Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuultua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuultua. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Sisko ja sen veli


Joko uskaltaa huokaista, että tulipa murehdittuanturhaan toisen lapsen syntymää? Sen verran mukavasti on tämä reilu kaksiviikkoinen mennyt, että kovasti tekisi mieli. Ennakkoajatukset mustasukkaisesta siskosta, joka hermostuu, kun a) äiti on koko ajan vauvan kanssa b) vauva ei tee mitään ja on tylsä tai
c) kukaan ei ehdi leikkiä, ovat toistaiseksi osoittautuneet vääriksi.



Pihla on vastaanottanut pikkuveljen enemmän kuin hyvin. Suukkoja, haleja, silityksiä ja ihailevia katseita jaetaan meillä tiheästi. Pikkuveli on kuulemma ihana, suloinen ja kiva. Suurimman osan ajasta Pihla kuitenkin antaa vauvan olla. Pienin saa nukkua rauhassa ilman tökkiviä sormia. Eikä vauvan syömiset juurikaan kiinnosta, Pihla keksii tekemistä siksi aikaa. Meille liki 3,5 vuoden ikäero on osoittautunut mainioksi asiaksi, Pihla on jo oikeasti aika ISOsisko.


Vähän kuitenkin harmittaa se, että pikkuveli ei olekaan ihan niin taitava ja osaava kun Pihla haluaisi. Ei voi keinua puistossa edes vauvakeinussa, ei voi puhallella saippuakuplia, ei voi leikkiä tai pelata. Ja miksi sen pitää syödä niin usein ja nukkua niin paljon? Taisi 3-vuotias odottaa itsensäkaltaista kaveria heti samantien.
Onneksi vauvat on kuitenkin Pihlan mielestä sellaisenaankin kivoja. Vaippojen vaihtaminen on äärimmäisen hienoa ja vauvan edesottamuksia on kiva seurata. Itse odotan innolla sitä kun pikkuveli alkaa ymmärtää enemmän maailmasta ympärillään ja alkaa ottaa kontaktia. Luulisi Pihlan touhujen ja juttujen viihdyttävän pienintä hetken jos toisen.


Kovin somaa siis, eikö? 
Mutta kas, todellisuus voi olla jo kulman takana, kun isyysloman ensimmäinen osa on nyt ohi ja kolmenkeskinen aika lisääntyy. Maanantaina ei ole toista viihdyttämässä isompaa kun pienellä on tissimaratoni kesken.
Vähän jännittää ja virittelen uudestaan niitä ennakkoajatuksia. Miten jaksan aamulla herätä? Kuka antaa Pihlalle ruoan, kun vauva tietenkin syö samaan aikaan kun me? Missä välissä me ulkoillaan? Miten tehdään samaan aikaan jotain muuta, kun imettää?
Toivottavasti muutaman viikon päästä voin kirjoittaa yhtä ylistävän kirjoituksen kolmenkeskisen arjen ihanuudesta. Ja onneksi on kerho. Ja multitasking-taidotkin varmasti kehittyy. Ja vauvakin taitaa koko ajan kasvaa ja kehittyä.
Ja onhan mulla Pihla, joka on mahtava tyttö, maailman paras ja reippain isosisko.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Hei me harrastetaan



Syksyn tullen yksi jos toinen aloittaa uusia harrastuksia ja jatkaa vanhoja.
Me jatketaan pienen tauon jälkeen tutuissa lajeissa, jumpassa ja muskarissa. Jää nyt baletti vielä toistaiseksi vain Pihlan haaveeksi.

Viime keväänä ei oltu missään harrastuksissa, kun aamupäivisin ei enää ehtinyt muskariin ja jumpassakin kulkeminen kävi työlääksi.
Nyt kuitenkin lykästi kun uusi kuntamme on aiempaa parempi muskaritarjonnan osalta ja löysimme MLL:n muskarin ilta-aikaan. Tuttu jumppapaikkakin on uutta kotia lähellä, joten sinne kulku sujuu nyt helpommin.

Vielä me jumpataan ja lauletaan yhdessä, tasavertaisesti äidin ja isän johdolla. Mutta lienee jossain vaiheessa edessä Pihlan yksin harrastaminenkin. Toivoisin kovasti, että Pihla löytäisi mieluisen liikuntaharrastuksen, oli se sitten jumppa, tanssi tai koripallo. Nyt tuntuukin luontevalta ohjata tyttö tutuille poluille jumpan pariin, kun itsekin 3-vuotiaana lajin aloitin ja olin aktiivinen joukkuevoimistelija teini-ikään asti.

Toisaalta voisi olla mielenkiintoista tarjota lapselle jotain ihan muuta, vaikka pianotunteja ja laulunopetusta, joku laji missä itse olen auttamattoman surkea. Että tulisiko lapsesta sittenkin musikaalinen?

Vai laittaisiko tytön kuvataidekerhoon? Tai jalkapallotreeneihin? Judotatamille? Ratsastustunnille? Shakkikerhoon? Kokkikurssille?
Vai pitäisikö tytön vaan kotona kaikki illat?

Ballerina!
Tiedän, että lopulta lapsi itse päättää mikä on kiinnostavinta, mutta joku alkukarsintahan tässä on tehtävä. Ei 2,5-vuotias osaa itse vielä sanoa mikä on se kaikkein kivoin asia. Eikä vielä 3- tai 4-vuotiaskaan. Vanhempien aloitteestahan harrastukset lähtee, en itsekään pyytänyt jumppaan, mutta niinpä se imaisi vuosiksi mukaansa.

Nykyään kun tuntuu vielä olevan aikamoista tuo harrastusten valkkaus, kokeillaan monia eri lajeja ja taiteenaloja ja seilataan edes takaisin. Toivoisin itse, että Pihla löytäisi yhden tai kaksi erityisen mieluista juttua, joiden parissa sitten myös pysyttäisiin. Tulisi pitkäjänteistä oppimista ja kehitystä ja tuttu sekä turvallinen harrastuspiirikin.

No, onneksi meillä on vielä aikaa tätä miettiä. Sillä välin keskitytään jumppaliikkeisiin koko porukka ja lauletaan innoissaan syyslauluja. "Puolukoita poimin, poimin, poimin...."

Mitä teillä harrastetaan? Miksi?

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kuultua

Sattuipa eräänä päivänä, että hävittäjälentäjä lensi kotimme yli.
Ja siitä se ajatus sitten lähti...

Toim. huom. k=t, r=l