I left my heart in San Francisco

I left my heart in San Francisco.

High on a hill, it calls to me.

To be where little cable cars climb half way to the stars.

The morning fog may chill the air, I don't care.

- Tony Bennett -

San Francisco oli hieno. Erilainen. Epäamerikkalainen, enemmänkin eurooppalainen. Kaunis. Persoonallinen. Kotoisa. Ja ehdittiin nähdä niin kovin vähän. 2 päivää ja 2 pientä lasta takasivat sen, että saatiin vain pintaraapaisu. Sinne jäi pala sydäntä, joka pitää palata hakemaan. Aikuisten kesken.

Ehdittiin kuitenkin aika paljon. Ehdittiin kiertää kaupunkia ja ajaa lukuisia mäkiä ylös ja alas. Ehdittiin ihailla Golden Gate Bridgeä päältä, alta ja sivuilta. Ehdittiin ihmetellä Fisherman's Wharfilla mereneläviä, niin lautasella, kuin laitureilla. Ehdittiinpä hetkeksi pois kaupugin hulinastakin Muir Woodsin kansallispuistoon keskelle jättimäisiä puita.

Juuri sopiva määrä ehtimisiä, jotta joukkoon mahtui pysähdyksiä leikkipuistoihin ja joutenoloakin.

Hieno startti lomalle.

Hauskalla on hintansa

Kahden viikon hauskuudesta ja lystin pidosta joutuu maksamaan takaisin.
Tällä kertaa hinnaksi tuli...

... rikkonaiset yöunet.
... oksentava lapsi.
... oksentava aikuinen.
... väsynyt aikuinen.
... järkyttävä määrä pyykkiä.

Onneksi ei kuitenkaan korkojen kera, plussalle jäätiin.
Palaan, kun elämä voittaa. Koska pakkohan on reissua esitellä.

Kevät hei tullut on

... käykää kaikki laulamaan!

Toukokuu aloitettiin meillä kukkien, pastellisävyjen ja kimalteen ympäröimänä. Viimesyksyiset Halloween-juhlat olivat niin onnistuneet ja hauskat juhlat, että keväällekin piti saada oma juhlansa.
Ja mikäs sen parempi syy juhlia kun itse kevät, kukat, perhoset ja valo!

17 lasta äiteineen toivat ilon tullessaan ja saatiin taas oikein onnistuneet juhlat. Oli silkkikukkaa, perhosia, pastellisia herkkuja, pinjataa, valokuvausta, diskoa, bingoa ja kivaa. Tää vaan on niin mun juttu.

Mikä sää näistä oot?

Roolileikit on nyt pop. Pihlalla siis. Ei tämä sentään sellainen blogi ole...

Joka päivä tyttö ottaa roolin jos toisen, milloin prinsessa, milloin äiti/sisko, opettaja, kokki ja tarjoilija. Hauskaa, mutta haastavaa sinänsä, ettei aina välttämättä tiedä miksi tyttöä kutsua. Onneksi roolivaatteet auttavat, kun miettii miksi tyttöä sanoisi.

Ja sitten on tämä kysymys: Mikä sää näistä oot?
Se tulee esille usein ja aina. Katsoessa jotakin ohjelmaa tai elokuvaa, kirjan hahmoista, värityskuvista... Oikeastaan ihan mistä vaan. Ja sitä kysytään paljon. Joka päivä. Monta kertaa.

Siispä minä olen Maija Poppanen tai sen perheen äiti, Prinsessa Anne, värityskuvan kala, tarhantäti, kissa, kissanhoitaja ja vaikka mikä. Tämä kaikki aina tietenkin jälkeen, kun Pihla on ensin valinnut mikä hän itse on. Ja tietenkin joukkoon kuuluu veli, isä ja usein serkkupoikakin, joka saa sen vauvan tai muun pienen hahmon osan.

Lennokasta ja mielikuvitusrikasta elämää täällä siis.

Muiden aarteita

Siinäpä sitä, pöydällinen yhden roskia, toisen aarteita.

