Day 21: A fave photo of me

Häämatkalla Havaijilla. Kainalossa oma muru, takataskussa tutkintopaperit, edessä elämä. Niin ja se Havaiji!!

-------------

On our honeymoon in Hawaii. My darling by my side, graduation papers in my pocket and an amazing life ahead of me. Did I mention we were in Hawaii?! :)

Vuonna 2011...

Kootessani aikanaan postaukseen vuoden 2010 tapahtumia totesin seuraavaa :  "Eipä ole koskaan aiemmin elämään mahtunut yhtä paljon asioita. Enkä koskaan aikaisemmin ole huomannut miten nopeasti aika menee."

Eipä ollut aikaisemmin moista tapahtunut, mutta nähtävästi siitä eteenpäin sama toistuu. Sillä jos 2010 meni nopeasti, niin 2011 vilahti silmissä. Ja silti vuosi on ollut täynnä tapahtumia ja pieniä sekä suuria muutoksia.

Matkaa siis kanssani nostalgiakujalle aina vuoden 2011 alkuun asti...

Vuosi lähti Pihlan kohdalla kirjaimellisesti hyvin liikkeelle, sillä

neiti alkoi kontata! Hitaasti, mutta varmasti.

Myös polviseisonta kiinnosti, pystyyn ei vielä ollut kiirettä.

Vuosi 2010 aloitettiin ystäväni häissä ja vuosi 2011 samaisen ystävän vastasyntynyttä vauvaa ihaillen :)

Sanavarasto kasvoi; aippa (vaippa), ufu (Rufus)

Pihla oppi pusuttelemaan ja jakoi niitä auliisti kaikille halukkaille. Ja vähän haluttomillekin.

Elämänmuutoksena oma keikkatöiden aloitus, jännittävä lapsen jättäminen

pidemmäksi aikaa.

Vauvajumppa-harrastus jatkui ja saatiin uusia kavereita, nimittäin Intonaation porukka :)

Yösyöttöjen asteittainen lopetus ja Pihla siirtyi nukkumaan omaan sänkyyn.

Kolme yötä unikoulua & huutoa ja onnistunut lopputulos, jihuu!

Pihla nousi pystyyn tukea vasten, mutta liikkui edelleen kontaten, 

välillä karhunkävelyasentoon itsensä kammeten.

Pihlan ensimmäinen oksennustauti. Tämän olisin halunnut olla kokematta.

Onnea Pihla 1 vuotta!

Hieman etuajassa kutsuttiin koolle koko lähisuku ja juhlittiin

Shabby Chic-hengessä pientä päivänsankaria.

Oman porukan kesken juhlittiin oikean päivän aamuna ja illalla lastenkutsuilla

partyhatseineen kaikkineen.

Imetys loppui ja vauva-aika jäi lopullisesti taakse. 

Tilalle tuli nokkamuki ja lehmänmaito.

Pihlan ruokavalio siirtyi yhä lähemmäs meidän normaalia ruokaa,

jopa ensimmäinen mustamakkara maistettiin. Siitä tulikin herkku, jota

nyt viikoittain syödään.

Pienen taaperon suuria onnen ja ilon hetkiä: suun päristely ja "suupierut". 

Mahat märkänä oltiin kun neiti halusi päristellä kaiken aikaa.

Aloitettiin pottaharjoittelut, alkuun harjoiteltiin istumista ja tietty kirjan lukemista siinä.

Pääsiäinen vietettiin mökkeillen.

Puistoihin ilmestyi keinut, joihin Pihla päätä pahkaa ihastui.

Liikkumisharjoitukset jatkuivat kontaten, pystyyn nousu tukea vasten sujui.

Käsistä kävelyttäen tyttö otti ensimmäisiä askeleita, tukea vasten käveli sivuille.

Puhe alkoi jäädä taka-alalle liikkeen myötä ja monet sanat katosivat.

Tilalle tulikin sitten hauhau, jolla Pihla pääasiassa kommunikoi.

