Jouluaatto oli herttainen

Meidän joulu maistui perinteisten herkkujen lisäksi vähän luksukseltakin, kun jouluruokia jopa hieman inhoava mieheni sai tuoda oman osansa ruokalistaan.

Aamu alkoi kuitenkin herkullisen perinteisissä merkeissä riisipuurolla. Perinne, joka ei jatku jos äitistä aika jättää, koska ei mulla ole riitä kärsivällisyys hämmentää puuroa tuntia. Nautitaan siis nyt.

Sopivasti päivän siniseen hetkeen osui kahvi-/glögihetki.

Herkkuruokaa tarjosi kunnon väki. Alkuun perinteiset herkut rosolleineen ja kinkkuineen. Ja pääruoaksi miehen taidonnäyte: prässättyä ylikypsää karitsanpotkaa ja rucolasalaattia.

Sitten olikin vuorossa herkkua ja jännitystä mielelle, kun pukki ovehen kolkutti ja jakoi tonttulapsille lahjat. Kilttejä olivat olleet, luulisi jopa, että liian kilttejä, jos lahjamäärää katsoi. Ensi vuonna saavat luvan olla vähemmän kilttejä. Pihla pelkäsi taataa pukkia alkuun hivenen hysteerisesti, mutta rohkea Peetu mursi jään menemällä syliin. Ja jo irtosi hymy siskonkin huulilta.

Meiltä teille

Voi joulu minkä teet

Milloinkaan muulloin meillä ei ole tällaista määrää karkkia. Ja esillä vielä. Hullujen hommaa. Jouluhullujen. Jouluherkkuhullujen.

Alkuvuoden herkuttomuus alkaa tuntua jo aika houkuttelevalta.

Joulupuu on rakennettu

Olin lapsena aivan tavattoman ihastunut jouluun ja joulun touhuihin. Silloin aloin kuunnella joululauluja hyvissä ajoin marraskuussa ja odotin joulua kuin, no, pieni lapsi. Silloin myös surin sitä, miten lyhyen aikaa kuusi on esillä. Au pair-vuotena Chicagossa sain amerikkalaisen joulutartunnan ja innostuin kuusen aikaisemmin esillepanosta. Siispä ensimmäisestä omassa kodissa vietetystä joulusta asti meillä on kuusi koristeltu 1-2 viikkoa ennen joulua. Nyt siitä saa oikeasti iloita paljon enemmän. Ja onpa vähemmän touhua ja stressiä siihen aaton touhuihin.

Viime viikonloppuna kasattiin tämän vuoden komeus. Pihla oli innokas koristelija, yllättävän yhteistyökykyinenkin. Saatiin äitiä ja lasta miellyttävä kuusi.

Hopeisella linjalla on menty jo vuosia, hyväksi havaittu väri. Varsinkin kun lisänä on erilaisia ja erivärisiä "vuosipalloja". Tämän vuoden koriste on jossakin Atlantin yllä tulossa, juhlistamaan Peetun ensimmäistä joulua.

Koiramaisia touhuja

Takinkääntäjä tässä hei. Koko kesän manasin Särkänniemen ja Koiramäen alimpaan kastiin, kun menivät hinnoittelemaan sen niin poskettoman kalliiksi. Ei todellakaan käyty siellä ja päätin etten mene ollenkaan. Mutta sitten tuli joulu. Ja Koiramäen joulu. Lapsi innostui ja taidettiin me aikuisetkin innostua. Tällä kertaa hintaakaan ei niin paljoa manailtu, kuuluisihan siihen vaahtokarkkeja ja pipareitakin (ihmiset on niin helposti ostettavissa).

Kuva lainattu täältä.

Siispä eilen Pihlan pitkä odotus palkittiin ja suunnattiin Koiramäkeen. Yhdessä satojen muiden kanssa. Se olikin ainoa miinus reissussa, sillä tungosta oli välillä vähän liikaakiin. Mutta muuten Koiramäki oli oikein positiivinen kokemus. Paikka oli hieno, talot puisia ja kauniita, sisältä ja ulkoa. Niinkuin veljeni totesikin: ei tartte hävetä.

