Sitä tietää todella olevansa aikuinen ja vanhempi, kun oma sairastaminen jää taka-alalle, eikä kukaan hoivaa.
Muistan, kuinka ensimmäistä kertaa sairastin kun olin muuttanut pois kotoa. Se oli hurjan outoa, kun ei ollut äitiä, jolle voivotella ja joka hoivaisi. Lisämausteen tuolloin toi se, että välimatkaa meillä oli liki 8000 kilometriä. Silloin aikuisuus löi lujaa vasten kasvoja :)
Ja nyt on sitten oma vuoro hoitaa ja olla itse se keltaisen jaffan tarjoaja (älkää pelätkö, ei me anneta Pihlalle jaffaa :) ) ja pään silittelijä. Toisen sairastamisen sivusta seuraaminen ei ole kyllä mikään helppo homma, olisi niin kiva ottaa pois toisen kärsimys ja yskiä toisen puolesta. Erityisesti niistäminen olisi kiva hoitaa lapsen puolesta... :)
Toisaalta on hassua, miten täydessä voimassa lapsi saattaa olla vaikka olisi kipeä. Pihlakin on ollut aikamoisessa vauhdissa oli sitten kuumetta tai oksennustauti. Toki pientä rauhoittumistakin on ollut havaittavissa, kun alati kulkeva ja touhuava lapsi tahtookin yhtäkkiä enemmän syliin. Se jos mikä sopii äidillekin, kun voi vaan kölliä sohvalla sylikkäin :)
Sen sijaan todella tyhmää on sairastaa eri aikaan. Niin on meillä juuri nyt. Pihlan kevätflunssa on saatu lähes nujerrettua, enää on yskä ja nenän valuminen ongelmana. Ja sitten kipeeksi tulikin äiti ja isä.
Yritäpä siinä sitten rauhoittua ja koittaa selvitä omien vaivojen kanssa, kun lapsi on virtaa täynnä ja touhuaa sen kun kerkiää... :) Näin meillä on ollut aina, samanaikaisesti ei olla sairastettu vielä koskaan. Joskus vois olla kiva toipua samaa vauhtia siinä sohvalla köllien :)
 |
| Kuvituksena jo lähes täysin toipunut nuhanenäinen, pörrötukkainen ja punaposkinen tyttö. |
On muuten tosi rankkaa sairastaa niin, että lapsi on jo omasta pöpöstään toipunut ja touhuilee täynnä virtaa. Näin meilläkin on aina mennyt ja kyllä siinä on muutamat en mä jaksa -itkut tullut itkettyä.
VastaaPoistaSiihen verrattuna se ilman äidin hoivaa sairastaminenkin tuntuu vielä pieneltä. :)
Tuulia; Samat on ajatukset. Sit kun ei millään jaksaisi toisen kanssa touhuta ja sitten tulee huono omatunto, kun tulee tiuskittua turhastakin ja on vaan niin puhki. Huoh. Nää on niitä hetkiä kun äitiys ei tunnu ihan niin hienolta ja yksin sairastaminenkin olisi tosiaan luksusta... :) Mutta onneksi kaikki parantuu aikanaan!
VastaaPoistaVoi teitä toipilaita :( Mulle on ollut kovin rankkaa sairastaa niin, ettei OIKEASTI pysty vajoamaan sellaiseen hoivattavaan olotilaan ja kyhjöttämään sohvannurkassa teemuki kourassa Gilmoren tyttöjä tuijotellen. Kun on pakko hoitaa se lapsi vaikka olisi kuinka kurja olo! Kaipa tämäkin on joku aikuistumisjuttu. Tietysti sairas lapsi on kurjuuksista suurin (ja se niistäminen, voi apua).
VastaaPoistaEn muuten muista omasta lapsuudestani että äiti olisi ikinä ollut kipeänä.. Kotiäiti ei kai saa sairaslomaa :)
Toivottavasti paranette pian koko poppoo, olis kiva treffata taas!