250 ja yhä enemmän

Sanapilvi tehty Tagxedossa

Pihla puhuu. Pihla puhuu paljon.

Siinä missä moni muu 2-vuotias hyppii, pomppii, kiipeilee ja touhuaa, istuu meidän tyttö, usein potalla, ja puhua pälpättää.

VauKirjan uutiskirjeessä törmäsin artikkeliin lasten puheenkehityksestä ja lapsen sanavaraston karttumisesta. Huikeat lukemat 2-vuotiaiden sanamäärästä kirvoitti meillä ruokapöytäkeskustelun Pihlan sanojen määrästä. Päätettiin laskea.

Aika pian seottiin laskuissa. Ei riittänyt enää sormet eikä varpaat. Otettiin avuksi word-tiedosto, joka automaattisesti laskee sanat meidän puolesta.
Selkeästi Pihla on siis valinnut orientaationsa kehityksessä. Ei ole kiire minnekään kun aina voi puhua hiljaa edetessään :)

Mitä enemmän Pihla oppii puhumaan, sitä hauskempaa tytön seurassa on. Juttua tulee toistaiseksi vielä vähän liian nopealla tahdilla, jolloin sanat ei aivan ehdi matkaan. Siispä saadaan arvailla mikä on puheen perimmäinen sanoma. On niin kivaa seurata sitä toisen iloa, kun saa selittää ja sepustaa ja muutkin ymmärtää. Nyt jo muutkin kuin äiti ja isä :) Vaikka eihän puhe mitään kaikkein selkeintä ole, kun k on milloin t, milloin p ja r puuttuu kokonaan... Koskahan ne osuu kohdalleen?!

On myös hauskaa huomata, miten lapsi oppii yllättävän vaikeita ja outojakin sanoja, kun ne vaan toistuu riittävästi arjessa ja muissa touhuissa. Enpä olisi nimittäin vuosi sitten ajatellut, että lapseni osaa sanoa peippo, hippiäinen tai sarvipöllö, mutta sen siitä saa kun viettää taatan kanssa aikaa lintukirjoja lukien :)
Ja tietty lapsi tietää, että äiti on kätilö ja hoitaa vauvoja. Ja että pyllyyn laitetaan rasvaa ennen vaippaa ja se helpottaa.

Lisää sanoja odotellessa!

Lähimatkailua

Aina ei tarvitse merta edemmäs kalaan, eikä edes matkustaa Atlantin yli että olisi lystiä.
Täällä Tampereellahan lystiä olisi lie yhtä jos toista, mutta ison kaupungin hinnoissa. Siispä skipattiin kokonaan Särkänniemen äärettömän kalliit huvit ja hurautettiin pienen matkan päähän Sastamalaan kotieläinpuistoon.

Tämä ihana Kiviniityn kotieläinpuisto tarjosi kaupunkilaislapselle (ja -vanhemmille) loistotilaisuuden ihmetellä jos jonkinnäköisiä eläimiä.
Koska Pihlan yksi ensimmäisiä "sanoja" oli hau-hau, on sille jotenkin luonnollisena jatkumona tullut opetettua Pihlalle muidenkin eläinten ääniä. Ja yllättävän hyvin ne sujuu. Ja joidenkin nimiäkin tavaillaan jo.

Possu on ehkä paras kaikista. Possu sanoo öh-höh, hieman nasaalisesti :)

Lammas on uusin äänitulokas, pää on ilmeisen kiva sanoa.

Pupu on pu ja taitaa sanoakin pu. Mitä ne oikeasti sanoo?! :) Pihla tykkäsi "syöttää" pupua, voi sitä jännitystä ja ilon kiljahduksia, kun pupu tuli heinän lähelle, eihän siihen uskaltanut antaa pupun koskea :D

Lehmä, tai siis "ammuu", on opettelussa, aika usein meillä lehmät sanoo kyllä hau hau.

"Äiti, mitä marsu sanoo?" Marsuhäkillä keskityttiin vain heinien syöttämiseen ;)

Kanan kotkotus on ollut jo jonkin aikaa Pihlan sanavarastossa, joskin hyvin mielenkiintoisella tavalla. Kana "sanoo" tot ja samalla Pihla tökkii etusormella päätään. Ensin luulin, että se oli vaan sattumaa, mutta niin se näyttää toistuvan joka kerta. En tiedä yhtään miksi, en mielestäni itse tee niin sanoessani kotkot :)

Jouduttiin toteamaan, että ihan kaikkiin eläimiin ei todella ole ääniä tarjolla. Vai mitä sanoo peura tai nandu?

Kaikkinensa erittäin kiva päiväretki, varsinkin kun viimeiseksi päästiin Mikon kanssa kokeilemaan jättitrampoliinilla hyppimistä. Meitäkin lapsetti ja kivaa oli :)