Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkuleivät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkuleivät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Makeaa mahan täydeltä

Tarjottavaa syntymäpäiväjuhlilla todella riitti. Ensimmäistä kertaa elämässäni järjestin ihan yksin tällaiset juhlat ja tein ihan itse kaikki tarjottavat. Huhhuh. Tekeminen oli kivaa, ainoaksi haasteeksi osoittautui aikatauluttaminen. En onnistunut siinä järin hyvin, aika myöhään perjantaina oli uuni kuumana :)

Niin kuin synttäreillä kuuluu, kunniapaikalla keskellä pöytää oli kakku. Koska tarjolla oli paljon makeita juttuja, päädyin kakussa vähän keveämpään vaihtoehtoon. Toisaalta vaa'assa painoi myös oma mieltymys, kermakakut kun ei ole niin mun mieleen. Tämä ihana hyydykekakku, Kinuskikissan Juhlapöydän raitakakku, maistui vaniljalle, mansikalle ja vadelmalle. Nam.


Kermaisen osuuden pöydässä hoiti Red Velvet Cupcakes. Aiemmin tekemäni red velvet- kakku (itseasiassa Pihlan puolivuotis-juhliin :) ) hurmasi ja halusin kokeilla muffiniversiota. Toimi yhtä hyvin, jopa paremmin kun nyt väriksi tuli kauniin punainen. Ja ensimmäistä kertaa onnistuin kuorrutteenkin kanssa täydellisesti. Juuri oikea koostumus, kauniisti pursottuva ja hyvä makukin. Koristeena pitsireunus ja tuunattu cocktailtikku :)


Todellisen haasteen juhlavalmisteluihin toi macaronit. Aiemminhan kerroin koeannoksesta. No, ei mennyt ihan putkeen leipomukset. Ensimmäinen satsi meni ihan pilalle, uuniosuudessa mokasin taas. Onneksi toinen satsi onnistui, vähän tummumista havaittavissa näissäkin, mutta muuten oikein kelpo yksilöitä. Ja hyviäkin olivat.


Suloisen kaksikerroksisen keksitarjottimen alaosassa oli Martha Stewartilta bongattuja glitter pallo-keksejä. Suhtauduin hieman epäillen väliin tulevaan inkiväärivoitahnaan, mutta voi että miten hyviä ne olikaan. Teen toistekin. Harmi, että näistä ei ole kunnon kuvaa, mutta näkyyhän ne tuolla vähän :)


Jotta maha ei todella olisi täynnä vain makeaa, oli vastapainona kaksi suolaista piirakkaa, lihansyöjille ja kasvissyöjille :) Tykkään itse suolaisista piirakoista ja oon aina ihan toheissani, jos jossain kahvipöydässä sellaista on tarjolla, mutta silti leivon sellaisia itse hirveän harvoin. Nämä kaksi oli ehkä elämäni neljäs ja viides itse leivottu suolainen piirakka. Kinuskissasta löytyi näidenkin ohje, Poropiirakka ja Mustapekan tomaatti-sipulipiirakka.



Sellainen vaaleanpunainen juhlapöytä :) Onnistui kyllä hyvin, äidiltä lainatut kahvikupit ja hopeat toi mahtavan vintagefiiliksen.

perjantai 10. syyskuuta 2010

Esikoisen useat juhlat

Näin kun ollaan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä (mistähän tuokin sanonta tulee?!) riittää energiaa, intoa ja ennen kaikkea aikaa järjestellä juhlia vähän pienemmistäkin aiheista.
Tai isohan aihe tämä meidän elämässä on, Pihla nimittäin täytti viime viikolla puoli vuotta! Kamalaa vauhtia aika menee, ei ole Pihla enää mikään pieni vauva. Vaikka vauva onneksi vielä :)

Kutsuttiin mummot ja papat tätä merkkipaalua juhlistamaan. Ja minä pistin parastani leipomuksissa :) Olin jo kauan haaveillut red velvet-kakun tekemisestä, se kun vilahtelee yhdessä jos toisessa amerikkalaisohjelmassa. No tässäpä oli sitten hyvä syy sitä kokeilla. Ekaa kertaa tein myös lusikkaleivän tyylisiä keksejä ja suolaisia pikkuleipiä. Nameja kaikki. Ja pöytäkin oli nättinä ja lapsi somassa mekossa. Ja mitä sitten kävikään? Kamerassa ei ollut muistikortti sisässä ja kaikki kuvat meni hukkaan!!!!! Nyyh. Meidän tyhmä digijärkkäri sallii kuvien ottamisen vaikka muistikortti ei ole sisällä. Ja se supertyhmä digijärkkäri vielä näyttää esikatselun kuvan oton jälkeen! Nyyh. Mä siis napsin onnellisena monta kuvaa ja yksikään ei jäänyt talteen :( Aina ei mee niinkun Strömsössä :) No, seuraavana päivänä napsin jämistä kuvat :)


Red velvet cake. Nam. Ihan erilaista kuin suomalaiset kakut ja juuri siksi mun makuun sopivaa. Ei makeaa kermavaahtounelmaa, vaan jämäkkä kakku ja hennosti makea kuorrute. Tuo kuorrute on kermavaahto-Philadelphia-Mascarpone-sekoitetta. Päällä kookoshiutaleita. Itse kakkuhan on suklainen.



Sydänpikkuleipä on lusikkaleipätyylinen shortbread, jonka sisällä on vadelmahilloa ja hieman valkosuklaata. Ihania! Mä rakastan lusikkaleipiä enkä voinut uskoa, että osaisin itse tehdä jotain sen tyylistä. Seuraavalla kerralla kokeilen kyllä jotain kotimaista reseptiä, jos maistuisi vielä paremmalta :)

Suolainen keksi on Kinuskissan Parmesan-keksit. Äärimmäisen helppo tehdä ja todella hyvää.

Olin siis todellakin laittanut pöydänkin nätiksi, mutta enpä sitä viitsinyt enää seuravaana lavastaa :) Koristeena oli kehyksissä kaksi kuvaa Pihlasta, kapalokuvassa tytöllä on ikää pari tuntia, toisessa kolme päivää :) Mummoni on ihana juhla vieras, koska se tuo aina tullessaan kukkia. Rakastan tuoreita kukkia, mutta jotenkin niiden ostaminen aina unohtuu. Onneksi mummo toi nytkin ruusuja tytölle.




Ja tässäpä sankari syömässä, omia "herkkujaan". Bataatti on neidin suussa, joskaan siitä ei tainnut mitään mahaan asti mennä :) Syömisharjoitukset siis käynnissä, ollaan päästy perunaan :)


Mitähän muita juhlia sitä tässä vielä keksii? :)