Luovuuden lähteillä

Heti kun asunnonvaihtoasia tuli ajankohtaiseksi oli yksi kriteeri selvä: huoneita pitää olla niin monta, että yhden voi pyhittää minun unelmille.

Sellainen koti löytyi ja nyt mulla on ikioma huone.

Mun ikioma askarteluhuone. Askartelijan taivas. Luovuuden tyyssija.

Muuten niin pelkistetyn ja melko monokromisen kodin sisällä on huone, joka on kaikkea muuta. Halusin, että tässä huoneessa värejä riittää ja sieltä löytyy mitä ihanimpia romanttisia ja söpöjä yksityiskohtia. Sellainen ihana hallittu tavaroiden ja värien sekamelska.

Tapetista tämä kaikki lähti liikkeelle. Pip Studion iki-ihanasta mallistosta löytyi täydellinen ruusuinen tapetti, jonka mukaisesti värejä huoneessa sitten on. Muut seinät ovat valkoiset, samoin kuin lattia. Ja mattokin on valkoinen. Ja verhot. Pääsee tapetti oikeuksiinsa.

Pöydän vieressä jää seinän ja kaapin väliin nurkka, jossa on pieni tila hyvin tehokkaassa käytössä. Hyllyssä alaosa on "gift wrapping station", niin kuin sen ideoinut ystäväni nimesi, ja vihdoin askartelu- ja käsityökirjoillani on oma paikka. Seinälle kiinnitin jo vanhasta askartelukomerostani tutun reikälevyn, missä kauniit nauhat pääsee oikeuksiinsa. Leimasettinikin saivat kunnolliset säilytyspaikat, kun cd-koteiloissa olevat pääsivät maalattuun telineeseen ja muovipaketeissa olevat roikkumaan verhovaijeriin. Tästäkin kunnian ansaitsee jo edellä mainittu ystäväni, hänen ideansa!

Lipaston päällä nojailee ilmoitustaulu, joka vielä kaipaa tuunausta, mutta sisältöä siinä on senkin edestä. Tähän taltioin Pihlan taideteoksia, kortteja, maalauksia yms, joita syntyy kovaa vauhtia. Kasvamassa taitaa olla aikamoinen askartelija.

Työpöydän vastakkaisella seinällä on senkki, joka pursuaa niitä ihania yksityiskohtia. Vihdoinkin on paikka, johon saan kerätä kaikkea söpöä ilman, että näyttävät lapsellisilta tai muuhun sisustukseen sopimattomilta. Bambiseinäkalenteri on yksi tällainen, ei tuo ihan olohuoneeseemme olisi sopinut.

Senkin vierestä, ikkunan alta löysi paikkansa tuoli, johon voi istahtaa neulomaan tai virkkaamaan. Voisi, jos ehtisi. Enpä ole vielä sitä toteuttanut. Tuoli on äitini anopin vanha, joka sai päällensä raitakankaan ja puuosatkin maalasin tumman pinkiksi. Ikeasta löysin pienet jakkarat, jotka on söpöjä kuin nappi ja sopivat huoneeseen loistavasti. Niillä pääsevät vierailevat askartelijat istumaan.

Kun muu huone oli sisustettu oli intoa ja inspiraatiota jäljellä vielä sen verran, että myös huoneessa oleva tuplakaappi pääsi käsittelyyn. Jokaiselle tavaralle on oma paikkansa; koruille puinen lokerikko, isoille papereille samanlaisen lokerikon runko ja kangaspaloille housuhenkarit. Ja jälleen oli ystävän hyvät neuvot kalliit, kun langat löysivät paikkansa kenkätelineestä.

Tässä huoneessa silmä ja sielu lepää.

Ja jottei totuus unohtuisi....

Tyhjää

Monet äidit itki tänään, kun lapsi lopetti ala- tai yläkoulun / pääsi ylioppilaaksi / valmistui ammattiin.
Minä itkin kun vein lapseni ensimmäistä kertaa yökylään.

Voi sitä tunnetta kun tiesi, että sinne se jää eikä nähdä kun aamulla vasta. Ennalta jännitin lähinnä miten Pihla pärjää, mutta itse tilanteessa oma reaktio yllätti. Joku virstanpylväs kai tämäkin :)

Koti on kyllä aika tyhjä. Hiljaista on. (Ei onneksi liian hiljaista, siitä pitää huolen kuumuuteen pakahtuva röhisevä mopsi.) Ihan kuin odottaisi jonkun konttaavan kulman takaa. Siellä se murunen on mummin ja taatan kanssa ollut puistossa, lintuja katsomassa ja muuta touhuamassa. Myönnän, soitin jo alle kahden tunnin päästä siitä kun oltiin lähdetty, että miten menee...

