tiistai 15. kesäkuuta 2010

Pihlan päivä

Sunnuntaina juhlittiin Pihlan ensimmäistä nimipäivää mummun, papan, mummin ja taatan kanssa. Aiemmin tässä perheessä on nimipäivät ohitettu,  mutta pitäähän sitä pikkuisen ekaa nimpparia juhlia. Nähtäväksi jää, jatkuuko juhliminen seuraavina nimipäivinä :)

Sankari itse.



Pöydässä oli tietenkin kystä kyllä.
Aiemmin testiajettu Raparperi upside-down-kakku pääsi kunniapaikalle ja ensimmäistä kertaa muidenkin kuin Mikon maisteltavaksi. Hyvin kelpasi kakku, kovasti tykkäsivät.
Tein ensimmäistä kertaa cupcakeja reseptillä, jonka löysin My Little Baking World-blogista. Erittäin hyvä vaniljamuffinien resepti, tykkäsin ja niin tykkäs muutkin! Päälle tuli laiskuuden ja kiireen vuoksi ihan vaan kermavaahtoa (sekin vieläpä kaupan valmisvaahtoa... :) ) ja nonparelleja. Söpöjä kakkusia.
Lisäksi tarjolla oli Pihlaja-karkkeja, joiden mukaan Pihla on saanut nimensä :D Pitkästä tarinasta lyhyt versio: pojan nimeksi oli ehdolla Sisu ja leikiteltiin ajatuksella, että tytöllekin olisi karkkinimi. Koska Marianne ei sytyttänyt, tuli mieleen Pihlaja-karkit, eli Pihla :)

Näissä kuvissa pääsee nyt esille myös oma "leimani", otsikosta tuttu cupcake. Eipä eksy kuvat vieraisiin pakkoihin. Tai ainakaan niin helposti :)

1 kommentti:

Ihanaa, kun kommentoit. Mai tykkää.