Vanhemmuuden oppitunnit osa 4

Aiheena tänään: Huoli. Ja huolenpito.

Ja voi kun niitä tässä elämässä riittääkin!

Pikku pullukkareidessä rokotuksen jälkeinen laastari.

Pihlan synnyttyä tuli elämään täysin uusi aspekti: jatkuva huoli. Huoli siitä, että onko kaikki hyvin. Onko lapsi terve. Osaanko kasvattaa lapsesta viksun ja vilmaattisen aikuisen. Ja huoli ihan kaikesta. Äitini sanoi nämä ajatukset kuullessaan: "Ja se huoli ei lopu koskaan". Niinpä niin.

Tämä huoli herättää monenlaisia ajatuksia; toisaalta se ahdistaa, toisaalta se tuntuu luonnolliselta osalta vanhemmuutta. Toisaalta ei edes halua ajatella asioita liikaa, tässä hetkessä eläminen tuntuu paljon helpommalta nyt kun aikaisemmin. Toisaalta sitä kuvittelee elämää jo vuosien päähän ja huoli hiipii mieleen; entäs jos ei tulekaan sitä tulevaisuutta? Tai jos tapahtuu jotain muuta mullistavaa.

Huoli on varmasti kyllä tärkeä osa "hyvää vanhemmuutta" (vaikka en uskokaan "hyvään vanhemmuuteen", "riittävän hyvä" on paljon parempi ). Huolen takia sitä pitää lapsensa turvassa ja huolehtii niistä kaikin mahdollisin keinoin.

Huolenpito onkin sitten positiivisempi asia. Joskin alussa se kyllä yllätti. Sen määrä ja intensiivisyys. Vastasyntynyt on niin riippuvainen hoidosta ja hoivasta. Ja miten ihanaa se onkaan! (Siis jos ei huomioi sitä, että huolenpitoa täytyy jakaa keskellä yötäkin... ;) ) Se oli niin mullistava tunne, kun huomasi, miten lapsi tiesi kuka sitä hoitaa ja miten hoitaa. Silloin se kuuluisa äidin rakkauskin syntyi.

Nyt huolenpito on erilaista, koska Pihla osaa hakea sitä. Kun tyttö tulee kädet ojolla ja tahtoo syliin, sulaa sydän sekunnissa :) Puhallukset ja hoivaus on tulleet tutuiksi liikkeelle lähtemisen myötä, Pihla kävelee jo sivuttain tukea vasten ja vähän väliä typy muksahtaa pyllylle tai naamalleen. Suuremmilta haavereilta on onneksi säästytty, siinä riittää taas sitä huolta ;)