Kuin 3,5-vuotias

Kaiken tämän tahtomisen, uhmaamisen, vauhdikkaan elämän ja jatkuvalta tuntuvan kieltämisen keskellä pysähdyin miettimään. Mitä jos sanoisikin kyllä? Jos ei kieltäisi, jos ei rajoittaisi? Millaista elämää sitä aikuisena viettäisikään?

Jostainhan minäkin olen tapani saanut, minutkin on kasvatettu ja koulittu järjelliseksi ihmiseksi, toimintavat juurrutettu tiukkaan.

Mutta entäpä jos olisikin vähemmän aikuinen, vähemmän tylsäkin ehkä. Jos olisi ihan vähän niinkuin 3,5-vuotias.

Söisin aamupalaksi herkkuja, ehkä jäätelöä. Tai jos söisin oikeaa ruokaa, sitäkin vain ihan vähän. Ja puurossa paljon voita. Ja aina ruoka-aikaan söisin ensin jälkkärin, sitten ruokaa vain sen verran kun tekee mieli. Sormilla. Xylitol-purkan söisin jokaisen ruoan jälkeen. Mutta käyttäisin sitä myös muovailuvahana.

Pakkaisin vähintään kerran päivässä leluja ja vaatteita matkalaukkuun, kuljettaisin rappuset kolisten alakertaan ja leikkisin matkalla olemista olohuoneessa.

Pukisin päälleni mitä erikoisimpia yhdistelmiä, mutta en taatusti pipoa, lakkia, kaulahuivia, tumppuja. Tuskinpa edes takkia. Kulkisin aina ballerinoissa. Paitsi puistossa, missä olisin paljain jaloin. Enkä varmasti pesisi jalkoja sisälle tullessa.

En muuten pesisi mitään. Ainakaan käsiä. Suihkussa ja kylvyssä kävisin, mutta leikkisin siellä vaan. Maalattuani ensin koko kroppani vesiväreillä ennen sitä. Joka kerta. Hiuksia en pesisi.

Puhuisin jatkuvasti, laulesin ja lallattelisin, enkä vastaisi kun kysytään. Vasta toisen kerran kysyttäessä.

En aina jaksaisi puhua, kiljuisin mieluummin.

Piirtelisin paljon. Puu- ja vahaväreillä paperille ja värityskirjoihin, kuulakärkikynällä käsiini ja jalkoihini.

Leikkaisin saksilla vähintään kymmenen kertaa päivässä. Pääasiassa paperia ihan pieneksi silpuksi. Ja välillä housuja ja muovipusseja.

Olisi tietenkin myös äärimmäisen suloinen, hauska, nokkela ja rakastettava. Täynnä virtaa ja elämää, niinkuin yksi aika mainio tuntemani 3,5-vuotias.

Voisi se elämä olla aika hauskaa näinkin.