Syntymäpäivä ja vuosipäivä

Ai kenen syntymäpäivä? No Pihlan tietenkin.

Meidän ihanan tyttären ensimmäinen syntymäpäivä. Meidän vauva ei ole enää vauva. Toinen siirtyy ikäluokkaan 1-3, taaperoksi. Villiä. Miten paljon pienen ihmisen elämässä tapahtuukaan yhden vuoden aikana! Lähtökohtana on pieni avuton rääpäle, joka vain olla möllöttää ja huutaa. Ja vuoden päästä se on jo iso tyttö, touhuaa jo omiaan ja ei vain huuda vaan jopa puhuu. Ehdottomasti parhainta on ollut seurata Pihlan luonteen ja persoonallisuuden kehitystä. Miten hiljalleen se pieni rääpäle alkoi osoittaa omanlaisiaan piirteitä ja miten nyt niitä on jo vaikka millä mitalla. Miten tyttö on yhtenä hetkenä kuin isänsä, rauhaa rakastava haaveilija, ja toisena taas kuin äitinsä, temperamenttinen, nollasta sataan sekunnissa. Ja miten tytössä on jotain ihan "vieraitakin" piirteitä, jotain mitä meissä ole. Kehittymässä on ihan oma yksilönsä, ihan uusi persoona. Ihana uusi persoona. Meidän rakas tytär. Snif.

Ai mikä vuosipäivä? No synnytyksen tietenkin.

Ennakkoon paljon mietityttänyt tapahtuma oli nopeasti ohi, mutta mieleen ne tunnit on syöpyneet paremmin kuin moni muu päivä tai viikko elämässä. Synnytys oli hyvää alkusoittoa vauva-arkeen, "kun mikään ei mene niin kuin ajattelit". Olin niin asennoitunut synnyttämään reippaasti yli lasketunajan, mutta pirullinen raskausmyrkytys iski päälle. Jouduin makaamaan sairaalaan, juuri se mitä en missään nimessä olisi halunnut, ja rv 38+1 ryhdyttiin käynnistelemään synnytystä. En ollut sen enempää synnytystä suunnitellut, lähinnä ajatellut, etten epiduraalia välttämättä haluaisi. No, kiitos toksemian löysin itseni makaamasta synnytyssalissa epiduraalikatetri selässä :) Hyvä ja perusteltu vaihtoehto, ei siinä mitään, jos se olis vaan auttanut kunnolla. Hetken autuus ja sitten taas kivut takaisin. Ihmeen hyvin oon tän seikan pystynyt unohtaan, sen järkyttävän kivun... Mutta onneksi mut "palkittiin" nopealla 8 minuutin ponnistusvaiheella ja homma oli nopeasti ohi. Ja sylissä pieni avuton rääpäle, runsaan kinan peitossa. Ja mun synnytyshuuruinen ensimmäinen kokonainen lause, kun näin, että tyttö tuli: "Jes, pääsen ostaan niitä kaikkia ihania vaatteita." Juuh :) Se tunne on jäänyt vahvasti mieleen, ei mitään ylitsevuotavaa äidin rakkautta, vaan tunne, että o-ou, tässä se nyt on, pyrkimys ymmärtää, että joku, joka oli juuri hetki sitten mahassa, onkin siinä mahan päällä, että se on oikea ihminen. Ja että se on meidän. Siinä unohtui synnytys ja synnyttäminen nopeasti, kun sitä pientä katseli. Oli se vaan ihmeellistä. Ja on edelleen.

Hyvää syntymäpäivää meidän ihanalle lapselle, rakkaalle kullanmurulle, pääskysenpojalle, nupullemme, Pihlalle. Äiti ja isä rakastaa sua eniten maailmassa.