LA baby!

Toinen etappi Amerikan valloituksellamme oli Los Angeles. Ensimmäistä kertaa koskaan varattiin airbnb:n kautta asunto. Ja kyllä kannatti. Asuimme Venice Beachillä ihanassa omakotitalon alakerrassa, muutaman kymmenen metrin päässä Venicen rantaboulevardilta ja rannalta. Huikea paikka ja tosi kiva kämppä. Lapsiperheenä sitä on vaan arvostettava mahdollisuutta vapaampaan elämään ja isompiin tiloihin. Ja keittiötä. Sen kunniaksi heti ekana iltana tehtiin ruoaksi makaronimössöä ja lapset tykkäs.

Losissa nähtiin kahden ja puolen päivän aikana paljon. Auto siellä oli ihan ehdoton, mielettomät etäisyydet kaikkien paikkojen välillä. Sielläpä me sit suhattiin pitkin ruuhkistaan tunnettua 405 moottoritietä ja monia muitakin. Navigaattori ohjasi meidät paikasta toiseen, mm. Hollywoodiin, Sunset stripille, läpi Beverly Hillsin hienojen asuinalueiden, Mulholland Drivelle ja Griffith Parkiin. Iso kiitos siis navigaattorille, sillä ilman tuon leidin tarkkoja ohjeita olisi moni paikka jäänyt näkemättä, sen verran hektistä tuo liikenne Losissa oli.

Hieno kaupunki, ei voi muuta sanoa. Sopivassa suhteessa kaupunkielämää ja rantaa, rentoa ja vauhdikasta, modernia ja periamerikkalaista. Suosittelen.

Tien päällä, osa 1

Matkaamme kuului paljon autoilua. Siis todella PALJON. Sen siitä saa, kun haluaa nähdä mahdollisimman paljon.

Ensimmäinen pitkä pätkä ajettiin San Franciscosta Los Angelesiin. Aloitettin klo 06.40 ja suhautettiin moottoritietä Montereyhin aamiaiselle. Siitä aloitettiin ajo kuuluisalla ja uskomattoman kauniilla California Highway 1:llä, eli Pacific Coast Highwaylla. Satoja mutkia, kapeaa tietä, matalat nopeudet, vuoria, kallioita ja kilometritolkulla upeaa rantaviivaa. Matkalla nähtiin paitsi satoja, ehkä ennemminkin tuhansia, turisteja, myös pelikaaneja, simpukoita ja ranta täynnä merinorsuja. Pysähdyksiä tehtiin fiiliksen, paikkojen kauneuden ja nälän mukaan. Takapenkki yllätti positiivisesti ja vasta Malibussa viimeisillä kilometreillä alkoi jatkuva "koska ollaan perillä". 

Kahdeksalta illalla oltiin viimein perillä, takana siis liki 13,5 tuntia matkaa, joista ajettua 9h 55 min ja 735 kilometriä. Lupaava aloitus, joka valoi uskoa, että loputkin siirtymät onnistuu.

I left my heart in San Francisco

I left my heart in San Francisco.

High on a hill, it calls to me.

To be where little cable cars climb half way to the stars.

The morning fog may chill the air, I don't care.

- Tony Bennett -

San Francisco oli hieno. Erilainen. Epäamerikkalainen, enemmänkin eurooppalainen. Kaunis. Persoonallinen. Kotoisa. Ja ehdittiin nähdä niin kovin vähän. 2 päivää ja 2 pientä lasta takasivat sen, että saatiin vain pintaraapaisu. Sinne jäi pala sydäntä, joka pitää palata hakemaan. Aikuisten kesken.

Ehdittiin kuitenkin aika paljon. Ehdittiin kiertää kaupunkia ja ajaa lukuisia mäkiä ylös ja alas. Ehdittiin ihailla Golden Gate Bridgeä päältä, alta ja sivuilta. Ehdittiin ihmetellä Fisherman's Wharfilla mereneläviä, niin lautasella, kuin laitureilla. Ehdittiinpä hetkeksi pois kaupugin hulinastakin Muir Woodsin kansallispuistoon keskelle jättimäisiä puita.