Kesän korvilla Pihla pääsi kunnolla nauttimaan ulkoilusta!

Voi sitä riemua kun pääsi nurmikolle möyhentämään.

Taaperokärryllä kulkua Pihla alkoi harjoitella ja loppukuusta se sujuikin.

Silti siirtyminen tapahtuu edelleen kontaten.

Puhe on unohtunut tyystin, hauhau riittää ja sillä pääseekin yllättävän pitkälle keskustelussa.

Pottaharjoittelu alkoi tuottaa tulosta, hiljalleen sinne jopa ilmestyi jotain.

Varattiin matka Chicagoon ja ryhdyttiin pitkään prosessiin, Pihlan passikuvan ottamiseen.

Nautittiin alkukesän helteistä ulkona ja samalla kärsittiin niistä sisällä.

Julkisivuremontin keskellä seinät tärisi ja mekkala oli mieletön, mutta Pihlaa se ei haitannut. 

Tyttö nukkui päiväunet paremmin kun aikoihin.

Käytiin lukuisilla pakomatkoilla äidin takapihalla, hankittiin pieni puhallettava uima-allas,

missä Pihla rakasti läiskytellä.

Juhannuksen alla otettiin suunnaksi Chicago!

Mahtava paluu vuosien taakse.

Pihla nauratti amerikkalaisia hauhau-puheellaan ja nautti saamastaan huomiosta.

Aloitettiin kuu kunnon amerikkalaiseen tyyliin 4th of July juhlinnoissa.

Pihla oppi kävelemään! Amerikkaan asti täytyi se taitoi lähteä hakemaan.

Samantien kävely sujui niin sisällä kuin ulkona ja hauskaa oli.

Vietettiin vielä yksi Mikon lomaviikko kotimaisin lomameiningein; siskoni mökillä.

Talkootouhua ja päiväunia riippukeinussa, ei paha.

Hyppy, hyppy, hyppy! Pihla ei muuta haluaisikaan tehdä.

Liikkeet muuttuivat nopeasti hyvinkin vakaiksi ja kävely alkoi sujua hyvin.

Sitten tyttö päätti alkaa hyppiä, sängyllä pääasiassa.

Paettiin yhdeksi viikonlopuksi saareen kavereiden luokse ja Pihla sekä Mikko sai kurssi merenkäynnistä ja kalastuksesta.

Vauva-nuken kanssa leikkiminen tuli ykkösasiaksi, pientä nukkea pitää hoivata kaiken aikaa.

Hiljalleen sanatkin alkoivat palata, yllättäen "auva" oli yksi suosikki.

Itse hulluttelin ja käväisin parilla pika reissulla Helsingissä kokeilemassa biisikärpästelyä.

Kuun lopussa koitti karu totuus: töihin paluu. Nyyh ja voih sitä ahdistusta.

Ja toisaalta iloa, sillä olihan sitä kiva palata töihin. Ja palkan ääreen.

Sanavarasto alkoi kasvaa huimaa vauhtia ja myös selkeyttä tuli puheeseen paljon. 

Jopa muut alkoivat ymmärtää Pihlaa.

 Paita ja puisto olivat ensimmäiset sellaiset sanat jotka tuli kokonaisina ja täysin ymmärrettävinä.

Laajennettiin ruokaympyrää sushilla, kasvissushi kelpasi Pihlalle yllättävän hyvin :)

Muutenkin ruokatottumukset olivat jo melkoisen laajat, lempiruokia oli monia, lohi, perunamuusi, lihapullat, banaani. Toisaalta välillä mikään ei maistunut.

Mikon kanssa keksittiin uusi harrastus, geokätköily. Ja sekös on hauskaa!

Tulispa pian kevät, niin vois mennä taas, eihän tuo pimeässä mitään nää!

Meille muutti hieno neiti, kun laitoin Pihlalle saparot ja tyttö ihastui niihin ikihyviksi.

Täytyy myöntää, että lokakuussa ei paljoa kyllä ole muistelemista.

