maanantai 14. kesäkuuta 2010

Martha Living

Ei lienee yllättävää, että  yksi suosikkilehdistäni on Martha Stewart Living. Ihana lehti, jossa on paljon kaikkea pientä kivaa. Erityisesti kauniita kuvia. Ja tietysti taattuun MS-laatuun sopien mahtavia ideoita tilanteeseen jos toiseen. Ja paljon amerikkalaisia mainoksia, mä tykkään niistä kans :D

Ainoa miinus lehdelle on ehkä se, että kohdeyleisö taitaa olla hieman mua iäkkäämpää. Niinpä väliin eksyy artikkeleita asioista, jotka mua ei kiinnosta/kosketa, mutta pystyn elään asian kanssa :)

Ajattelinkin, että teidän lukijoiden on syytä saada osanne Martha Stewart Living-lehdestä. Niinpä aion tuoda aina uusimman lehden mielenkiintoisimmat, tai siis mua kiinnostavimmat :), jutut tänne esille. Huomionarvoinen seikka on, että Suomessa lehti ilmestyy paljon myöhemmin kuin USA:ssa, siellähän esimerkiksi tämä toukokuun Living on ilmestynyt jo joskus huhtikuun puolessa välissä. Mutta mä etenen siinä tahdissa, kun Akateeminen kirjakauppa mun sallii etenevän :) Nyt onkin jo varmasti tullut kesäkuun Living myyntiin, joten pian tulee sitten senkin parhaat palat :)


Toukokuun lehden yleinen teema oli värit. Rakastuin jo tuohon kanteen; tuo väritaideteos on sellaisista maaliväriliuskoista. Ihana!!
Ihanat värit ja ihanat kynät :)


Siivosin vähän aika sitten vanhan lelulaatikon äidin luona ja sieltä löytyi iso kasa vanhoja nenäliinoja. Sellaisia ihania pehmeitä, vähän kuluneita kangasnenäliinoja mitä ihanimmilla kuvioilla. Nappasin ne talteen, pesin ja mietin mitä niistä vois tehdä. Ja kas, kangasnenäliinat löytyivät myös Livingistä! Siinä ehdotettiin käyttöä servetteinä, lahjapaketteina tai kauniimpia jopa ihan tauluina. Hmm... Jään miettimään. Ehdotuksia otetaan vastaan! Täytyy napata kuva omista ja tuoda näytille.



Marthan porukatkin tykkää tennareista!
Tämän tyyliset tennarit ovat vieneet sydämeni.
Ostin jo aikaisin keväällä yhdet haalean vaaleanpunaiset ja odotin innolla sopivia säitä. Ja kovassa käytössä ovatkin olleet. Seuraksi on nyt tullut valkoiset ja lisää haluaisin. Keltaiset olis kivat!















Tätä on pakko päästä kokeilemaan!
Valkoiset kakkupaperit muuttuu aivan ihaniksi, kun ne värjätään ihan tavallisella elintarvikevärillä. Miten ihania paketteja niistä saakaan. Olisipa äkkiä jonkun synttärit!



Olen ihan täpinöissäni siitä, että saan järjestää lastenkutsuja. Harmi, että ensimmäisiin on vielä vuosi ;)
Mutta tässä voisi olla ideaa synttärikoristeluun. Tai johonkin muuhun juhlaan. Pitää laittaa bileet pystyyn ihan vaikka vaan koristelun takia :)



Tuo vauvan bodyn ikuistaminen kehyksiin on suloinen idea. Ja vetoaa muhun juuri nyt, kun pakkasin Pihlan pieneksi mennetiä vaatteita laatikkoon. Voisin ehkä laittaa kehyksiin Pihlan ensimmäisen vaatteen, sen jossa tyttö tuli kotiin. Se on ensimmäinen ostamani vaate ja niin suloisen pieni. Ja oli vaan ehkä kaks kertaa päällä tytöllä :)

Resepteistä kiinnostavin oli makusiirapit. Elintarvikeväreillä cupcake-kuorrutuksen värjääminen on vähän ällöä ja värikin melko teennäinen. Mutta tämä voisi olla kivaa, värjääminen hedelmä- tai marjasiirapilla.  Nuo oikeanpuoleiset juomat on jäätelöjuomia, "cows". Tosi amerikkalainen juoma, jäätelöä ja kivennäisvettä. Yäks, ei mun makuun. Mutta ihanat värit. Siirapin ohje löytyy Marthan sivuilta, täällä mansikkaisen ohje.

Sellaista :) Ihana värimaailma tuli tälle postauksellekin. Palataan näissä merkeissä pian taas, kun pääsen käsiin uusimpaan lehteen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, kun kommentoit. Mai tykkää.