Näytetään tekstit, joissa on tunniste muutto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muutto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. syyskuuta 2012

Lapsen valtakunta

Ensimmäisenä meidän kodista oli valmiina lapsen huone. Jo ennen muuttoa kokosin sängyn ja hyllyn ja heti muuttopäivän iltana, ennen kuin Pihla tuli mummulta hoidosta, oli tavarat purettuna ja melkeinpä kaikki paikallaan.
On siis vallan sopivaa se myös ensimmäisenä esitellä.

Vähän vinkkiä mihin suuntaan kuvat on otettu.
Sängyksi tuli sitten Ikean Brimnes, joka on käytössä osoittautunut varsin kelpo yksilöksi.
Turvalaidan avulla tyttö pysyy sängyssä ja isot laatikot on mahtava piilopaikalle tavaralle.






Pienet yksityiskohdat on oikeita herkkuja, joita olen halunnut haalia huoneeseen. Mahtavaa, miten valkoisten seinien, lattian ja katon sisään valkoisiin huonekaluihin sisältyykin näin paljon väriä.


Itsetehtyä ei ole unohdettu tässäkään huoneessa; on minun virkkaama matto, äitini tekemä Emma-nalle sekä siilityyny, minun tekemä pupu tyyny ja napeista tehty P-taulu, sekä asukkaan itse tekemä sininen auto.

Ehkä ihanin yksityiskohta on pieni kärpässienijakkara. Sellaisesta olen kauan haaveillut ja viimein tuli syy se hankkia ja Oulun vankilan myymälästä sellainen löytyi. 
Nyt tällä jakkaralla istutaan sängyn vieressä lukemassa iltasadut.


Mikäs siinä kivassa huoneessa ollessa, alusta asti on uni maittanut omassa sängyssä ja leikkiä on riittänyt jos jonkinmoista. Eikä ole sen voittanutta, että voi laittaa oven kiinni ja kaaos jää sinne.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Nyt sitä mennään

Nämä toistaiseksi tyhjät 40+ laatikkoa summaavat meidän tämänhetkisen elämän.
Vain vasara ja naulat puuttuu kuvasta.




Se on menoa nyt. Unelma odottaa.

Kunhan joku täyttäisi nuo laatikot.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Oi olohuone

Oi olohuone, joka viimein olet sellainen, josta olen haaveillut.

Valkoiseksi maalattu parketti.


Seiniin tulee kahta valkoista, suurimmalta osin vaaleampaa, mutta yksi seinä tummemmalla. Ja siihen pieni jippo.



Valkoiset kalusteet. Ja väripilkuksi turkoosi.


Myös ihan vähän haaleaa persikkaa/vaaleanpunaista. Kaikkea kivaa ja kaunista tietty.

Kuvat Ikea, Iittala, Pentik, Prettypegs

Sohvamme, harmaa Ikean Karlstad olisi niin kiva tuunata Prettypegsin uusilla jaloilla. Samalla tulisi lisää väriä olohuoneeseen, muttei kuitenkaan liian päällekäyvästi. 

Seinille en ehkä tahdo mitään. Korkeintaan yhdelle pienelle seinän pätkälle joku juliste tai taulu. Kuvissa panostetaan sitten toisaalla...

torstai 7. kesäkuuta 2012

Sekaisin väreistä

Remontti uudessa kodissa etenee mukavaa tahtia ja viimein ollaan siinä vaiheessa, että saadaan alkaa laittaa uutta pintaan.
Vaikka yksi mehukas osa remontointia onkin se kun vanha tapetti irtoaa isoina paloina(!!) on se silti niin turhauttavaa, kun mikään työvaihe ei aluksi ole edistystä, vaan päinvastoin "hyvien" pintojen tuhoamista.

Mutta nyt on tuhot tehty ja voidaan kulkea kohti uutta.
Tai melkein uutta. Sillä harmaasta en luovu. Vanhakin koti oli harmaalla väritetty ja sama linja jatkuu uudessakin. Mutta sentään jotain muutakin väriä tulee joukkoon, eikä vaan mustaa ja valkoista.


Semmoisia. Nyt kun ne kokoaa tähän yhteen niin aika yksitoikkoiseltahan tuo näyttää, mutta voihan sitä kutsua johdonmukaisuudeksi ja eheäksi kokonaisuudeksi :)
Näitä värejä löytyy siis keittiöstä, olohuoneesta, työhuoneesta ja meidän makuuhuoneesta, toiset seinillä, toiset aksenttiväreinä huonekaluissa tms.

Mutta Pihlan huoneessa päästetäänkin sitten oikein kunnolla värit valloilleen.
Jotain tämän suuntaista.


Valkoisten seinien, katon ja lattioiden sisälle tulee värien kirjo, ihania kirkkaita purkkapallovärejä. Tätä sisustusta odotan ehkä eniten, viimeinkin pääsen toteuttamaan kauan muhineita ajatuksia lastenhuoneen sisustuksesta!!