Tasapaksua elämää, pimeää ja peruskauraa.

Töiden määrä yllätti, tai se, miten paljon se vie aikaa ja energiaa.

Onneksi hoitajana oli ihana äitini, joka myös välillä jeesasi vapaapäivinä niin sain paeta hierojan tuoliin karua maailmaa.

Kotileikit alkoivat kiinnostaa Pihla yhä enemmän, vauvan hoidon rinnalle tuli leipominen ja ruoan laitto. Miten kliseistä, mutta minkäs teet kun tyttö tykkää.

Syksyn pimeyteen hankin väriä värjäämällä tukkani ihan uuden väriseksi, punaiseksi!

Ja Pihla toi iloa tanssimalla, minkä taidon tyttö oppi ja pistikin sitten pyllyn heilumaan oikein urakalla.

Pimeää, pimeää. Yäk.

Väriä tarjosi tähän kuuhun HopLop, missä käytiin ensimmäistä kertaa. Huh huh, aikamoinen paikka.

Juhlittiin isänpäivää, minä ensin uunituoreita isiä onnitellen ja sitten oman murun isää ravintolassa hemmotellen.

Joulun lähestyessä kokeilin siipiäni käsityömyyjäisissä, missä tuotteet sai hyvän vastaanoton, vaikka myynti ei päätä huimannut. Jostain se on aloitettava...

Pihla kasvoi ja kehittyi yhä enemmän, lempipuuhiksi tuli piirtäminen ja muovailuvahat.

Meillä asuu papupata! Pihla on alkanut puhua hirvittävän  paljon ja uusia sanoja tulee melkein päivittäin.

Tyttö oppi sanomaan ällän ja sitäpä on kiva lällätellä. Oma nimi on erityisen mukavan tuntuinen.

Vaikka paljoa lunta ei koskaan kerralla ollut, pääsi Pihla ilkamoimaan ensilumille. Voi sitä pienen hämmästystä. Lumiukkokin rakennettiin.

Jos viime joulukuu meni melkein kokonaan iloisissa joulufiiliksissä, oli tämä joulukuu riman alitus.

Vähän haettiin fiilistä piparkakkujen leipomisesta, mistä Pihla tykkäsi. Tai siis tykkäsi lähmiä sitä taikinaa  ja pyöritellä sitä käsissään.

Joulu vietettiin äitini notkuvien pöytien ääressä ja aattona Pihlan lukuisten lahjojen ympäröimänä.

Ja nyt se on täällä. Uusi vuosi. Vaikka maailma ei miksikään kellon lyödessä kaksitoista muuttunut, on silti ihana tunne, että jotain uutta tapahtuu. En usko uuden vuoden lupauksiin, mutta toiveita tulevalle on. Ja niiden toteutumisen eteen tehdään töitä.

m & m

Kolme vuotta sitten, kello kolme iltapäivällä korviini kantautui Vitamin String Quartetin ihana versio kappaleesta Wonderful tonight. Kävelin kohti Mikkoa. Ja itkeä tirautin hieman.
Ja muutama minuutti myöhemmin olin muuttunut nainen, rouva. Ja itkeä tirautin vähän vielä.


Silloin tahdottiin ja edelleen tahdotaan.

Paukkuserpentiinien jyskeessä aloitettin avioliitto ja paras hääjuhla ikinä.

Siellä syötiin (sairaan hyvää ruokaa, jota vieläkin muistellaan!), juotiin, itkettiin, naurettiin, tanssittiin, laulettiin. Ja nautittiin. Koskiwerstas Nokialla tarjosi siihen mitä parhaimmat puitteet, joita koristeltiin mitä mahtavammilla koristeilla. Omenapaikkakortit olivat oma suosikkini. Ja karkkibuffet! Ja sipsibuffet! Ja vieraskirjasivun tuunaus! Paljon näiden häiden eteen kyllä ideoitiin ja tehtiin töitä...

