tiistai 19. elokuuta 2014

Suomen Havaiji

Hailuoto. Ihana Hailuoto. Saari, jossa olen viettänyt lapsuuteni kaikki kesät. Saari, jossa riittää lääniä ja luontoa. Ei mikään pieni tilkku, vaan "Perämeren suurin saari", niinkuin jo pikkutyttönä kaikille kysyjille vastasin. Siinä missä saaren keskelle mahtuu upeita valoisia metsiä, lukemattomia jäkälämättäitä ja legendaarinen Paskakurkkukin, on saaren rannat vertaansa vailla. Upeaa vaaleaa ja hienoa hiekkaa rannalta ja niin kirkasta vettä, että varpaansa näkee lähes kaikenaikaa.
Tänä nimenomaisena päivänä, kun kamera oli rannalla mukana, tuli mereltä mystinen merisumu, joka hetkeksi petti koko rannan. Hienoa kyllä tuokin.








31-vuotiaaksi ennätettyäni olen Hailuodossa käynyt 30 kesänä. Vain viime kesä ja valtava maha esti pitkän matkan. Uusi Hailuoto-sukupolvi on jos kasvussa, Pihlallakin on neljän vuotensa aikana jäänyt vain yhtenä kesänä käymättä. Ja nyt korkattiin Peetun taival.  Tänne Havajille me matkustetaan aina uudestaan. Vaikka on siellä joskus kylmäkin...


sunnuntai 17. elokuuta 2014

Giddy up cowboy!

Kun päätettiin, että toinen lapsi "saa tulla", laskin tuona lokakuisena päivänä, että jos heti ekasta kierrosta tulisin raskaaksi saisin paitsi ihanan vauvan, myös kauan haaveilemani mahdollisuuden viettää kesäisiä synttäreitä. Ja niinhän siinä kävi, juhlafanaatikon hormonit oli kohdillaan ja poikasen laskettuaika asettui loppukesän suloisiin päiviin. Ja kun poikanen vielä otti pienen varaslähdön, oli syntymäpäivän ajankohta mitä parhain.

Siispä tuota heinäkuista päivää päästiin juhlimaan oikein todenteolla ja todellakin ulkona. Luontoäiti palkitsi poikasen ekan vuoden upealla aurinkoisella kelillä ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.

Ja juhlafanaatikko kun olen, oli tietenkin teema. Oli tietenkin teemaan sopivat koristeet, tarjoilut ja tilpehöörit. Saanko esitellä: Buffalo-Peetu 1 vuotta!










torstai 7. elokuuta 2014

Yksitoista

Kesä tuli ja melkein jo meni. Siinä lomaillessa ja helteistä nauttiessa vilahti ohi 11-kuukautispäiväkin. Ja 11-kuisesta raportointi. Tämä kuvaa kyllä melkoisen hyvin tuon pienemmän osaa, sitä kuuluisaa toisen lapsen osaa ja paikkaa perheessä.
Ihan kaikkea ei vaan ehdi hehkuttaa. Ihan kaikkea ei vaan ehdi murehtiakaan.

Eihän se kuitenkaan poista sitä, että Peetu on meille niin suunnattoman rakas ja myös niin suunnattoman taitava, paras pieni poika mitä tiedän. Vaikka asioita ei ehtisi alleviivata tai hehkuttaa, tulee uusia taitoja koko ajan ja virstanpylväitä saavutetaan.

11-kuiselle suurin saavutus lienee sosiaalisuus. Peetu rakastaa ihmisiä. Asiaan kuuluvan ujostelun jälkeen poika on yhtä hymyä ja tykkää niin kovasti seurasta. Tuntuu, ettei lelutkaan niin kiinnosta, jos vaan on ihminen jonka kanssa olla. Vieraista saattaa näyttää, että Peetu ujostelee ja olisi arka, mutta se ei ole mitään siskoonsa verrattuna, meidän silmissä tämä on varsin seurallinen yksilö. Tämä sentään katsoo kasvoihin ja hymyilee.


Seurallisten päivien vastapainoksi yölliset seurustelut ja syömiset päätettiin lopettaa. Juhannuksena otettiin siis kirjaimellisesti tuo yötön yö ja pistettin unikoulu pystyyn. Itse pakenin maidontuoksuineni Pihlan lattialle nukkumaan ja mies otti vetovastuun. Ja kas, se onnistui! Pari yötä meni suuremmilla huudoilla, mutta siitä eteenpäin hiljalleen helpottuen. Ja viikko unikoulun aloituksesta poika nukkui heräämättä koko yön! Voi sitä riemua, kun kaikki saa nukkua! Ja leveästi!


Leveästi elää myös Peetu, tilaa tarvitaan, kun poika lähtee liikkeelle. Seisomassa on kivointa, oli paikka mikä tahansa. Ja ääntä on päästettävä. Vielä ei sanoja tule, vain hyvin päättäväisiä tavuja ja örinöitä. Ei taatusti jää kellekään epäselväksi, että meillä ei enää asu vauva, vaan ihan-kohta-taapero! Tai siis nythän se on jo taapero.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Sillä välin toisaalla

Niinhän siinä kävi, että tuli kesä ja kärpäset. Tuli blogitauko. Ei vaan ole millään malttanut istua tietokoneella. Elämää on eletty ja paljon on tapahtunut, ajatuksia virrannut. Mutta eipä ole todisteita täällä. Harmittaa, koska pidän blogin kirjoittamisesta juuri siksi, että jää todisteita eletystä elämästä. Pienistäkin asioista. Parannan tapani ja ilahdutan ainakin itseäni jatkossa kirjoittaen useammin.