No mitä tekee äiti ja isä?! Ei mitään! Ihanaa. Juuri tultiin kotiin puolentoista tunnin kaupunkiretkellä, jolla vain käveltiin ja ihmeteltiin, mentiin sinne minne huvitti. Outoa. Ja vapauttavaa. Ja sitä "Minullakin on lapsi"-rintamerkkiä kaivattiin paikoin :)

Tästä ilta jatkuu samalla linjalla. Ei tehdä mitään mitä ei huvita. Ajattelin ehkä vähän askarrella. Tai lukea lehtiä. Tai surffailla netissä. Tai sitten vaan makoilen sohvalla kainaloisessa ja tuijotan telkkaria. Sopii sekin!
Ainakin tiedän mitä teen vähän ennen yhdeksää: pohdin ja jännitän nukahtaako Pihla hyvin mummilassa.

Onko muilla yökyläilykokemuksia?

Kuvituksena tuima taaperokärryilijä. On se totista puuhaa. Mulla on jo vähän ikävä sitä... :)

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

We are spending the first night ever without Pihla, she is at a sleepover at my mom's house. Our home is so empty and quiet, it's a little weird. I try to concentrate on doing whatever I feel like doing, just relaxing. And not worrying too much about how Pihla is doing... Easier said than done.

Retki lapsettomaan elämään

Kävin kokeilemassa reilun vuorokauden verran miltä tuntuu olla lapseton. Ja täytyy kyllä tunnustaa, että aika kivaa oli.
Matkasin hyvän ystäväni luokse Jyväskylään ihan yksin. Yksin.
Oli ihanaa nähdä ystävää pitkästä aikaa, yksin. Samainen ystävä on Pihlan kummitäti, joten paljonkin on nähty ja hän on käynyt meillä, mutta edellisestä vierailustani Jyväskylässä, yksin, oli vierähtänyt luvattoman pitkä aika.

Lähtötunnelmissa se kuuluisa äidin syyllisyydentunne yritti saada valtoihinsa, "kuinka voin jättää lapseni ja mennä itse humputtelemaan". Mutta onneksi lapsella on isä, jonka kanssa elämä sujuu aivan yhtä hyvin.
Junassa pääsin heti kiinni lapsettomuudesta, kun katselin lapsien kanssa matkustavia ihmisiä. Villi tunne, että kukaan siellä ei tiennyt, että mullakin on lapsi :) Vapauttavaa omalla tavallaan. Toisaalta olisi tehnyt mieli sanoa se ääneen...

Mikään ei ole parempi pako omasta elämästä, kuin vierailu sinkkukaverin luokse. Löysin itseni ihailemasta sohvapöytää, jolla oli kynsilakkapulloja, kynsiviila, juomalasi ja siistejä lehtiä täysin koskemattomina ja rauhassa. Ei tarvinnut vahtia pieniä vikkeliä sormia. Eikä tarvinnut vahtia. Piste.

Parasta kuitenkin oli se ihana joutilaisuuden tunne. Tarkoituksella emme haalineet sen kummempia ohjelmia vaan keskityimme olemisen sietämättömään keveyteen. Ihailtavan nopeasti pääsin irti normaalista "mä äkkiä teen tän"-mentaliteetista ja keskityin leppoisaan toimintaan. Erityisen paljon nautin siitä, että "jouduin" miettimään mitä seuravaaksi tekisi. Ihana tunne.

Mutta kaikki loppuu aikanaan. Lapsettomuuskin. Sunnuntaiaamuna herätessä oli jo kova ikävä. Ja kotiinpalu oli parhautta. Kyllä nyt taas on kiva olla kotona. Kaksin ja kolmisin. Kyllä näin on kuitenkin paras olla.

(Kotona oli opittu tällä välin kävelemään taaperokärryn kanssa tuhatta ja sataa. Klassista, että juuri silloin kun on poissa :)  Ja Angrybirdsiäkin pelasivat, kuten monta kertaa aiemminkin, josta muutaman päivän takaiset kuvat todisteena ja kuvituksena.)


Onko muut ottaneet pientä "pakomatkaa" arjesta? Miltä tuntui? Kaipaako muut edes sellaista?

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

I took a little time of from everyday mommy life with a weekend trip to visit a friend of mine. There's almost nothing like a weekend with a single friend; no child proofs in the apartment, lazy moments of doing nothing and keeping an eye on anyone.
Only thing better is coming back home to my little one and darling hubby. That's where I belong.