Perinteiden perässä

Matkakertomusta pukkaa taas, kera iki-ihanien Hipstamatic-kuvien :)

Viime viikolla juna siis kuljetti mut ja Pihlan perinteisesti mökkeilemään Hailuotoon, mummon, mummin ja taatan hellään huomaan. Tämähän oli jo Pihlan toinen reissu Hailutoon, ensimmäinen kun tehtiin viime vuonna.
Ja kivasti se juna kuljettikin, 5 tuntia suuntaansa junassa kävelemistä rakastavan lapsen kanssa tuntui etukäteen aika kamalalta ajatukselta. Mutta selvittiinpä siitä :) Iso apu oli IC2 juna, jossa vaunut oli likellä ja leikkipaikka yläkerrassa. Myös eväät ja vieressä istuneet ihmiset olivat avuksi.

Koska edellisestä kerrasta oli vuosi kulunut ja ikääkin silloin oli vasta neljä kuukautta, riitti Pihlalla ihmettelemistä mökissä ja sen ympäristössä. Onneksi oppaina oli mummo (Hailuodon kesiä ehkä 60), mummi (kesiä 57) ja taata (kesiä ehkä 11). Heidän kanssa kelpasi Pihlan touhuta. Niin ja olinhan mäkin siellä, 27. kesää viettämässä :)
Pääasiassa tyttö kulki pitkin kenturaa ja joku kulki perässä. Pihlan kävelytaito kehittyikin huimasti, kun kulki siellä juurakkojen ja kumpujen keskellä.
En olekaan päässyt vielä Pihlan kävelytaidolla kehumaan! Viimein 1v 4kk iässä tyttö alkoi kunnolla kävellä. Meno olikin heti tosi varmaa, kannatti näköjään odottaa vähän pidempään. Kohta meno äityy vielä kovemmaksi, juoksuaskel tuntuu olevan harkinnan alla...

Myös vaunulenkit läheiselle lammasaitaukselle olivat päivittäinen juttu, joskus kolmekin kertaa. Tulipa bää vahvaksi osaksi sanastoa. Myös naapurin koiria käytiin ihailemassa. Suurimman osan ajasta tyttö vietti ulkona ja näytti nauttivan täysin rinnoin. Hieman mietitytti paluu kerrostalokaksioon ja lyhyisiin ulkoiluihin. Olisi se oma piha vaan niin kiva.

Kävelytaidon kehittymisen lisäksi uusia taitoja Pihla oppi myös. Nimittäin kukkien kastelun, mustikoiden poimimisen, pöydän kattamisen ja (vedellä) maalamisen. Ihan päätä huimaa miten paljon tuollainen pieni voi oppia. Ja ilman että kukaan opettaa. Nyt Pihlan touhuja on niin hauska seurata, kun toinen tosissaan touhua ja tuhertaa.

Mustikkatouhusta oli pakko ottaa videokin mahtavalla 8mm vintagekamera-appilla.

Sillä välin kun Pihla teki kaikkea tätä, vietin mä pitkälti aikani maalisivellin kädessä. Miksi, sen tulette näkemään pian. Tässä pientä vinkkiä ja yksi Pihlan opittu taito, leikkijuominen :)

Kaiken kaikkiaan ihana viikko. Hailuoto on sellainen paikka johon täytyy kerran kesässä päästä, se on perinne ja tuntuu, että ei ole kesää ilman Hailuodon reissua. Olisi ihanaa, jos Pihlalle Hailuoto muodostuisi samanlaiseksi "instituutioksi" ja nämä samat touhut jatkuisivat vuodesta toiseen.