Olin lapsena aivan tavattoman ihastunut jouluun ja joulun touhuihin. Silloin aloin kuunnella joululauluja hyvissä ajoin marraskuussa ja odotin joulua kuin, no, pieni lapsi. Silloin myös surin sitä, miten lyhyen aikaa kuusi on esillä. Au pair-vuotena Chicagossa sain amerikkalaisen joulutartunnan ja innostuin kuusen aikaisemmin esillepanosta. Siispä ensimmäisestä omassa kodissa vietetystä joulusta asti meillä on kuusi koristeltu 1-2 viikkoa ennen joulua. Nyt siitä saa oikeasti iloita paljon enemmän. Ja onpa vähemmän touhua ja stressiä siihen aaton touhuihin.
Viime viikonloppuna kasattiin tämän vuoden komeus. Pihla oli innokas koristelija, yllättävän yhteistyökykyinenkin. Saatiin äitiä ja lasta miellyttävä kuusi.
Hopeisella linjalla on menty jo vuosia, hyväksi havaittu väri. Varsinkin kun lisänä on erilaisia ja erivärisiä "vuosipalloja". Tämän vuoden koriste on jossakin Atlantin yllä tulossa, juhlistamaan Peetun ensimmäistä joulua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa, kun kommentoit. Mai tykkää.