Mielikuvitusmaailmassa

Sanovat, että lapsi on terve kun se leikkii ja mielikuvitus on hyväksi aivoille. Tällä tiedolla meidän Pihla on äärimmäisen terve ja aivonsa ovat huippuluokkaa. Pihlan mielikuvitusmaailma on nimittäin laaja, vain taivas on rajana niissä leikeissä.

Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto. - Einstein -

Kaikkein vahvimmin mielikuvitus laukkaa tytöllä, kun tämä leikkii äitiä. Se "rooli" saattaa olla päällä koko päivän. Tyttö sanoo itsekin elävänsä kahta elämää, meidän tätä omaa elämää, jota Pihla nimittää lapsiperhe-elämäksi ja sitten se äititouhu, joka on äitielämää. Silloin tyttö ei puhuta mua äitinä, vaan naapurinäitinä. Pihlaa ei saa suukotella ja halia kun ei naapurin äitejäkään suukotella. Kaija-, Heikki- ja Molla-nukkevauvat saavat äärimmäisen perusteellista ja rakastavaa hoitoa. Ja lisäksi on isoja lapsia, joita on mitä ilmeisemmin aika iso liuta.

Ja sitten on Jenna. Äitikaveri, työkaveri, lukiokaveri, naapurin äiti, jumppakaveri, milloin mikäkin. Jennalle sattuu ja tapahtuu ja  Pihla selittää kovin tarkkaan nämä tapahtumat. Vaatteita pukiessa on tärkeää esimerkiksi kertoa 

Hauskaahan tuo on, mutta tuottaa pieniä hankaluuksiakin. Koskaan ei nimittäin tiedä missä maailmassa Pihla juuri sillä hetkellä on. Normaali keskustelu voi lähteä yhtäkkiä aivan hulvattomille teille, kun tyttö tosissaan selittää juuri puhutusta asiasta oman version äitielämäsä kautta. Välillä on jopa hankalaa saada asiaa perille, kun tyttö laskettelee tarinaa samaa tahtia ulos. Nimittäin tietenkin Pihlan lapsille on tapahtunut juuri se, mitä olen tälle kertomassa tai nekään eivät ole halunneet jotain tehdä. Vertaistukea äidiltä toiselle?

En kuitenkaan näe tässä mitään haittaa, päinvastoin. Tuntuu, että mielikuvitusleikeissään ja -maailmassaan Pihla pystyy hyvin käsittelemään vaikeitakin asioita. Esimerkiksi Peetun sairaalareissun jälkeen Pihla leikki kovasti sairaiden lasten hoitoa, kaikki vauvanuket ja ne "isot lapset" olivat vuorollaan kipeänä ja Pihla oli niiden kanssa sairaalassa. Tyttö näyttäisi työstävän kaikkea omaa elämäänsä leikeissään, milloin kerhon tapahtumia, milloin kavereiden kanssa leikittyjä leikkejä tai yleisesti meidän perheessä tapahtuvia asioita.

Isovanhemmille ja muille Pihla monesti kertookin meidän perheen tapahtumia ikäänkuin ne olisivat tapahtuneet hänen mielikuvitusperheelleen. Siinä ovat mummit ja taatat ihmeissään, kun miettivät, että onko asiat totta vai tarua. Tottahan nuo ovat, päähenkilöt vain vaihtuvat.

Eikä omena kauas ole puusta pudonnut. Itse olin melkoinen papupata lapsena ja "yks mies kerran" ja "yks tarhakaveri kerran" olivat varsin tyypillisiä aloituksia tarinoilleni. Ne tarinat olivat kyllä varsin lennokkaita ja täysin mielikuvitukseni tuotosta, kaukana totuudesta. Sitä odotellessa kun Pihlan tarinat irtautuu tosielämästä. Siinä on sitten kyllä kuulijalla vastuu, kun tyttö selittää "isän" tekevän asioita, että onko totta ja kyseessä oma isä, vai mielikuvitusisän elämäntarinaa. Ettei ihan kaikkea uskota oman isän tekosiksi...