keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Retroa vai designia?

1980- ja 1990- luvuilla säkkituolit oli varsinainen jokapojan oikeus. Tai velvollisuus. Silloin ei tainnut montaa taloa olla, josta ei olisi löytynyt (teko)nahkaista säkkituolia. Meilläkin oli tosi kaunis oranssinpunainen pussi, joka oli erityisesti meidän koiravainaan suosiossa.

Mutta miten on nykyään? Säkkituoleista on tullut osa design-tuotteiden markkinoita, tavalliset ei kelpaa kellekään vaan Fatboy sen olla pitää törkeällä hinnalla.
Olohuoneen muodonmuutoksessa meillä nousi esille tilapulma, siis että sitä on liikaa tyhjänä ja että ei ole riittävästi tilaa missä istua. Aloin pohtia säkkituoliasiaa. Pyhähdin Fatboylle ja ajattelin hankkivani vanhan kunnon (teko)nahkaisen mallin.

Kunnes....
Taannoisella päivävierailulla pienen poikasen luokse törmäsin ensimmäistä kertaa ihan livenä Fatboyhin.
Mun pitää perua kaikki puheeni.

Meille tulee Fatboy... Tumman harmaa.

kuva täältä
Puolustaudun sen verran, että ihan täyttä hintaa ei siitä makseta. Mikko näppäränä poikana googlasi "mistä fatboy halvimmalla" ja päätyi saksalaiseen nettikauppaan josta saadaan poika kotiinkuljetettuna melkein satasen kauppojen hintaa halvemmalla.

Säkille istuessani olin heti myyty, siinä oli tosi hyvä istua/löhötä. Sellaiset perinteiset säkkituolithan on oikeasti aika surkeita laitoksia, eihän ne edes ole kamalan isoja... Ehkä tässä on ihan OK muuttaa mieltään, kun vaihtokaupassa saa hyvän laatuisen tavaran.
Ja on FB halvempi kuin toinen säkkituoli mihin ihastuin täällä.

Pihlakin tietty testasi Fatboyn ja tönötti siinä tyytyväisenä :)

4 kommenttia:

  1. Hoo, mä olen aina välillä tuijotellut Fatboyta Finnish Design Shopin nettikaupassa. Meilläkin on olohuoneessa tyhjä aukko (jossa kyllä aina nököttää jotain epämääräistä!), ja tuollainen löhöämisasia voisi olla jees. Onkohan niiden kaikkien kangas tuollainen kiiltävä kuin kuvissa? Uskallatko paljastaa, mistä tilasitte paksupojan? :)

    Munkin lapsuudenkodissa oli säkkituoli, itse asiassa useampikin! Ne oli sellaisia harmaita ja jossain vaiheessa parsittuja ja/tai jesarilla kokoonkursittuja :D

    VastaaPoista
  2. Meillä oli Oliverin huoneessa FB, oli kyllä mielettömän hyvä istua! Ja lasten pomppia. :)

    Luovuttiin siitä kuitenkin koska meillä sen verran pienet huoneet että vei järjettömästi tilaa. Eli aika isohan tuo on, mutta jos tilaa löytyy niin ihan huippu!

    VastaaPoista
  3. ONIA; Taitaa ne kaikki olla kiiltäviä, vaikka ei se kiiltävyys kamalasti livenä näy, ainakaan tuossa kaverini nutria-värissä. Jäikin kokonaan laittamatta mistä tilattiin, ei ole mikään salaisuus :) www.connox.com, saksalainen kauppa, johon rekisteröityessä saa 10 euron alekoodin. Ja postikulut tosiaan 0€! Ei muuta kuin tilaamaan :)
    Nina; Tuo pomppiminen tuli itsellekin heti mieleen, Pihla tulee täsä hankinnasta varmasti myöhemmin olemaan kiitollinen :) Vähän jänskättää, onko meillä tarpeeksi sitä tyhjää tilaa, ettei tule taas sitten liian täyttä :)

    VastaaPoista
  4. Meillekin kotiutui Fatboy viime viikolla. Ihan ensin ihastuin siihen erään ystäväni luona. Ihmettelin, miksi kenelläkään enää on säkkituoleja, mutta vastauksen sain heti siihen istahdettuani. En olisi halunnut nousta ylös enää koskaan.

    Meilläkin Aino on tykästynyt uuteen säkkituoliin, se on mielenkiintoisempi kuin uusi Puppy! :D

    VastaaPoista

Ihanaa, kun kommentoit. Mai tykkää.