Häätanssina meillä oli iki-ihana Nat King Colen When I Fall in Love. Ja minä itkeä tirautin.

Kuvissakin päästiin poseeraamaan oikein urakalla. Mutta mikäs siinä poseeratessa kun vierellä on tuore aviomies, päällä ihanin hääpuku ja elämä hymyilee. Enkä itkeä tirauttanut.

Vaikka sen hetkisessä naimisiinmeno ei muuttanut juuri muuta kuin nimen ovessa, oli ihana viettää päivä, jolloin kaikki rakkaimmat olivat läsnä, todistamassa sitä kun sitoudumme toisiimme ja näytämme maailmalle miten paljon toisiamme rakastamme.

Nyt avioliitto merkitsee jo paljon enemmän. Se on se luja yhteys joka meidät sitoo. Kun tähän lähdettiin niin tässä pysytään. Tahdotaan loppuun asti.

Pihla

Tänään on Pihlan nimipäivä. (Samalla myös meidän seurustelun 7-vuotispäivä,  ohhoh.) 
Sen kunniaksi lienee syytä keskittyä päivänsankariin ja siihen nimeen.

Pihlan nimen alkuperä on Pihlaja-karkkipussissa. Jo kauan ennen kun olin edes raskaana meillä oli tapana puhua mahdollisesta perheenlisäyksestä Sisuna. Se nimi tarttui matkaani vuosia sitten ja on ollut ykkösnimi poikalapselle. Mutta kun tulin raskaaksi oli pakko todeta, että eihän se välttämättä ole poika! :) Siispä alkoi hillitön nimien pohtiminen, jonka pohjana oli vitsinä erilaiset karkit, aivan kuin Sisussakin. Mariannea pidemmälle ei kyllä oikein meinattu päästä :) Mutta sitten mieleen tuli Kettu-karkit! Koska Kettu ei kuitenkaan nimenä miellyttänyt syntyi pienen makustelun jälkeen Pihlajasta Pihla. Jipii, tytön nimi oli keksitty. Joskin aivan loppuun asti rinnalla kulki Siiri, se nimi oli jo kauan mua miellyttänyt. Mutta Pihla voitti. Ja ihan Pihlan näköinenhän tuo on :)

Yksi kriteeri nimen valinnassa oli ehdottomasti se, että nimen pitää olla niin lyhyt, että siitä ei kehity jatkuvaan käyttöön lyhennelmää.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Rakkaalla lapsella on monta nimeä, eikä Pihlaa tule kutsutta Pihlaksi kovinkaan usein. Lempinimiä on iso määrä ja lisää tulee koko ajan. Ja järjen häiväähän näissä ei ole yhdessäkään :D

Pihleri, Pihlamiina, Pihlis, Pihluri, Pihlustania, Piplus, Piplustania, Pihlariina, Pipleri...

Miten teidän lapset sai nimensä? Löytyykö liuta lempinimiä?

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

In Finland we have marked days for names in the calendar. And today is my little darling Pihla's name day. She got her name from a candy brand called Pihlaja, that is rowan tree in Finnish.

Yhden elämänvaiheen loppu

Niin siinä sitten kävi, imetys loppui. Mun vauva on todellakin jo taapero ja lapsi. Heihei sylivauva ja imeväisikäinen mussu. Vuoden päivät elettiin symbioosissa ja nyt se on ohi.

Tästä se kaikki alkoi, alle tunnin iässä. Snif.

