Yksi sana puuttui listasta.
Se on EI. Ja se on meillä aika ajoin iso hitti.
Ein kavereiksi on tulleet myös eipäs ja enkä, sekä läheisiksi tuttaviksi minulle, minun, Pihlan oma.
Sitä uhmaako tämä nyt on?
Vauvan yövalvomisten lisäksi uhmaikä taitaa olla yksi suurimmista kauhistelun aiheista lapsen hankinnassa. Yhdessä jos toisessa paikassa uhmaiän alusta varoitellaan juuri Pihlan ikäisten kohdalla. Vielä jokin aika sitten saatiin vain jännittää ja pohtia mahtaako Pihlalle edes tulla koko uhmaa.
No, eipä tarvitse enää jännittää. Tiedä sitten onko tämä sitten sitä itseään, mutta hyvässä vauhdissa ollaan. Yllättävänkin lyhyessä ajassa Pihlalle on muodostunut hyvin selkeä tahto. Ei raikaa kyllä herkästi, jos joku ei huvita. Toki aiemminkin tyttö on osannut kieltäytyä jossain tilanteissa, mutta nyt tuntuu, että kieltäytyminen on yksi parhaimmista asioista.
Otatko puuroa? Tuu potalle. Lähdetään ulos.
Hullunkurisinta on se, että tässä ei-puuskassa Pihla kieltäytyy myös täysin mieluisista tekemisistä.
Tehdäänkö palapelejä? Tuu äitin syliin lukeen kirjoja. Piirrelläänkö?
Siinä tuleekin esille se toinen puoli kytevästä uhmasta.
Kaikki pitää saada tehdä itse.
Kaikki on Pihlan omaa.
Jos Pihla itse keksii vaikka sekunti äidin ehdotuksen jälkeen, niin silloin voidaan tehdä palapelejä. Ihan itse.
Eikä näitä asioita sanota kauhean lempeästi. Mikä on melkoisen hämmentävää. Yleisesti Pihla on hyvin lauhkea, isänsä luonteen perinyt. Mutta kieltäytymistä ei hoideta kainosti, vaan napakasti tyttö kivahtaa ei! Ja minä se vasta raikaakin, oikein pitkästi ja hartaasti.
Mutta sekin kai on osa uhmaikäisen toimintaa? Tunteet on suuret ja heittelevät laidasta laitaan.
Pihlakin vetää nollasta sataan tahtomistensa kanssa, mutta yhtä nopeasti se vielä toistaiseksi loppuu. Toivottavasti siinä asiassa ei ole pahempaa luvassa.
Minkälaisia kokemuksia teillä muilla on uhmasta?
Jotain kultaakin kalliimpaa vinkkiä miten tästä selvitään?
Itse olen nyt aloittanut sillä, että lasken kymmeneen, ja annetaan neidin hoitaa huutaminen, itse en siihen ryhdy.
Meillä taitaa asua tyttö, joka haluaa kuninkaaksi kuninkaan paikalle... (klik!)
Meillä kaksivuotiaan vastaus kaikkeen on "emmmä".
VastaaPoistaVaatteiden pukeminen on tällä hetkellä ihan tuskaa ja tuskanhiki aina äidillä. Joskus auttaa maanittelut ja kehumiset, mutta harvoin ja karkuun juostaan jos irti käsistä pääsee.
Pitkää pinnaa tarvittaisi, mutta aika usein on äidillä pinna katkolla.
Jee uhmaikä!! Vai tahtoikäkö se nykyinen korrekti termi on... Oli mikä oli, niin lopputulos on meilläkin sama, kaikkeen vastataan 'E-E!!' (meillä ei sentään osata sanoa ei-sanaa mutta kieltäytyä siis kyllä osataan ;) ). Useimmat keskustelut meillä menee seuraavasti: 'leikitäänkö legoilla/vaihdetaanko vaippa/mennäänkö ulos/tms', 'E-E!!', 'no ei sitten', 'BYÄÄÄÄÄHHHHHH!!!!'. Mitään ei siis haluta mutta itketään, kun ei saada. Logiikalla ei ilmeisesti ole tämän vaiheen kanssa mitään tekemistä.... ;) Ja kaikki tämä siis ENNEN 2 v:n ikää, luulin oikeasti, että tämä tulisi vasta 2:n tuolla puolen. Itse olen ottanut sen kannan, että pakolliset asiat (esim. kakkavaipan vaihto ;) ) hoidetaan, vaikka poika ei haluaisikaan (selitän pojalle kyllä miksi, vaikka en tiedä onko siitä mitään apua), triviaaleissa asioissa poika saa pitää päänsä (no ei lueta sitä kirjaa sitten...) ja joissain asioissa periaatteessa molemmat pitää kantansa (ruoka-aikana istutaan pöydän ja lautasen ääreen mutta jos poika ei syö, niin enpä voi pakottaakaan). Tiedä sitten, miten metsään mennään... ;D
VastaaPoista