Tästä on tullut jokavuotinen, usein keväinen traditio. Myllään kaapit ja lipastot, sovitan vaatteita itselle ja lapsille ja luovun pienistä tai muuten sopimattomista. Mietin tuleeko juuri siitä kahvimukista juotua, onko juuri tämä kynttiläkippo oikeasti tarpeellinen. 

Hintaa laitan aina hyvin vähän, ostajia ilahduttavasti. Ajatushan on ihan oikeasti vain päästä eroon tavarasta. Tuntipalkoille tällä tuskin muutenkaan pääsisi, sen verran paljon aikaa ja vaivaa kirpparipöydän valmistelu ja ylläpito.

Mutta sitten mieli on hyvä, kaapit tilavammat ja olo kevyempi. Jos näin jatkuu, on meillä kohta tyhjät kaapit ainakin tavaran osalla, sitä kun en liiemmin ostele nykyään. Mitä sitten myyn? Ainakin tuota kuvassakin näkyvää trikoista kantoliinaa, joka jatkaa pöydästä toiseen. Miksi se ei kelpaa kenellekään?!

Pieni suuri fani

Antti Tuisku, Robin ja Tau-nalle. Siinä 5-vuotiaan kolme suurinta idolia. Hieno kolmikko, joiden musiikkia kuunnellaan sulavasti yhdessä ja erikseen. Ja keikoillakin on käyty, moneen kertaan.

Miten Pihlasta sitten tuli fani? Kaverikin ihmetteli, miten Pihla "osaa" fanittaa esimerkiksi Robinia. Siitä voi "syyttää" sekä päiväkotikavereiden Puuttuva palanen-lurituksia pari vuotta sitten että siskoni tehokasta lobbausta. Ja onhan Robin ihana. Niinkuin on Tuiskukin, minkä fanituksen taustalla on jälleen siskoni ja myös minä, ensimmäinen Tuiskun keikka Pihlalle tuli jo mahassa ja unilauluina on vakiona "Läpi jään" ja "Yksinäinen".

Mitä fanitus Pihlan kohdalla tarkoittaa? Se on musiikin kuuntelua, laulamista intohimoisesti kovaan ääneen, julisteita seinällä ja idolien bongausta televisiosta ja lehdistä. Ja sitä ihailua.

Onko fanituksesta haittaa? Itse en näe tässä fanitusinnostuksessa mitään huonoa, mitä nyt Ti-ti nallejen kanssa tulee mitta täyteen välillä. Tiedän, että toisten mielestä näin pienen ei "tarvitse" käydä keikoilla ja fanittaa "isompien" juttuja. Mutta tiedän senkin miten paljon Pihla siitä tykkää. Tämä lienee niitä kuuluisia kukin tuntee oman lapsensa-juttuja.

Fanitetaanko teillä?

Jäiset juhlat

Pihlan syntymäpäiviä juhlittiin jäisissä tunnelmissa. Frozen on hallinnut meidän elämää viime syksystä; elokuva on katsottu liki 10 kertaa ja kaikki laulut osataan ulkoa. Koko perhe, Peetukin tunnistaa ne ja alkaa tanssia. Ei ollut siis lainkaan vaikea päättää teemaa tytön 5-vuotissyntymäpäiville.

Sinisen eri sävyt, kimalteet ja kimmellykset ladattiin täyteen loistoonsa ja juhlat olivat valmiit alkamaan. Tervetuloa Frozenin maailmaan!

Aina ei voi olla tietenkään ihan superhauskaa. Se siitä hienosta kuvasta serkuksista Elsana, Olafina ja Sveninä.

Kokonaisuudessaan varsin onnistuneet juhlat. Pieni juhlamasis kyllä on, kun taas viikkoja sai näitä suunnitella ja tehdä ja nyt ei oo mitään. Pitää keksiä uutta juhlan aihetta ennen heinäkuisia Peetun synttäreitä. Koska minä [sydän] juhlasuunnittelu.