Olo on ihan hassu. Loppua kohden oma kiinnostus imetystä kohtaan alkoi hiipua samaa tahtia kuin Pihlankin kiinnostus, mutta silti se tuntuu nyt haikealta. Kai se on jonkinlainen primitiivinen reaktio siihen, että mä en ole enää fyysisesti merkityksellinen lapselleni. Tarvittaessa se pärjää vaikka kuinka pitkään ilman mua. Onneksi ikävä saattaisi kuitenkin tulla :)

Välillä imetys oli tympeää, varsinkin alussa, kun homma ei ottanut onnistuakseen ihan joka kerta. Turhautti ja sattuikin. Eikä hampaiden tulo helpottanut asioita ;) Mutta pääasiassa imetys oli ihanaa. Musta kuoritui varsinainen imetyshörhö, ihastuin siihen ja ajoin (ajan edelleen) imetyksen asiaa. (Älkää pelätkö, en tuomitse ei-imettäviä, kukin tekee omalla tyylillä, sillä mikä on itselle paras!) Olo oli jotenkin positiivisesti alkukantainen, ollaanhan siinä tekemisissä ihmisen peruselementin kanssa, poikasen ruokkiminen. Ja mikäs sitä suloista poikasta oli ruokkiessa, nautin niistä hiljaisista hetkistä kun toinen nuuhkutti rinnalla. Imetin milloin missäkin, autopesulassa, kadulla ja kahviloissa. Oli se vaan helppoa (mainittakoon, että helppous ja laiskuus oli yksi motivaattorini imetykseen paneutumisessa, musta ei vaan olisi ollut siihen pullorumbaan ;) ).

Mutta on se vaan helppoa olla imettämättä! Mikä vapauden tunne. Hämmentävää. Varsinkin vaatekaappi avautuu ihan uudella tavalla.

Mähän voisin lähteä vaikka maailman ääriin. Ja juoda pullon viiniä :)

Nyt pitäisi vaan tuo taapero saada juomaan lehmä-äitien maitoa. Neuvolan täti sanoi, että sillä ei ole kiire, mutta mitäs jos se ei tykkää siitä ollenkaan? Ja mikä minä olen moittimaan, kun itse en voi sietää maitoa ;)

Syntymäpäivä ja vuosipäivä

Ai kenen syntymäpäivä? No Pihlan tietenkin.

Meidän ihanan tyttären ensimmäinen syntymäpäivä. Meidän vauva ei ole enää vauva. Toinen siirtyy ikäluokkaan 1-3, taaperoksi. Villiä. Miten paljon pienen ihmisen elämässä tapahtuukaan yhden vuoden aikana! Lähtökohtana on pieni avuton rääpäle, joka vain olla möllöttää ja huutaa. Ja vuoden päästä se on jo iso tyttö, touhuaa jo omiaan ja ei vain huuda vaan jopa puhuu. Ehdottomasti parhainta on ollut seurata Pihlan luonteen ja persoonallisuuden kehitystä. Miten hiljalleen se pieni rääpäle alkoi osoittaa omanlaisiaan piirteitä ja miten nyt niitä on jo vaikka millä mitalla. Miten tyttö on yhtenä hetkenä kuin isänsä, rauhaa rakastava haaveilija, ja toisena taas kuin äitinsä, temperamenttinen, nollasta sataan sekunnissa. Ja miten tytössä on jotain ihan "vieraitakin" piirteitä, jotain mitä meissä ole. Kehittymässä on ihan oma yksilönsä, ihan uusi persoona. Ihana uusi persoona. Meidän rakas tytär. Snif.

Ai mikä vuosipäivä? No synnytyksen tietenkin.

