torstai 21. elokuuta 2014

Kaksitoista on yhtä kuin yksi

Niin se vuosi pyörähti ympäri ja poikanen on 1-vuotias. Yksi! Hiphurraa!


Vuosikkaan maailma on kasvanut ja Peetu on sitä aktiivisestit tutkimassa. Liikkua pitää kaikenaikaa, valitettavasti myös öisin. Toistaiseksi vapaa liikkuminen tapahtuu kontaten, mutta aina sopivan tuen osuessa kohdalle ottaa poika jalat alleen. Pyllähdyksiltäkään ei vältytä, mutta ei en onneksi poikaa haittaa, tuskin tuo edes huomaa. Huoleton kaveri.



Helppo kaverikin. Perustyytyväinen. Rauhallinen. Iloinen ja onnellinen, niinkuin neuvolassa totesivat. Ei ole vauvavuoden jäljiltä liiemmin univelkoja tai silmäpusseja, järkikin on pääasiassa säilynyt. Poika hurmaa meidät ja muut, kahden hampaan hymy on niin vilpitön. Mielensäkin Peetu osaa pahoittaa, hyvinkin dramaattisesti, mutta se huoli unohtuu heti, kun pääsee syliin. Draamakuninkaan aineksia. Mistälie oppinut.

Maailman ja menon kasvaessa ei poikanen itse ole järisyttävästi kasvanut. 1-vuotisneuvolassa jopa todettiin kaikkien mittojen taittuneen, pituuden ehkä hieman laskeneenkin. Aivan uusi huolenaihe ja tuntematonta aluetta +3-pituuskäyrällä kasvavan lapsen vanhemmille. Toisaalta, mitä voi odottaa, kun imetys on vähentynyt, liikkuminen lisääntynyt ja syödyn ruoan määrä ei päätä huimaa. Onneksi ei pahaa tuomiota tullut neuvolasta, vain käsky lisätä öljyä puuroon. Terkkakin totesi lisämittauksia suunnitellessaan, että mitä turhia, "ethän sinä sille mitään voi, että kasvu on hidastunut". Onneksi on järkevä terkka.



Joskin samaisessa neuvolassa sain kokea äitiyden tutun syyllisyydentuneen, kun en ole tarjonnut Peetulle nuppipalapelileikkejä. Eikä olla opeteltu mitä eläimet sanoo. Mutta rakastettu ja rutistettu on, eikö se riitä? No, jos isosisko sitten vaikka opettaisi mitä possu sanoo.

Isosiskon kanssa Peetu muutenkin niin tykkää olla. Ei ole siskoa ja siskon leikkejä voittanutta. Ja siitä, jos mistä se mieli pahoittuu, jos ei niihin leikkeihin pääse mukaan. Onneksi siskokaan ei ihan aina ole huoneessaan, niin sinne voi mennä vaikka vähän salaa. Erityisen kivaa Peetun mielestä on kokkailu ja kakkujen laittaminen uuniin. Ja prinsessakirjat on niin herkullisia hyviä kirjoja.

Mainio tyyppi tämä meidän Peetu. Tästä on hyvä lähteä taapertamaan kohti toista ikävuotta.


Kuvituksena otokset 1-vuotissynttäreiden "cake smashista".

tiistai 19. elokuuta 2014

Suomen Havaiji

Hailuoto. Ihana Hailuoto. Saari, jossa olen viettänyt lapsuuteni kaikki kesät. Saari, jossa riittää lääniä ja luontoa. Ei mikään pieni tilkku, vaan "Perämeren suurin saari", niinkuin jo pikkutyttönä kaikille kysyjille vastasin. Siinä missä saaren keskelle mahtuu upeita valoisia metsiä, lukemattomia jäkälämättäitä ja legendaarinen Paskakurkkukin, on saaren rannat vertaansa vailla. Upeaa vaaleaa ja hienoa hiekkaa rannalta ja niin kirkasta vettä, että varpaansa näkee lähes kaikenaikaa.
Tänä nimenomaisena päivänä, kun kamera oli rannalla mukana, tuli mereltä mystinen merisumu, joka hetkeksi petti koko rannan. Hienoa kyllä tuokin.








31-vuotiaaksi ennätettyäni olen Hailuodossa käynyt 30 kesänä. Vain viime kesä ja valtava maha esti pitkän matkan. Uusi Hailuoto-sukupolvi on jos kasvussa, Pihlallakin on neljän vuotensa aikana jäänyt vain yhtenä kesänä käymättä. Ja nyt korkattiin Peetun taival.  Tänne Havajille me matkustetaan aina uudestaan. Vaikka on siellä joskus kylmäkin...


sunnuntai 17. elokuuta 2014

Giddy up cowboy!