Mutta se elämä. Tänä kesänä se on ollut melkoisen mukava. Välillä vähintään näin siistiä.


maanantai 16. kesäkuuta 2014

I ♥ Hong Kong

Aurinko, viisi päivää, kymmeniä kilometrejä maata pitkin ja maasta ylöspäin, satoja valokuvia, tuhansia hong kongilaisia. Niistä on hyvä reissu tehty.




Samat syyt pätevät myös matkaseurueen valintaan. Ajatus 4-vuotiaasta kuuman kosteassa suurkaupungissa, kulkemassa pitkin kaupunkia ja syömässä eksoottisia ruokia ei vastaa ajatustani lomasta. Siispä Pihlalle markkinoitiin äärimmäisen kiehtova vaihtoehtoinen ohjelma mummila-mummula-akselilla ja me lähdettiin matkaan vain Peetun kanssa. Hyvä niin, sillä vastoin odotuksia ja pelotteluita sateisen sään sijasta meitä odotti kirkkaat taivaat ja +33-35 asteen lämpötilat. Ja odotusten mukaisesti ja vähän ylikin oli ihmisiä. Joka paikassa ja paljon. Sinne olisi yksi 4-vuotias hävinnyt alta aikayksikön.



Meille muille Hong Kong pisti parastaan. Aurinko paistoi, ei tipan tippaa vettä, nähtävää ja tekemistä riitti. Tämä oli meille ensimmäinen reissu Aasiaan joten uutta riitti joka kulmassa. Toki autenttinen Aasia jäi kokematta, sen verran länsimainen ja moderni paikka HK on. Sopi hyvin siis ensimmäiseksi kohteeksi idässä tällaisille länsimaiden ystäville.

Viiden päivän aikana kuljettiin niin lentokoneella, junalla, taksilla, laivalla, raitiovaunulla ja metrolla. Ja jalan, pitkin kaupungin katuja, ostoskeskuksia ja läheisen Lantaun saaren luontoakin. Pääasiassa matka koostui eri paikkojen ihmettelystä, valtavasta Buddha-patsaasta lintutorin pieniin ötököihin. 



Toki joukkoon mahtui shoppailuakin, eihän se olisi matka eikä mikään ilman pientä ostosten tekoa. Valikoimaa riitti laidasta laitaan, olisipa sieltä voinut ostaa kaupasta rotukoiriakin. Jos olisi merkkituotteiden perään, olisi shoppailtavaa ollut vieläkin enemmän. Ikinä en ole missään kaupungissa nähnyt niin paljon merkki- ja luksusliikkeitä kuin Hong Kongissa. Niitä oli satoja! Ja ostoskeskuksia, joissa oli kaikki merkkiliikkeet oli vähintään yksi korttelissa. Siinä alkoi jo Louis Vuittonit, Guccit ja Chanelit kyllästyttää. Sen sijaan Marc Jacobs ihastutti ja kotiin mukaan lähti ihana mintunvihreä Marc by Marc Jacobs laukku. Enhän mä voinut ihan kaikkia merkkiliikkeitä ohittaa?




Kaiken kaikkiaan onnistunut reissu. Peetu osoittautui unelmamatkakumppaniksi, nukkuen molemmista lennoista 90% ja lopun aikaa vain naureskeli. Paikan päällä poikanen oli kaikkien ihailun ja ihmettelyn kohde, ihmiset otti valokuvia ja valokuvasivat salaakin rattaissaolijaa. Ja Peetu 
vain nauroi ja hymyili takaisin.

Kiitos Hong Kong, olit mahtava.



sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Surku.

Niin se elämä osaa yllättää.
Täysin odottamatta, perjantaina meidän koira kuoli. Siinäpä alku viikonlopulle, joka on pitänyt sisällään paljon kyyneleitä, kurkun kuristusta, vatsan solmuja ja pahaa mieltä.




Ehkä pian on luvassa hyvien muistojen muistelun aika.


Lepää rauhassa Rufus.



torstai 5. kesäkuuta 2014

Kymmenen

Täyden kympin poika, joka menee eteenpäin paitsi iässä, myös fyysisesti. Vauhti kasvaa, konttaustyyliksi on muodostunut mielenkiintoinen toinen polvi maassa, toinen koukussa ja jalka maassa.


Ja ylös on päästävä. Se tapahtui varkain, ensi polvilleen, sitten karhunkävelyasentoa ja nyt tukea vastaan nousua. Kunhan nyt malttaisi vielä hetken ja kasvattaisi järkeä ja lähtisi sitten vasta liikkeelle. Mulla ei olisi yhtään niin kiire, kuin Peetulla itsellä. Voisin aina pitää sen vauvana.


Täyden kympin poika. Hurmaava hymypoika. Poika, joka ei hiljaista hetkeä näe, joko on itse äänessä tai kuuntelee hurmiossa siskon puheita. Poika, joka on tavattoman kiinnostunut kaikesta aukeavasta.
Äidin murunen, joka vielä hetken saa nauttia yöllisistä palveluista. Joka vielä hetken saa ja malttaa olla vauva.

Ja kyllä, turvaportti on valmiina. Ja ei, poika ei taida olla kamalasti kasvanut, kun kymmenkuisena on sama body kuin kahdeksankuukautisraportissa.