Ennakkoon paljon mietityttänyt tapahtuma oli nopeasti ohi, mutta mieleen ne tunnit on syöpyneet paremmin kuin moni muu päivä tai viikko elämässä. Synnytys oli hyvää alkusoittoa vauva-arkeen, "kun mikään ei mene niin kuin ajattelit". Olin niin asennoitunut synnyttämään reippaasti yli lasketunajan, mutta pirullinen raskausmyrkytys iski päälle. Jouduin makaamaan sairaalaan, juuri se mitä en missään nimessä olisi halunnut, ja rv 38+1 ryhdyttiin käynnistelemään synnytystä. En ollut sen enempää synnytystä suunnitellut, lähinnä ajatellut, etten epiduraalia välttämättä haluaisi. No, kiitos toksemian löysin itseni makaamasta synnytyssalissa epiduraalikatetri selässä :) Hyvä ja perusteltu vaihtoehto, ei siinä mitään, jos se olis vaan auttanut kunnolla. Hetken autuus ja sitten taas kivut takaisin. Ihmeen hyvin oon tän seikan pystynyt unohtaan, sen järkyttävän kivun... Mutta onneksi mut "palkittiin" nopealla 8 minuutin ponnistusvaiheella ja homma oli nopeasti ohi. Ja sylissä pieni avuton rääpäle, runsaan kinan peitossa. Ja mun synnytyshuuruinen ensimmäinen kokonainen lause, kun näin, että tyttö tuli: "Jes, pääsen ostaan niitä kaikkia ihania vaatteita." Juuh :) Se tunne on jäänyt vahvasti mieleen, ei mitään ylitsevuotavaa äidin rakkautta, vaan tunne, että o-ou, tässä se nyt on, pyrkimys ymmärtää, että joku, joka oli juuri hetki sitten mahassa, onkin siinä mahan päällä, että se on oikea ihminen. Ja että se on meidän. Siinä unohtui synnytys ja synnyttäminen nopeasti, kun sitä pientä katseli. Oli se vaan ihmeellistä. Ja on edelleen.

Hyvää syntymäpäivää meidän ihanalle lapselle, rakkaalle kullanmurulle, pääskysenpojalle, nupullemme, Pihlalle. Äiti ja isä rakastaa sua eniten maailmassa.

Sormus 4 vuotta

Tänään on meidän kihlajaispäivä! Jee :)

Neljä vuotta sitten aamulla meillä oli arjen romantiikkaa, kun Mikko tuli herättämään mut ja kosi :)
Sormuskaupoille lähdettiin heti ja sieltä lähtikin matkaan ihana sormus, joka on uskollisesti palvellut mua nämä vuodet :)

Tältä me näytettiin silloin :)

Nuoria ja nättejä vielä. Miten paljon onkaan tapahtunut tämän kuvan ottamisen jälkeen...

Käytiin eilen juhlistamassa jo ennakkoon tätä päivää Ravinteli Berthassa. Ei voi muuta sanoa kuin vau! Ihanaa ruokaa, aivan järjettömän hyvää. En ollut aikaisemmin syönyt tuon kaltaisessa fine dining-paikassa, mutta hyvää näköjään kannatti odottaa :) Maistan vieläkin suussani erityisesti alkuruoan, joka oli äärimmäisen hyvää!
Tarkoituksena oli ottaa kuvia ruoasta ja tuoda näytille, mutta muistin kuvat vasta jälkiruokaa jo syödessäni, sen verran hyvää oli! No, tässä se jälkiruoka kuitenkin, suklaatryffelikakkua, banaanijäätelöä ja kookosvaahtoa. Syntisen hyvää!

Matka muistoissain...

Kaksi vuotta sitten tähän aikaan oltiin jossain ihan muualla. Kirjaimellisesti maapallon toisella puolella.
Vietettiin kaksi viikkoa häämatkalla Havaijilla.
Kun tarpoo tuolla pakkasessa, tai tällä hetkellä tihkusateessa ja liukkailla kaduilla, ei voi olla palaamatta mielessään Havaijin helteisiin ja lämpimiin merivesiin.

Tulkaa siis matkaan kuvamatkalle Havaijille! :) Taustamusiikiksi kuville kuuluu ehdottomasti Jason Mrazin "I'm Yours", joka soi nonstoppina reissumme aikana. Sitä kuunnellessa sydän menee sykkyrälle ja todella palaan mielessäni Havaijille.

Ensimmäinen viikko vietettiin Oahun saarella, Honolulussa. Hotelli oli Waikiki Beachin edustalla ja Honolulun ytimessä. Käytiinkin joka päivä vähintään kerran uimassa kaupunkiretkeilyn lomassa. Ja surffattiin! :) Honolulu oli niin täydellinen kohde meille, ranta- ja kaupunkiloma samassa.

