkea ovet ja ikkunat sekä poistaa teräväkulmaiset huonekalut. Pitäisikö mun pelätä, että se alkaa ikkunoista kapuamaan ulos?!

Enkä ihan tähänkään alkaisi: Jos lapsella esiintyy kohtauksia usein ja samaan aikaan, kohtausten ajankohdasta kannattaa pitää kirjaa ja herättää lapsi noin 15 minuuttia ennen kohtauksen tavallista ajankohtaa ja nukuttaa sen jälkeen uudelleen. Vai pitäisikö?


Onko jonkun lapsilla tällaista "ongelmaa"? Onko vinkkejä?
Aika tässä kuitenkin taitaa olla se paras lääke, iän myötä näiden pitäisi hävitä. Ellei sitten ole erityisen iso ongelma, jolloin harkitaan jopa lääkitystä(!!?). Huoh, googlettaminen pitäisi kieltää multa.

Kuvituksena vielä kauhuttomia unia hakevat ja haukottelevat Peetu ja Pihla, kumpainenkin muutaman päivän ikäisenä.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

4x4 4-vuotiaasta

Pihla pienoinen, rakas Riisi-vauvamme, Pihlamiina, Pihleri, Pihlastiina, on nyt 4 vuotta. Tuo mahtava persoona, joka täyttää huoneen läsnäolollaan, milloin naurulla, milloin itkulla, milloin leluilla, milloin paperisilpulla.

Tyttö, josta riittää helposti kerrottavaksi 4x4 omalaatuista seikkaa ja piirrettä, jotka tekevät Pihlasta Pihlan.


Nokkela neiti, joka on aina kielellisesti ollut vauhdikkaampi kehittymään kuin fyysisesti. Varsin teräväsanainen ja nokkela kommunikoija, tarkkaavainen tyttö.



Muistinero. Muistaa niin paljon ja niin pieniltäkin tuntuvia asioita, että ei voi kun ihmetellä. Valokuvamuisti sanan varsinaisessa merkityksessä, muistelee vauva-aikojaan kertoilemalla mitä kuvissa tapahtuu.




Rauhallinen harkitsija. Suin päin ei tämä tyttö syöksy mihinkään. Kaikkea punnitaan ja pohditaan pitkään ja hartaasti.



Maailman paras isosisko. Ei yhtään mustasukkaisuuskohtausta, vaan satoja suloisia hetkiä ihanan pikkuveljen kanssa. Suukottelu, halailu ja helliminen on pop. Ja voi sitä ylpeyttä, kun äiti pyytää "hoitamaan" Peetua vaikka roskien viemisen ajan. Olisipa näin aina...



Hongankolistajien sukua, 4-vuotisneuvolassa mittaa 115,5cm ja vaatteissakin siirrytään hiljalleen 122 senttisiin.




Papupata, joka pankolla porisee joka päivä aamu seiskasta ilta kasiin. Hiljaisuus laskeutuu pisimmäksi aikaa viidestä kuuteen välillä, mutta silloinkin on toki kommentoitava jännittäviä Pikku Kakkosen käänteitä.




Tunteellinen siili. Erityisesti itku on herkässä. Loukkaantuu helposti, mutta leppyy nopeasti. Pienikin vastoinkäyminen saa kyyneleet helposti kihoamaan silmiin. Toisaalla nauraa ja ilkamoi niin, että seinät raikaa. Ääripäiden tyttö.




Saksiniekka. Rakastaa leikkaamista. Leikkaisi varmasti tunteja putkeen. Toistaiseksi on onneksi pysynyt vain paperissa ja muissa sallituissa materiaaleissa. Uhkaavan paljon viime aikoina on ollut puheissa hiusten tielle tuleminen...



Runosielu ja laulun lurittaja. Osa päivän puheista tulee Pihlan suusta laulun sävelin. Tyttö on kova keksimään omia lauluja ja lallattelee milloin mitäkin. Viimeisimpänä on keksinyt räppäyksen hienouden. Runoja "kirjoittaa" myös ja lausuu niitä maireana.




Tarkka. Niin hirvittävän tarkka. Omassa huoneessa kaikella on oma paikkansa, eikä niistä jousteta. Jos jokin asia on kerran opittu yhdellä tavalla, tehdään se aina niin. Tarkkuus kulkee käsi kädessä hyvän muistin kanssa, sillä tyttö muistaa mitä pienimpiä yksityiskohtia ja pitää niistä tarkasti kiinni.




Perfektionisti. Niin huolellinen ja perusteellinen. 4-vuotias ja perfektionismi ei ihan ole se paras mahdollinen yhdistelmä, kun taidot ei ihan vielä kaikkeen riitä. Kärsivällisyysharjoitukset on siis käynnissä...




Rutiinien rakastaja. Joku voisi kai sanoa kaavoihin kangistunut. Päivät sujuu parhaiten silloin, kun edetään tutulla kaavalla. Varsinkin illat, sillä ilman iltapalaa ei voi mennä nukkumaan, vaikka iltaruoka olisikin syöty poikkeuksellisen myöhään. No, tämä lienee sitä turvallisuutta, jota lapsi kaipaa.




Hyvä syömään. Lempiruokia tacot, sushi ja pinaattilätyt. Paras paahtoleipäpala on päätypala. Kaikista leivistä syö aina ensin reunat, kuulemma paras osa.




Osiensa summa; isänsä näköinen, äitinsä oloinen. Terveydenhoitaja totesi hyvin, kun
kerroin tytön perineen temperamenttinsa ja kipakkuuttensa multa: No, säähän tiedät sitten miltä Pihlasta tuntuu. Niinpä. Valitettavan hyvin. (Voin myös allekirjoittaa monet näistäkin asioista omalta kohdaltani...)



Taivaanrannan maalari. Meidän ihana haaveilijatyttö, jolle maailma on auki.



Maailman ihanin, valoittavin ja hurmaavin 4-vuotias tyttö. Meidän oma Pihla, jota ilman en osaa maailmaa ajatella.




maanantai 10. maaliskuuta 2014

Sirkus saapui kaupunkiin

4-vuotiasta juhlittiin sirkustunnelmissa.
Aika sirkusta se olikin, varsinkin Pihlan elämän ensimmäisillä kaverisynttäreillä. Onneksi aikuisten juhlat oli hillityt ja siellä ehti jopa kuvatakin eikä vain paimentaa kirkuvia tyttöjä.