Juuri sopiva määrä ehtimisiä, jotta joukkoon mahtui pysähdyksiä leikkipuistoihin ja joutenoloakin.

Hieno startti lomalle.

Hauskalla on hintansa

Kahden viikon hauskuudesta ja lystin pidosta joutuu maksamaan takaisin.
Tällä kertaa hinnaksi tuli...

... rikkonaiset yöunet.
... oksentava lapsi.
... oksentava aikuinen.
... väsynyt aikuinen.
... järkyttävä määrä pyykkiä.

Onneksi ei kuitenkaan korkojen kera, plussalle jäätiin.
Palaan, kun elämä voittaa. Koska pakkohan on reissua esitellä.

Kevät hei tullut on

... käykää kaikki laulamaan!

Toukokuu aloitettiin meillä kukkien, pastellisävyjen ja kimalteen ympäröimänä. Viimesyksyiset Halloween-juhlat olivat niin onnistuneet ja hauskat juhlat, että keväällekin piti saada oma juhlansa.
Ja mikäs sen parempi syy juhlia kun itse kevät, kukat, perhoset ja valo!

17 lasta äiteineen toivat ilon tullessaan ja saatiin taas oikein onnistuneet juhlat. Oli silkkikukkaa, perhosia, pastellisia herkkuja, pinjataa, valokuvausta, diskoa, bingoa ja kivaa. Tää vaan on niin mun juttu.

Mikä sää näistä oot?

Roolileikit on nyt pop. Pihlalla siis. Ei tämä sentään sellainen blogi ole...

Joka päivä tyttö ottaa roolin jos toisen, milloin prinsessa, milloin äiti/sisko, opettaja, kokki ja tarjoilija. Hauskaa, mutta haastavaa sinänsä, ettei aina välttämättä tiedä miksi tyttöä kutsua. Onneksi roolivaatteet auttavat, kun miettii miksi tyttöä sanoisi.

Ja sitten on tämä kysymys: Mikä sää näistä oot?
Se tulee esille usein ja aina. Katsoessa jotakin ohjelmaa tai elokuvaa, kirjan hahmoista, värityskuvista... Oikeastaan ihan mistä vaan. Ja sitä kysytään paljon. Joka päivä. Monta kertaa.

Siispä minä olen Maija Poppanen tai sen perheen äiti, Prinsessa Anne, värityskuvan kala, tarhantäti, kissa, kissanhoitaja ja vaikka mikä. Tämä kaikki aina tietenkin jälkeen, kun Pihla on ensin valinnut mikä hän itse on. Ja tietenkin joukkoon kuuluu veli, isä ja usein serkkupoikakin, joka saa sen vauvan tai muun pienen hahmon osan.

Lennokasta ja mielikuvitusrikasta elämää täällä siis.

Muiden aarteita

Siinäpä sitä, pöydällinen yhden roskia, toisen aarteita.

Tästä on tullut jokavuotinen, usein keväinen traditio. Myllään kaapit ja lipastot, sovitan vaatteita itselle ja lapsille ja luovun pienistä tai muuten sopimattomista. Mietin tuleeko juuri siitä kahvimukista juotua, onko juuri tämä kynttiläkippo oikeasti tarpeellinen. 

Hintaa laitan aina hyvin vähän, ostajia ilahduttavasti. Ajatushan on ihan oikeasti vain päästä eroon tavarasta. Tuntipalkoille tällä tuskin muutenkaan pääsisi, sen verran paljon aikaa ja vaivaa kirpparipöydän valmistelu ja ylläpito.

Mutta sitten mieli on hyvä, kaapit tilavammat ja olo kevyempi. Jos näin jatkuu, on meillä kohta tyhjät kaapit ainakin tavaran osalla, sitä kun en liiemmin ostele nykyään. Mitä sitten myyn? Ainakin tuota kuvassakin näkyvää trikoista kantoliinaa, joka jatkaa pöydästä toiseen. Miksi se ei kelpaa kenellekään?!