Kun päätettiin, että toinen lapsi "saa tulla", laskin tuona lokakuisena päivänä, että jos heti ekasta kierrosta tulisin raskaaksi saisin paitsi ihanan vauvan, myös kauan haaveilemani mahdollisuuden viettää kesäisiä synttäreitä. Ja niinhän siinä kävi, juhlafanaatikon hormonit oli kohdillaan ja poikasen laskettuaika asettui loppukesän suloisiin päiviin. Ja kun poikanen vielä otti pienen varaslähdön, oli syntymäpäivän ajankohta mitä parhain.

Siispä tuota heinäkuista päivää päästiin juhlimaan oikein todenteolla ja todellakin ulkona. Luontoäiti palkitsi poikasen ekan vuoden upealla aurinkoisella kelillä ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.

Ja juhlafanaatikko kun olen, oli tietenkin teema. Oli tietenkin teemaan sopivat koristeet, tarjoilut ja tilpehöörit. Saanko esitellä: Buffalo-Peetu 1 vuotta!










torstai 7. elokuuta 2014

Yksitoista

Kesä tuli ja melkein jo meni. Siinä lomaillessa ja helteistä nauttiessa vilahti ohi 11-kuukautispäiväkin. Ja 11-kuisesta raportointi. Tämä kuvaa kyllä melkoisen hyvin tuon pienemmän osaa, sitä kuuluisaa toisen lapsen osaa ja paikkaa perheessä.
Ihan kaikkea ei vaan ehdi hehkuttaa. Ihan kaikkea ei vaan ehdi murehtiakaan.

Eihän se kuitenkaan poista sitä, että Peetu on meille niin suunnattoman rakas ja myös niin suunnattoman taitava, paras pieni poika mitä tiedän. Vaikka asioita ei ehtisi alleviivata tai hehkuttaa, tulee uusia taitoja koko ajan ja virstanpylväitä saavutetaan.

11-kuiselle suurin saavutus lienee sosiaalisuus. Peetu rakastaa ihmisiä. Asiaan kuuluvan ujostelun jälkeen poika on yhtä hymyä ja tykkää niin kovasti seurasta. Tuntuu, ettei lelutkaan niin kiinnosta, jos vaan on ihminen jonka kanssa olla. Vieraista saattaa näyttää, että Peetu ujostelee ja olisi arka, mutta se ei ole mitään siskoonsa verrattuna, meidän silmissä tämä on varsin seurallinen yksilö. Tämä sentään katsoo kasvoihin ja hymyilee.


Seurallisten päivien vastapainoksi yölliset seurustelut ja syömiset päätettiin lopettaa. Juhannuksena otettiin siis kirjaimellisesti tuo yötön yö ja pistettin unikoulu pystyyn. Itse pakenin maidontuoksuineni Pihlan lattialle nukkumaan ja mies otti vetovastuun. Ja kas, se onnistui! Pari yötä meni suuremmilla huudoilla, mutta siitä eteenpäin hiljalleen helpottuen. Ja viikko unikoulun aloituksesta poika nukkui heräämättä koko yön! Voi sitä riemua, kun kaikki saa nukkua! Ja leveästi!


Leveästi elää myös Peetu, tilaa tarvitaan, kun poika lähtee liikkeelle. Seisomassa on kivointa, oli paikka mikä tahansa. Ja ääntä on päästettävä. Vielä ei sanoja tule, vain hyvin päättäväisiä tavuja ja örinöitä. Ei taatusti jää kellekään epäselväksi, että meillä ei enää asu vauva, vaan ihan-kohta-taapero! Tai siis nythän se on jo taapero.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Sillä välin toisaalla

Niinhän siinä kävi, että tuli kesä ja kärpäset. Tuli blogitauko. Ei vaan ole millään malttanut istua tietokoneella. Elämää on eletty ja paljon on tapahtunut, ajatuksia virrannut. Mutta eipä ole todisteita täällä. Harmittaa, koska pidän blogin kirjoittamisesta juuri siksi, että jää todisteita eletystä elämästä. Pienistäkin asioista. Parannan tapani ja ilahdutan ainakin itseäni jatkossa kirjoittaen useammin.

Mutta se elämä. Tänä kesänä se on ollut melkoisen mukava. Välillä vähintään näin siistiä.