Toinen viikko oltiin Mauilla, missä keskityttiin sitten lähinnä siihen rantalomailuun :)

Rantaloma oli ihan uusi tuttavuus meille, mä oon ollut kerran Turkissa joskus 10-vuotiaana, Mikko  lapsena paljonkin Portugalissa, mutta yhdessä vain kaupunkilomilla.

Havaijilla meri ja rannat hurmasikin meidät ihan täysin. Vesi oli niin ihanan turkoosia ja kirkasta. Ja lämmintä, melkein 30 asteista!

Isoimman vaikutuksen meihin teki snorklaus. Ei oltu kumpikaan koskaan snorklattu ja suhtauduttiin hieman epäilevästi siihen, mitä sellaisissa mustissa möteissä jota pinnan alla näkyi olisi katsomista? Mua myöskin hirvitti ihan kamalasti alkuun pään pinnan alle laittaminen ja siitä putkesta hengittäminen, meinasin olla menemättä kokonaan. Mutta onneksi menin, sillä se oli mahtavaa! Ne todella onnettomilta näyttävät mustat mötit oli upeita koralleja joiden ympärillä oli tajuton määrä kaikkia mereneläviä! Niin upeaa! Lopulta nautin siitä pään pinnan allekin laittamisesta todella paljon, oli ihanaa kun tuli täysi hiljaisuus. Pääasiassa snorklattiin rannalta käsin, mutta Mauilla tehtiin päiväretki merenalaiselle tulivuoren kraaterille ja siellä jos missä riitti nähtävää. Mä onnistuin näkemään jopa riuttahain!!

Snorklausretkellä päästiin samalla ihailemaan valaita, silloin oli ryhävalaiden "sesonkiaika" ja niitä oli todella paljon! Oli ihan uskomatonta nähdä läheltä sellainen jättiläinen, kaunis eläin!

Mauilla myös ajeltiin paljon, mm. "Road to Hana", hieman yli sadan kilometrin matka Hanan kylään läpi sademetsien. Kesto 3 tuntia, yli 50 siltaa, yli 600 mutkaa, lukemattomia vesiputouksia. Kiireetöntä ajelua ja maisemien ihailua. Huoh, sellaisen päiväretken voisin ottaa koska vaan katkaisemaan arjen :)

Kaiken kaikkiaan ihana matka. Juuri oikeanlainen häämatka, sellaista "once in a lifetime" henkeä.

Sankarimies

Mikko jatkaa juhlimista, tänään oli vuorossa syntymäpäivä! Kivasti Mikolle ajoittuu vuoden kolme juhlaa 1,5 kuukauden sisään; isänpäivä, synttärit ja joulu. Siinä riittää miettimistä lahjojen kanssa ;)

Nämä synttärit vietettiin matalalla profiililla, ei suurempia juhlia. Sattumalta tälle päivälle osui kyllä teatterireissu, joten jotain spessua edes :) Ja kakun tein, tietty. Lisäksi Mikko sai valita mitä take away-ruokaa haetaan :)

Inspiraatio tämän päivän kakulle oli meidän hääkakku, porkkanavalkosuklaakakku. Se kakku oli niin mielettömän hyvää, että vielä nyt, 2,5 vuotta myöhemmin sitä muistellaan välillä, niin me kuin vieraat :) 

Pieni matka menneisyyteen...

Hyvää oli :)

Kakun maku on jäänyt niin hyvin mieleen, että koitin maku kielellä etsiä sopivia ohjeita. Ja ne löytyi!

Porkkanakakun ohje löytyi Joy of bakingista, ihanan kostea kakku!

Ja täytteen/kuorrutteen ohje löytyi Kinuskikissasta, hyvin samanlainen kuin meidän kakussa. Ainoastaan hentoinen sitruunan maku puuttui, mutta en sitten tähän tohtinut sitä lisätä. Seuraavalla kerralla kokeilen.

Nam. Porkkanakakku on mun yksi suuri suosikki.