Toinen haavemaa ja unelmien sisustuskohde onkin sitten ihan minun oma. Nimittäin askarteluhuone. Ja siellä aion toteuttaa sellaisia sisustusunelmia, joita en muuhun kotiin halua. Kaikki alkaa tapetista, jonka tunnelmassa koko huone rakentuu toivottavasti ihanaksi unelmahuoneeksi.

Pip Studion Shabby Chic-tapetti

Tästä se lähtee.
Seuraavaksi ajatustyö siirtyy luvallisesti sisustuspuolelle. Fyysisesti siirryn maalaamiseen, sillä sitä pinta-alaa kyllä löytyy aikalailla seinistä ja lattioista...

torstai 24. toukokuuta 2012

Kohti suurempaa

Kun vuosi vaihtui, en tehnyt yhtään uuden vuoden lupausta.
Sen sijaan tein muutaman uuden vuoden toiveen. Toiveita, joiden toteutumisen eteen olin ja olen valmis tekemään töitä.

Nyt ensimmäinen niistä on toteutunut.

Meillä on uusi koti!

Tuskailut pienen kaksion tilaongelmista ja huonekalujen järjestyksestä jäävät unholaan, kun saamme liki 100 neliötä temmellystilaa. 4 makuuhuonetta, olohuone ja keittiö. Ja kaksi(!!) vessaa sekä kylpyhuone. Ja terassi. Ja parveke. Ja pieni oma piha!


Samalla taakse jää cityelämä, kun siirrymme 10 kilometriä kaupungista pois päin. Ja vieläpä toisen kunnan puolelle, o-ou. Tästä voisin kehittää kriisin. Kerrostalon asfalttipiha vaihtuu oman paritalon puolikkaan nurmikkopihaan isommassa rivi-ja paritaloyhtiössä, jonka keskellä on Pihlan unelma: oma leikkipuisto.
Meistä tulee lähiöperhe. Musta tulee lähiömutsi. Onhan mulla jo ulkoilupukukin.

En voisi kyllä tyytyväisempi olla. On jo aikakin ottaa se rohkea askel sinne, mihin olemme aina halunneet. Lähiölapsuuden viettäneenä toivon samanlaista lapsilleni; rauhalliset pihatiet, kavereita lähellä ja koulu kävelymatkan päässä, ilman vilkkaasti liikennöityjä teitä ja liikennevaloja. Ja metsä ihan kulman takana!

Siellä meidän on varmasti hyvä olla.
Kunhan saadaan kodista asumiskelpoinen ja kaunis. Kunnossahan tuo jo olisi noin teknisesti, mutta mikä ei silmää miellytä, joutuu tylysti tuhouslistalle.

Tästä projektista tulette kuulemaan.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Taakse jäi

Viime viikonloppuna oli aika hyvästellä koti.

Koti, jossa meidän oli hyvä olla. Ihana asunto, mahtava sijainti.
Koti, johon muutettaessa ovessa vielä luki kaksi nimeä.
Koti, johon tuotiin ensin pieni koiranpentu.


Sitten pieni vauva.


Paljon tapahtui niiden seinien sisällä ja siellä asumisen aikana. Voisi jopa sentimentaalisesti todeta, että siellä kasvettiin aikuisiksi. Bilettävistä opiskelijoista työssäkäyviksi vanhemmiksi.


En ikinä unohda kotia, jossa pieni koki kaiken ensimmäistä kertaa. Ja kasvoihan se lapsikin.


Meidän oma koti.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Muuton keskellä...





... syödään ruoka olohuoneessa muuttolaatikon päällä. Kummasti maistui Pihlalle ruoka paremmin näin jännittävissä olosuhteissa. Ehkä ei laitetakaan ruokapöytää ollenkaan?!





... pistetään vesileikit pystyyn. Samalla kun äiti tyhjentää keittiön muuttolaatikoita kaappiin häviää kuppeja mystisesti. Ja sieltähän ne löytyi, vessasta. Onneksi ei parhaat astiat kuitenkaan :)

Kohta tämä on onneksi ohi, sitten voi huokaista hetkeksi.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Väliaikaista kaikki on vaan

Kymmenet pahvilaatikot odottaa täyttäjäänsä.
On aika ottaa askel eteenpäin ja siirtyä yhtä pykälää lähemmäksi pitkäaikaista unelmaa.

Kaikki on hetken väliaikaista.
Mutta täytyy siitäkin väliaikaisuudesta ottaa ilo irti. Onhan meillä sitten sentään 3,5 neliötä enemmän tilaa.
Joskin siihen ilo jää, sillä ulkonäöllään tämä asunto ei häikäise.
Vai mitä mieltä olette keittiöstä? :)



Siispä piristykseksi suunnittelin huoneiden järjestyksen ja kalustuksen, siitä saa kummasti virtaa ja innostusta uuteen siirtymisessä.
Joskin vanhoilla tavaroilla mennään, ei viitsi/jaksa/huvita hankkia mitään uutta tähän hätään.

Makuuhuoneesta tulee tällainen:

Ja olohuone muotoutunee tällaiseksi:
Kai tästäkin väliaikaisuudesta osaa nauttia. Sillä loppu sille saattaa olla lähempänä kun uskonkaan...