 |
| kuva täältä |
Miten tähän on tultu?
Lapset tutustuu varmasti joka viikko uuten ihmiseen, tarhassa, kerhossa, koulussa, harrastuksissa. Myöhemminkin koulun myötä tulee paljon kavereita.
Mutta missä aikuiset tapaa uusia kavereita? Nyt kun koulut on käyty ja töissäkään en tällä hetkellä ole, täytyy alkaa luovaksi :)
Asia on pyörinyt mun mielessä erityisesti nyt kotona ollessa, Sitä kun viettää suurimman osan päivästä alle metrin mittasen ihmisen kanssa alkaa kaivata hieman syvällisempää seuraa.
Tilanne vaan on hieman haasteellinen, sillä itse ainakin kaipaan seuraan erityisesti päivällä. Olen sen verran kotikissa, että illalla on kiva olla kotona, onhan se ainoa aika olla Mikonkin kanssa. Mutta päivällä juttuseura on enemmän kuin tervetullutta.
Ns. vanhoissa kavereissani ei ole montaa lapsellista, eikä varsinkaan lapsen kanssa kotona olevia. Toisaalta, eihän sitä montaa edes tarvitsisi, yksikin riittää tietenkin. Mutta ainahan on kiva tavata uusia ihmisiä :)
Ja mitä enemmän kavereita, sitä enemmän on mahdollisuuksia jopa saada tapaamisia onnistumaan, sillä aikataulujen yhteensovittaminen kahden aikuisen, saatika kahden lapsellisen aikuisen, välillä on melkoisen haastavaa puuhaa :)
Mutta miten, missä, milloin niitä ihmisiä tapaa? :D
Jotain olen jo kokeillut, toisissa epäonnistunut.
Nettitreffit
- En oo koskaan käynyt nettitreffeillä tavatakseni miehen, mutta nyt olen kokenut äiti-lapsi-version nettitreffeistä, jo kahdesti! Eikä tarvinnut pettyä, seura osoittautui molemmissa oikein mainioksi. En olisi uskonut tätä blogia aloittaessani, että sen kautta tapaan ihmisiä. Ihan mahtavaa.
Harrastukset
- Vauvajumppa syksyllä oli ihan pettymys, vähän ihmisiä ja muut ihmiset vielä ujompia kuin minä.
- Vauvamuskarissa koko syksyn oli hauskaa, mutta juttu päättyi aina muskarin ovelle. Tällä viikolla yksi äideistä ehdotti lounastreffejä seuraavan muskarin jälkeen. Monet meistä innostui kovasti, hassua, että vasta nyt saadaan aikaiseksi.
Naapurusto
- Kaupunkiasuminen tuo oman haasteensa, samoin talvi, kun ei paljon pihalla hengailla. Tiedän, että meidän taloyhtiössä on kaksi perhettä, jossa on alle 2-vuotias. Toisen äidin jopa tiedän töiden kautta. Mutta enpä ole silti tehnyt asian eteen mitään. Kadehdin Magicpoks-blogin Majta (meidän muskarikaveri muuten, jännää :D ), joka joskus kertoi vain tiputtaneensa kortin naapurin luukusta, kun oli nähnyt tämänkin olevan raskaana. Nyt ovat oikein hyviä kavereita.
Tää on oikeesti aika jännittävää, yhdenlaista deittailua :) Samanlaisia asioita sitä miettii; miten antaa itsestään hyvä kuva, mistä puhua, mitä tehtäis :) Entä sitten kun on tavannut jonkun, miten siitä eteenpäin? Pitääkö kysyä, että voitko alkaa oleen mun kaveri? :)
Muutkin miettii samaa asiaa, Alaks olee?-blogi pyörii juurikin tämän aikuisten ystävienhankinnan ympärillä. Helpottavaa tietää, että en ole yksin näiden ajatusteni kanssa... :)
Niiiin tuttua. Mun ystäväpiiri ei ole tajunnut lisääntyä, joten kaikki äiti-vauva-kaverit on kaivettu kuka mistäkin. Yksi (tai kaksi? :)) on löytynyt blogin kautta, ja vauvajumpasta olen saanut yhden hyvän kaverin, ja ollaan monesti treffattu jumpan jälkeen ja vähän muutenkin. Jumppaporukka on myös ollut pienen alkulämmittelyn jälkeen ihan aktiivinen järkkäämään kahvitteluja sähköpostin välityksellä. Meidän muskariryhmä sen sijaan aina hajaantuu heti tunnin jälkeen, ja uutena ryhmäläisenä tuntuu vähän orvolta.
