Kuukausien hiljaiselo on aika jättää taakse ja tämä tyttö (tai tämän hiljaisuuden jälkeen jo nainen(?!) kiitos lisävuosien) palaa aalloille.
Mutta minne katosivat päivät?
Kaikessa karuudessaan suurin osa viimekuukausin päivistä katosivat täysin varkain ja ikävällä tavalla vessanpönttöön.
Mutta onneksi syy on kaikkea muuta kuin ikävä.
Loppukesästä meitä on neljä.
Paikoin kurjaakin kurjempi alkuraskaus pahoinvointeineen on ohitettu ja se kuuluisa keskiraskauden hehku on täällä.
Elämä maistuu taas makoisalta ja kerrottavaakin on enemmän kuin "tänään makasin sohvalla ja söin yhden näkkileivän".
Toivottavasti joku on vielä matkassa mukana. Taas mennään.