Vanhemmuuden oppitunnit osa 5

Pitkän tauon jälkeen vanhemmuuden oppitunnit jatkuu :) Osat 1 , 2 , 3 ja 4 ovat luettavissa myös, klikkaa kutakin numeroa niihin päästäksesi.

Tällä kertaa mietityttää prioriteetit.


Jos joku, niin elämän tärkeysjärjestys on muuttunut lapsen syntymän myötä. Elämään astui joku, joka meni suoraan tärkeysjärjestyksen huipulle. Pihla-pienoinen.

 Ja kuinka sopivasti löytyikään kuva aiheeseen Pihlan taannoisesta "postileikistä", eli
tarrojen ja postimerkkien repimisestä.

Kaiken pohja tässä muutoksessa on jo tietenkin vastasyntyneen kanssa touhutessa, kun erityisesti kaikki oma fyysinen hyvinvointi jää taka-alalle. Ei unta, ei lepoa. Eikä oman mielen mukaan kulkemista. Tässä kohtaa moni tuhahtaa, että mitäs hankit lapsia. Mutta eipä sitä tule ajateltua tällaisia asioita lapsen hankintaa miettittäessä tai raskausaikana, which is nice. Koska mitä murehtimaan jotain, jolle ei mitään voi. Ja joka pidemmässä juoksussa on hyvinkin positiivinen asia.

Koska mitä pahaa on siinä, että ajatusmaailma laajenee oman navan ulkopuolelle? ;)
Lapselleen sitä vaan toivoo vilpittömästi kaikkea hyvää ja haluaa tämän kulkua turvata.

Oma ruoka saa jäähtyä, se voi jäädä vaikka kokonaan syömättä. Koska lapsi tarvitsee ruokaa. Omat menot voi jäädä. Koska lapsi tarvitsee äitiä. Voi jatkuvasti toistella "bää", "hauhau", vaikka se tulee omista korvista ulos. Koska lapsi tykkää. Voi vaikka ostaa sille lammaslelun lisäämään innostusta :)

Samalla kun jotkut omat tarpeet jää vähemmälle huomiolle, huomaa myös, että ihan kaikkea ei edes tarvitse. Vähempäänkin voi olla tyytyväinen. Ja onnelliseksi tekee ne pienet asiat, naurava lapsi, hetkeksi hiljennyt asunto ja seesteinen elämä. Ja onhan se hauskaa kun Pihla sanoo "bää".

Mutta tässä kaikessa piilee oma vaaransa. Ettei vaan mene liian pitkälle tämän uuden tärkeysjärjestyksen kanssa. Missään nimessä en halua päätyä marttyyrimammaksi, joka laittaa kaiken oman tauolle ja pistää lapsen jokaisessa asiassa etusijalle.
Ensimmäiset 6 kuukautta äitinä tuntui ajavan kovaa vauhtia mua tähän suuntaan kun tissiposki-Pihla ei huolinut maitoa minkäänsortin pulloista tai lusikoista ja ruoka-aikana kelpasi vain äiti. Keskellä yötä ja läpi päivien.
Mutta hiljalleen siitä päästiin irtoamaan, ruoka alkoi maittaa ja pääsin vähän etäämmälle.
Ja nyt ollaan tilanteessa, jossa fyysisesti Pihla ei tarvitse mua ollenkaan. Ruoka kelpaa keneltä tahansa ja muiden seura jopa joskus paremmin kuin äidin.
Mulla taitaakin olla menossa jonkinlainen kuherruskuukausi tämän uuden vapauden kanssa, touhua on piisannut. Mutta kylläpä se routa ikävöivän porsaan kotiin ajaa aika pian :)
Uusi luku alkaakin kohta, kun työt kutsuvat ja meidän välinen napanuora todella katkeaa.

Lienee syytä löytää jonkinlainen tasapaino. Vaikka en epäile yhtään sitä, että Pihla on ehdottomasti ykkössijalla. Kun lapsi on tyytyväinen ja onnellinen, on helpompi pistää hetkeksi omat tarpeet edelle.

Ajatuksia? Puolesta? Vastaan? Mistä tasapaino? Milloin lapsi menee liikaa etusijalle? Vaiko koskaan?