Äitini ja miehensä täyttävät kumpikin tänä vuonna 60. Lisäksi heidän naimisiinmenosta tuli juuri 10 vuotta. Siispä pariskunta päätti juhlistaa näitä pyöreitä vuosia ja pistää pystyyn bileet syntymävuosiensa 50-luvun teemalla.
Pitkin syksyä juhlia ideoitiin ja järjestettiin, siskoni kanssa päästiin purkamaan kaikki suunnitteluinto näihin juhliin. Se jos mikä on kyllä mahtavaa, suunnittelu nimittäin. Yksi hulvaton haaveeni onkin juhlasuunnittelupalveluiden myyminen. Sillä ideoita riittäisi vaikka kymmeniin juhliin samantien.
50-luku näissä juhlissa näkyi eniten pukeutumisessa, sillä vierailta toivottiin ajanmukaista pukeutumista. Oman pukuni löysin Ylen varastoista, kiitos mieheni isän, joka siellä on töissä. Hieman tuskallinen etsintä oli kyllä, olivat nimittäin nuo 50-luvun neidot melkoisen hoikkia. Tai ainakin korsetit oli tiukkoja.
Koristeet sen sijaan lähti liikkeelle paikan tuomista rajoista; varsin voimakkaan ja runsaan pinkkisävyinen juhlapaikka ei muille väreille suonut mahdollisuutta. Joukkoon heitettiin ripaus vintagea; kirjansivuja ja kiiltokuvia.
Hienoja juhlayksityiskohtia! Samanlaiset on yllättäen munkin haaveet juhlasuunnittelijana, vielä kun keksisi millä tuoda leivän pöytään kyseisellä bisneksellä :)
VastaaPoista