Tunnelmaa ja touhua mäellä riitti yllin kyllin. Eläimiä, askartelua, pipareiden koristelua, joululauluja, vaahtokarkkien paahtoa (epäilemättä Koiramäkeläisetkin teki sitä jouluna?! ;) ), Joulupukki, lumipallojen heittelyä, himmeleitä ja tietenkin tuttuja Koiramäkeläisiä.

Tätä suosittelen. Toivon niin, että ensi kesänä Särkänniemi tekee Koiramäkeen menon vähän helpommaksi ja halvemmaksi.

Hupsis

Päätettiin ekaa kertaa ottaa joulukorttikuvia. Johan oli rupeama. Eikä ihan priimaa pukannut koko aikaa.

Onneksi joukkoon mahtui onnistuneitakin ja ekaa kertaa päästään myös lähettämään joulukortteja lasten kuvilla.

Oppia ikä kaikki

Minkä eron vuosi tuokaan. Vuosi lisää itsenäiselle Suomelle ja piirun verran enemmän tolkkua lapsen puheisiin.

Hyvää itsenäisyyspäivää.

Pieni huonemuutos

Kun on yli vuoden päivät ollut ilman verhoja, saa sellaisten ripustaminen huoneen taatusti näyttämään erilaiselta. Halpa makeover makuuhuoneelle siis. Olin jo luouvuttanut koko verhojen hankkimisen kanssa, kunnes juuri oikeanlainen kangas löytyi. Kerrankin lykästi.

Ennen.

Jälkeen.

Neljä

Peetulla on neljä lyhyttä kuukautta elämää takana ja silti tältä ajalta uusia oppeja taskussa enemmän kuin kellään meistä.

Meidän pieni, joka osaa...

... hymyillä. Ja sulattaa sillä kaikkien sydämet. Peetu jopa hymyilee tuntemattomille, mitä Pihla ei koskaan vahingossakaan tehnyt.

... nauraa. Ja saa kaikki nauramaan. Kurkatkaa tuosta sivupalkista Instagram-video kikattavasta pojasta. Ja koittakaa olla hymyilemättä.

... kannatella päätä mahallaan oikein terhakkaasti. Näyttääkin ihan erilaiselta koko poika, kun ei ole kolmoisleukaa ja posket valumassa maata kohti.

... kääntyä vatsalleen, ainakin sillon kun huvittaa. Ainakin yöllä puoliunessa kun pitäisi olla paikallaan.

... jokeltaa niin että siskokin jää äänessä välillä kakkoseksi.

... tarttua kaikkeen lähellä roikkuvaan ja heiluvaan, oli se sitten lelukaari tai siskon kiehkurat.

... viedä kaiken suuhun. Milloinkahan sinne eksyy ensimmäinen barbin kenkä tai nukkekodin keittiövälineet?

.. ilmaista tunteensa hyvin vahvasti, ilon ja surun. Kun harmittaa, niin harmittaa ihan vietävästi. Mutta onneksi se loppuukin nopeasti.

... olla maailman ihanin pieni poika. Ei epäilystäkään.

Ne pienet asiat

Äitiys on opettanut mulle jotain todella mahtavaa: pienistä asioista nauttiminen.

Ne pienet, vaatimattomatkin onnen hetket, kun hymyilyttää ja sykähdyttää sisällä. Kun kaikki on hetken tässä.

Kun...

... touhun keskellä katson Peetua, joka hymyilee leveintä hymyään ja on selvästi jo tovin hymyillyt selän takana.

... Pihla aamulla huutaa "onko yö vai aamu? Saanko tulla katsomaan Peetua?" ja kipittää viereemme.

... seuraan lasten keskinäistä kanssakäymistä. Se hymy ja ilo, joka pikkuveljestä huokuu siskon läheisyydessä pakahduttaa. Lähes yhtä paljon kuin isosiskon suuri rakkaus ja rakkauden osoitukset pikkuveljelle.