Uskomatonta, että se onnistui.

Tiedänpä mitä meillä syödään aina elokuun 23. päivä :)

Nostalgiaa

Löysin tällaisen hauskan kysymyssarjan lapsuudesta. Väistämättä Pihlan syntymän myötä omat lapsuusmuistot pyörii mielessä. Sitä miettii, että millainen mahtaa Pihlan lapsuudesta tulla. Omani oli mitä mainioin, kolmilapsisen perheen kuopuksena olin välillä kovastikin alakynnessä ja parka pikkusisko, mutta toisaalta myös lellivauva. Ei ollut huolia, ei murheita.

On jännittävä ajatella, miten Pihla joskus vuosikymmenten päästä vastaisi näihin kysymyksiin.
Mikä on Pihlalle yhtä hieno asia kun mulle oli barbit, nukkeleikit, Neon2, mielikuvitusleikit milloin hevostallia, sairaalaa, tarhaa, NKOTB, Kauniiden ja Rohkeiden eri näyttelijöiden musiikkiurat (kyllä, tunnustan olleeni Pälkäneen Aapiskukolla katsomassa Carolinen näyttelijän "keikkaa" :) ) ja niin monet muut. Puhumattakaan varhaisteini-iästä, jossa tuntui mielenkiinnon kohteet vaihtelevan päivittäin...

Sen tiedän, että Pihla ainakin saa hienot nukenvaunut! Omani olivat siskon vanhat ja täysin vinot. Traumoja... :)

Näin tuumasin silloin joskus....

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen "Mikä sinusta tulee isona"?
Sairaanhoitaja ja muutan Hervantaan asumaan.

2. Mitkä olivat sarjakuvien / piirrettyjen lemppareitasi?
Maailman vahvin nalle, Pieni Merenneito, Snorkkelit, Kaunotar ja Hirviö, Smurffit, TaoTao, Tohtori Sykerö

3. Lempileikkejäsi
Kotileikit, aikuisen leikkiminen, barbit, paperinuket, toimiston leikkiminen, kauppa

Mulla oli juuri tämä barbie. Se oli ihana! Kunnes siltä irtosi pää...
Kuva täältä

4. Mistä urheilusta pidit / harrastit?
Aloitin joukkuevoimistelu-urani 3-vuotiaana satujumpasta. 14-vuotiaaksi asti voimistelin täysillä, kilpailuja ja voittojakin mahtui matkalle.

5. Ensimmäinen musiikki-idolisi?
Varmaan joku iskelmätähti, joku, jota äiti ja isä kuunteli. Matti ja Teppo taisi ainakin olla tuolloin hitti, "Kaiken takana on nainen" tuo vahvasti mieleen lapsuuden :) (tarkistin, kyseinen levy on ilmestynyt vuonna 86, siispä Mai 3-vee on sitä joraillut :) )

6. Parhaat synttärisi ja miksi?
En muista mitään yksiä tiettyjä synttäreitä. Kaikista synttäreistä hyvin samankaltaiset muistot, sai limpsaa(aina tietyt samat lasit), oli karkkia, sipsiä, poppareita ja suolatikkuja, kaikkia sellaiset pienet murokulholliset koko lapsilaumalle :) Ja synttärikuvissa aina ikkunassa taustalla isot kinokset lunta, ne kuuluisat lapsuuden talvet :)

7. Paras joululahjasi / muu lahja, jonka olet saanut?
Itkevä nukke! Nukella oli neliömäinen vartalo, ja se itki, jos ei ollut tutti suussa. Sillä oli ihana sininen neulemekko ja se tuli sellaisessa turvakaukalon mallisessa styrox-kaukalossa.

8. Mitä olisi halunnut elämässäsi tehdä, jota et ole vielä tehnyt?
Muuttanut Hervantaan.

Tee sinäkin tämä! Se on hauskaa. Varma merkki vanhenemisesta kun alkaa muistella menneitä, vaimitensenytoli? :)