maanantai 18. kesäkuuta 2012

Lapsen maailma

Lastenhuoneen sisustus on yksi ehdoton suosikkikohteeni uudessa kodissamme.
Viimeinkin oma valtakunta pienelle ihmiselle ja kaikelle tavaralle. Viimeinkin paikka, jossa saa toteuttaa ihania ideoita!

Kuten aiemmin sanoin, huone itsessään on lattiasta kattoon valkoinen.
Myös kaikki isot kalusteet on valkoisia. Mutta sitten muualle mahtuukin väriä oikein yltäkylläisesti.

Tavoitteena on saada huoneeseen paljon väriä ja paljon eri värejä. Ei väliä mikä väri, kunhan on kirkas ja kiva. Purkkapallovärejä siis inspiraationa.
Ja nämä kaksi kuvaa.

Kuvat täältä ja täältä

Sängyn kanssa käytiin pitkää keskustelua; minkä kokoinen ja näköinen sänky?

Tähän asti Pihla on nukkunut pinnasängyssä, joka alkaa auttamatta jäämään pieneksi, eihän meidän hongankolistajien suvun nuorimmainen kohta edes mahdu sinne suorana makaamaan! :O
Joten päivitystä on tehtävä.
Mietintää käytiin lastensänkyjen, jatkettavien ja täyspitkien sängyn välillä.
Kussakin lienee hyvät puolensa, eikä vähiten lastensängyissä jotka nimensä mukaisesti on pieniä varten. Silti meidän suosikiksi nousi ihan täyspitkä sänky.
Koska Pihla ei todella mikään lyhyenläntä ole, ei takeita lastensänkyjen käyttövuosista ole. Eikä millään viitsisi ostaa kallista väliaikaista majoitusta, pinnasänky jääköön siinä ainutlaatuiseksi.

Siispä meillä ja Pihlalla tietenkin erityisesti on edessä totuttelu ihan uudenlaiseen nukkumiseen, Ikean Brimnes sängyssä.
Ikea

Tämän valitsimme pienen takalaidan ja järjestelyintoisen äidin ihailemien alalaatikoiden vuoksi (miten paljon sinne saakaan tavaraa piiloon, ihanaa!). Tarvitsee vain keksiä/värkätä/hankkia joku etulaitakin, sillä eihän tuo yömöyrijä heti kai paikallaan opi nukkumaan?!

Minkälaisissa sängyissä teillä muilla taaperot nukkuu?

Tarkoituksena olisi pitää huone mahdollisimman vähäkalusteisena, sängyn lisäksi huoneeseen tulee vain pieni hylly ja Ikean Expeditin hyllystä tehty istuin/hylly-yhdistelmä, johon pehmusteen kangasvaihtoehtoina tällä hetkellä nämä; Marimekon Räsymatto ja Eurokankaasta bongattu kiva kukonaskel-kuvioinen Nevada.

Kuvat Ikea, I heart Organizing, Marimekko, Eurokangas

Eri tekstiileissä sitä väriä sitten tuleekin näkymään.
Lattialle virkkaan maton, ehkä pinkin, ehkä keltaisen. En tiedä vielä.
Päiväpeitto on varmastikin valkoinen, mutta sen päälle tulee väriä ja retroa. Nimittäin ristipistotyynyjä :) Kaksi näistä on jo työn alla, puput mulla, siili äidilläni. Ehkä lisääkin olisi kiva saada, ainakin tuo bambi. Mutta kunhan nyt teen tuon ensimmäisen :)

Vervaco / Kirjokas


Sellainen pienen ihmisen oma huone.
Toivottavasti lapsikin tykkää.

P.S. Pahoitteluni, jos jonkun selain näyttää blogini tekstit ihme koukeroisena ja rumana. Jostain syystä blogger on päättänyt vaihtaa mun fontin Safarissa, mutta ei Firefoxissa tai Chromessa.