VastaaPoistaMä olen noin normaalisti vähän ujo, mutta olen nyt vauvan kanssa yllätyksekseni ollut jopa epäilyttävän tyrkky ja pyydellyt kahville ties ketä pukuhuoneissa ja blogien kommenttibokseissa. :D
Kyllähän näitä tulee pohdittua. Varsinkin tässä vaiheessa kun osa kavereista on lisääntynyt ja siirtynyt mammapiireihin ja osa taas kulkee yhä opiskelijapiireissä ja minä sitten vastavalmistuneena olen jotenkin ulkopuolinen kaikessa. Ystäviä, sellaisia oikein sydänystäviä minulla ei oikein ole, enkä välttämättä niitä kaipaakaan, koska olen huono ottamaan yhteyttä ja järjestämään tapaamisia kovin usein. Onneksi kavereita on sen verran, että satunnaisia tapaamisia kertyy sopivasti.
VastaaPoistaOlen itse todella sosiaalinen ja tutustun ihmisiin helposti. Minulla on "kahvistelututtuja" ties mistä, mutta tällaiset yleensä jäävät muutamaan tapaamiseen, kun kumpikaan osapuoli ei osaa pitää kanavaa auki tarpeeksi tiheästi.
Nyt, kun olen alkanut suunnitella häitä, olen huomannut, että sydänystävistä olisi suunnaton apu. Mistäs sellaisen hankit tässä vaiheessa elämää? Mulla on Pasi ja Pasi menee aina muiden ohi, joten en halua uhrata iltoja ja viikonloppuja. Kunpa joku meidän tuttava pariskuntien naisosapuoli tulis tutummaksi.
PS. Ihana tuo kuva! ^^
Tämä olikin ihana löytö! Ja sopivasti aikuisiän kavereista puhuttaessa ;) Me nimittäin "tunnetaan" toisemme hääsunnittelujen merkeissä.. Mentiin samana kesänä naimisiin, ja nyt meilläkin on 10-kuinen poika! Ihanat blogit sulla!
VastaaPoistaHyvä aihe. Samoja on joskus tullut mietittyä ja harmiteltua.
VastaaPoistaTalvi on kyllä mun mielestä iso hankaloittaja, Tampereella ei liiemmin ole sisätilapaikkoja joissa hengata lasten kanssa (paitsi jos ne on vielä aivan untuvikkoja ja pysyvät tissillä rauhallisena), ei siis lapsiystävällisiä kahviloita tms, ja MLL:n perhekahvilakin on niin rajoitetun ajan auki sen pari kertaa viikossa.
Ja toisaalta aika hujahtaa ihan kamalaa vauhtia, vaikka toisaalta arki onkin välillä hullun tylsää, erikoinen yhtälö. Mä oon sopinut varmaan viiden äitikaverin kanssa epämääräisesti treffejä helmikuulle mutta miten sitä muka ei sit ehdikään ikinä just sillon kun toinen ehdottaa tai viikot vierii eikä kumpikaan saa aikaiseksi päättää päivää ja kellonaikaa.. Oon hirveän huono sopimaan tapaamisia.
Sit yllättävän paljon rajoittaa lasten eri-ikäisyys, jos toisen lapsi nukkuu vaikka vaunuissa päiväunia olis vaunulenkkitreffit oiva tapa viettää aikaa, mutta annas olla jos toisella onkin jo parivuotias joka ei nuku ja tarvii viihdyttämistä ulkonakin. Heti menee monimutkasemmaks..
Ja silti, on se aikuisseura vaan uskomattoman virkistävää ja tarpeellista välillä!