... saan käydä rauhassa suihkussa ja sen päälle kaikessa rauhassa rasvata, harjata, pukea ja puuhata.

... yksi on yöelämässä, toinen yökylässä sekä kolmas yöunilla ja hiljainen talo on vain mun.

... aamun touhut on touhuttu, Peetu on mennyt unille ja astutaan Pihlan kanssa ulos, raitis ilma tuntuu niin mahtavalta.

... kerhosta haettaessa Pihla minut nähdessään huutaa joka kerta "ÄITI!" yhtä iloisella äänellä, ihan kuin ei oltaisi nähty päiviin.

... kun illalla saa käpertyä sohvan nurkkaan ja herkutella, oli se sitten hyvä ohjelma, karkkia, sipsiä tai lankakerä. Tai vaikka kaikki.

... Peetu unisena ähisee ja vääntää, painatuu kylkeä vasten ja puoliunessa syö ahnaasti ja lujaa tuhisten, nukahtaen yhtä nopeasti kun heräsi, poski rintaa vasten.

... Pihlan huoneesta kuuluu iloinen leikin ääni, omatoimisen leikin ääni.

... saan varastaa pienen hetken askarteluhuoneen uumenissa ihan yksin.

... toisaalta yhteiset askarteluhetket Pihlan kanssa, toisen taitojen kasvamisen seuraaminen.

Tartu hetkeen sanovat. Yritän parhaani mukaan pitää kiinni näistä pienistä hetkistä, silloinkin kun tuntuu, että kurjuus on iso hetki.

Kuvituksena yksi pieni hetki,  kun Pihla halusi Peetun syliin ja kerrankin oli kamera valmiina. Tämä hetki sai onnelliseksi meidät kaikki.

Nuku, nuku, nurmilintu....

.... stressaa, stressaa västäräkki?

Miksei se nuku?  Miksi se nukkuu?   Koskahan se nukkuu?   Herääköhän se nyt?

Ehdinkö sillä välin kun se nukkuu?  Miksei se herää?   Nyt se nukkuu, mitä se tekee sit yöllä?  Oho, mites se nyt noin hyvin nukkui?

En muistanutkaan, miten paljon stressiä voi pienen ihmisen uni saada aikaan. En taida koskaan olla tyytyväinen.

Viimeiset viikot ongelma on pääasiassa ollut nukkumattomuus. Miten ihmeessä alle kolmekuinen selviää päivästä muutamilla enintään 45 minuutin tirsoilla? Miten vain rinnalle tyytyväisenä nukahtavan saisi nukkumaan muualla?

Sitten tuli päivä, kun toinen nukkui kahdet yli kahden tunnin päiväunet. Ei voi olla totta, nyt se ei sitten nuku yöllä. 

Neuvolassa kysytään miten vauva nukkuu ja syö. En tiedä. En laske syömismääriä ja yritän niin kovasti olla miettimättä sitä nukkumista. Yöelosta en osaa oikeasti sanoa mitään faktoja, en edes aamulla herätessä osaa kertoa montako kertaa poika söi. Pitäisi varmaan virittää videointi yöksi, jos tarkkaa tietoa haluaisi.

Tietämättömyys onkin ehkä paras lääke tähän ongelmaan. Tai ainakin tietämättömän ja välinpitämättömän leikkiminen. Kun ei liika mieti mitä juuri nyt tapahtuu, ei voi liikaa murehtia tulevaa.

Oon yrittänyt omaksua zen-hengen, olla ajattelematta liikaa mitään. Kyllähän lapsi nukkuu sillon kun nukuttaa.

Peetulla taitaa olla unessa viikkobudjetti, sillä pitkässä juoksussa se varmasti nukkuu tarpeeksi. Kai. Ehkei. En tiedä.

Oonkin huomannut että uni ja unettomuus on myös se ehkä tärkein vertaistuen kohde ja tarve. Sitä kierosti iloitsee muidenkin nukkumattomuudesta, onpa ainakin joku joka todella ymmärtää. 

Nukutaanhan teilläkin välillä huonosti, nukutaanhan?!