10 kommenttia:

  1. Meillä pohdittiin samaa kaksi vuotta sitten :) Päädyttiin Sievän kotimaiseen Jatkopuu-sänkyyn ilman päätyä tai laitaa. On toiminut loistavasti. Sängyn saa kasvatettua 120-200cm, mutta meillä se on ollut 135cm koossa nyt pari vuotta. Tarkoitus on nyt vuoden sisään muuttaa sänky Jatkopuu-kerrossängyksi niin että isompi muuttaa yläpetiin (Hui!!) ja pieni pinnasängystä alasänkyyn.

    Täälläkin pohdittiin noita säilytystilallisia, mutta minä inhoan siivoamista ja sängyn alle on päästävä helposti imuroimaan. Tuo Sievän sänky on (ainakin heidän mukaansa) niin kestävä että siinä voi nukkua myös aikuiset.

    Nyt kun googlasin, tuohon meidän sänkyyn (kunhan tehdään siitä kerrossänky) saa verhotkin. Jee!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ihana tuo Jatkopuu onkaan! Meillä on pinniksenä saman firman Pikkupuu, jonka tyyli on juuri mun mieleen. Jatkopuu olisi sitä jatkanut hyvin ;)
      Mutta höh, kun kuulin tästä vasta nyt, sillä Brimnes tuli tänään haettua.
      Toisaalta ne laatikot on pop, juurikin siksi, että niiden alta ei tarvitse imuroida :D

      Poista
  2. Ihania värejä! Kummitäti voisi myös ristipistoilla yhden tyynyn, jos tarvis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö?! Arvasin, että tykkäät. Ja joo, yksi ristipistotyö luoksesi asap!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Toivottavasti todellisuus on edes hippunen noista inspiraatioista...

      Poista
  4. Mahtaako tuohon sänkyyn saada sen ikean lisälaidan, joka menee ainakin Gulliver-pinnikseen? Itselläkin harkinnassa tommonen Expedit-hyllyjuttu, kiva idea tuo istuintyyny siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletan ja toivon, että saa, sillä sellainen me tänään ostettiin :) Se oli kyllä täydellinen löytö, juuri se, mitä sänky kaipasi. Luulisi tytön pysyvän kyydissä.

      Poista
  5. Noi inspiraatiokuvat on aivan mielettömän ihanat!!!

    Meillä lapset on nukkuneet pinnasängyssä pari vuotiaiksi, ja sen jälkeen siirtyneet juniorisänkyyn. Erika nukkuu pinniksessä tietty edelleen. Pojat nukkuu Avaroomin kerrossängyssä, joka ei ole täyspitkä eikä leveä, eli enemmän juniorikokoa, tykätään. Mutta tuohon ei tosiaan mahdu koko elämää. :) Toi Ikean sänky on tosi kiva! Meillä myös poikien sängyssä sängynkokoinen alalaatikko, aivan loistava. Ja koko ajan aivan sekaisin. :D

    Mulla muuten näkyy fonttina joku romanttinen koukero. Mulla on safari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat herkkukuvat, todelliset löydöt.
      Kun nyt tämän sun ja Nelssonin kommentit luin, rupesi vähän harmittamaan, että ei sittenkään perehdytty enempää jatko-/juniorisänkyihin. Tänään Ikeassa Brimnesin hakureissulla ehdin jo hetken miettiä muuta, mutta silti Brimnes lähti mukaan. Mutta se on kyllä niin iso. Ei yhtään söpö pienen tytön sänky :)
      Mutta mä keskityn nyt vaan niihin laatikoihin :)

      Ja hei yäk, juuri se romanttinen koukero. En tykkää :( Siksipä vaihdoin oman selaimen väliaikaisesti Firefoxiin kunhan tuo ongelma korjautuu, ilmeisesti joku tunnettu ongelma Bloggerissa.

      Poista

Ihanaa, kun kommentoit. Mai tykkää.