Tästä se kaikki alkoi, alle tunnin iässä. Snif.
Olo on ihan hassu. Loppua kohden oma kiinnostus imetystä kohtaan alkoi hiipua samaa tahtia kuin Pihlankin kiinnostus, mutta silti se tuntuu nyt haikealta. Kai se on jonkinlainen primitiivinen reaktio siihen, että mä en ole enää fyysisesti merkityksellinen lapselleni. Tarvittaessa se pärjää vaikka kuinka pitkään ilman mua. Onneksi ikävä saattaisi kuitenkin tulla :)
Välillä imetys oli tympeää, varsinkin alussa, kun homma ei ottanut onnistuakseen ihan joka kerta. Turhautti ja sattuikin. Eikä hampaiden tulo helpottanut asioita ;) Mutta pääasiassa imetys oli ihanaa. Musta kuoritui varsinainen imetyshörhö, ihastuin siihen ja ajoin (ajan edelleen) imetyksen asiaa. (Älkää pelätkö, en tuomitse ei-imettäviä, kukin tekee omalla tyylillä, sillä mikä on itselle paras!) Olo oli jotenkin positiivisesti alkukantainen, ollaanhan siinä tekemisissä ihmisen peruselementin kanssa, poikasen ruokkiminen. Ja mikäs sitä suloista poikasta oli ruokkiessa, nautin niistä hiljaisista hetkistä kun toinen nuuhkutti rinnalla. Imetin milloin missäkin, autopesulassa, kadulla ja kahviloissa. Oli se vaan helppoa (mainittakoon, että helppous ja laiskuus oli yksi motivaattorini imetykseen paneutumisessa, musta ei vaan olisi ollut siihen pullorumbaan ;) ).
Mutta on se vaan helppoa olla imettämättä! Mikä vapauden tunne. Hämmentävää. Varsinkin vaatekaappi avautuu ihan uudella tavalla.
Mähän voisin lähteä vaikka maailman ääriin. Ja juoda pullon viiniä :)
Nyt pitäisi vaan tuo taapero saada juomaan lehmä-äitien maitoa. Neuvolan täti sanoi, että sillä ei ole kiire, mutta mitäs jos se ei tykkää siitä ollenkaan? Ja mikä minä olen moittimaan, kun itse en voi sietää maitoa ;)
Voih, on se niin haikeaa ja helpottavaa että pää menee melkoisen pyörälle..
VastaaPoistaJust ehkä eniten ajatus siitä ettei olekaan enää korvaamaton. Onneksi sitä silti on. Mutta eri tavalla, onhan se jossain mielessä askel kohti itsenäistymistä ja mieleen tulvahtaa kuva siitä miten hetken päästä se pikkuiita on jo muuttamassa pois kotoa ja kuvittelee ehkä ettei tarvitse äitiä enää ollenkaan. Huoh.
Onnea teille uuteen elämänvaiheeseen!!
Luula ei muuten vieläkään juo lehmänmaitoa, mutta vetelee sentään jogurttia ja viiliä ja saadessaan kaakaota kuin vanha tekijä.
Ai niin, piti vielä sanomani että aivan liikuttavia kuvia!!!
VastaaPoistaIhana postaus :)
VastaaPoistaMinä olen myös imettänyt missä sattuu ja välillä kyllä sattuu niin että tuntuu, hampaiden ansiosta. Mutta laiskuus ja pihiys on olleet suuria syitä siihen, etten halua luovuttaa :)
Odottelen myös innolla kesän ja imetyksen loppua, jotta pääsen käsiksi muihinkin kuin leveäpääaukkoisiin paitoihin ja imetysliiveihin....
Tämä koko kirjoitus voisi olla omalta näppikseltäni! Tosin itsellä imetys vetelee vielä viimeisiään, mutta käytännössä on jo loppu. On se vaan haikeaa, vaikka omalla tavallaan helpottavaa onkin :)
VastaaPoistaLauraIrina; todellakin kävin läpi jo teini-iän äidistä irrottautumisen :) Jotenkin se pysähdyttää, kun ei olla enää yhtä siinä mielessä... Kuvat on kyllä hellyyttäviä, varsinkin tuo toinen, jossa näkyy Pihlan keijukorva :)
VastaaPoistaVenus; Nimenomaan, laiskuus ja pihiys on joskus kai sitten hyviäkin asioita ;)
Ostin juuri uusia paitoja, joissa kaikissa on hyvin niukka kaula-aukko :) Pitäisi varmaan fiilistellä poolo päällä :D
Hepsu; Haikeaa se todella oli, mutta meillä se onneksi tapahtui pikkuhiljaa, niin oli helpompaa. Varmaan olisi vaikeampaa jos pitäisi kerrasta lopettaa (jo pelkästään maidontulon loppumisen kannalta, nyt mulla kävi se ihan huomaamatta).