Ihanaiset naiset, kivaa kun kommentoitte juuri tätä aihetta, mua niin jännitti laittaa tällaista "tilitystä" tänne. Mutta ihanaa, että asia ymmärrettiin oikein ja saadaan vertaistukea kaikki :)
VastaaPoistaONIA; Sä olet ihan hurjan reipas ja rohkea, mä aina vaan ajattelen, että voisin ehkä joskus jotain pyytää tyyliin kahviseuraksi. Enpä ole pyytänyt, ujous vie voiton. Mutta onneksi on tämä blogi ;)
Jenny; Hullua todeta näin, mutta "ihanaa" että joku muu on samanlainen. Misery loves company vai miten se nyt oli? :D Yhteydenotto on mullekin haaste, jotenkin se aina jää. Ihmisiä olisi kiva nähdä, mutta en vaan saa organisoitua. Menen mielelläni kun pyydetään, mutta kai sitä itsekin pitäisi olla aktiivinen. Se, että mies menee muiden ohi onkin kinkkinen juttu, tuntuu että kaikki ei sitä ymmärrä. Minkäs mä sille voin, että mulla on niin kiva mies, että vietän kaikkein mieluiten iltani sen kanssa? :) Toivottavasti saat ainakin hääsuunnitteluihin jonkun "rikoskumppaniksi", jos ei muuta niin apukäsiksi askartelussa :)
H; Voi miten hauskaa! Kiva kun löysit tänne :) Joskus aikaa sitten kävinkin kurkkimassa löytyykö yhteisöstä vielä "tuttuja" ja bongasin sinut sieltä raskaustickerin kera :) Lämpöiset onnittelut perheenlisäyksestä :) Tervetuloa toistekin, mä suuntaan nyt katsastamaan sun blogin :)
LauraIrina; Siinäpä se yksi iso ongelma onkin; miten saada aikataulut sopimaan ja missä ylipäätään näkee. Mä olen sen verran mukavuuden haluinen ja rutiineihin tottunut, että asiat pitää saada tehdä oman aikataulun mukaan. Siinä tulee helposti toiselle tunne, että mua ei kiinnosta nähdä, kun rupeen luetteleen aikatauluja :)
Pitäisiköhän meidän sopia toinen tapaaminen? ;)
Pitäis :D. Vielä ennenkun vauva syntyy!!
VastaaPoistaVitsit miten hyvä postaus! Mulla on ihan sama ongelma. Blogin kautta olen onneksi tavannut pari uutta kaveria, mutta olisin tosiaan kaivannut seuraa silloin kun Aino oli ihan pieni. Silloin oli ihan hurjan yksinäistä. Siinä onkin varmaan yksi syy siihen, miksi palasin ihan mielelläni jo osa-aikaiseksi töihin. Nyt alkaa elämä olla jo vähän erilaista, ja oikein harmittaa mennä töihin. Ainostakin alkaa olla jo hurjan paljon seuraa. En haluaisi millään missata näitä päiviä, kun tuntuu, että hän kehittyy ihan huimasti koko ajan! Suunnitelmissa olisikin ehkä jäädä vielä kevään aikana takaisin kotiin Ainon kanssa.
VastaaPoistaLauraIrina: Ryhdistäydyn ja lähestyn sua viestin muodossa asap.
VastaaPoistaTuulia; Yksinäisyyden tunne oli mullakin vahvin kun Pihla oli ihan pieni. Tuntui kurjalta olla yksin kotona suloisen vauvan kanssa ja olla samalla hurjan onnellinen ja kuitenkin surkeana. Ehkä hormoneillakin oli oma osansa. Ja silloin lapsesta ei tosiaan ollut mitään seuraa, nythän tyttö alkaa olla jo oikea seuraneiti. Aina välillä ajattelen, että pitäisikö sittenkin palata töihin suunniteltua aikaisemmin, niin osaisi sitten arvostaa tätäkin eloa ja oloa paljon enemmän. Ehkä. Tai sitten sitä kaipaisi vaan ihan hirveästi niin kuin sanoit. Ihanaa, jos voit vielä jäädä Ainon kanssa nautiskelemaan elämästä :)