sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Kuvavirtaa

1023.
1023 pientä ihmistä. 1023 kertomusta kasvusta. 1023 uutta ilmettä. 1023 ihanuutta.

1023 valokuvaa meidän Pihlasta.

Aika iso määrä. Ja käsittämättömän vaikea päätös siitä, mitä niillä tehdään, toisin sanoen mitkä tilataan paperikuviksi. Ei ollut helppoa. Eikä siihen mennytkään tän kauempaa, sillä nyt vasta tilattiin ensimmäiset kuvat. Pihillä miehellä oli onneksi hyvä motivaattori kuvapalvelun -50% -päivät :)

Varovasti. Sisältää yhden pienen ihmisen elämän kuvina.

Oon ehdottomasti vannoutunut digikuvien ystävä, kuvaustilanteessa on enemmän kuin mahtavaa, kun kuvien ottamista ei tartte sen enempää miettiä. Ongelmat tuleekin vasta sen jälkeen, siinä jälkikäsittelyvaiheessa. Se, että karsii turhat pois ei edes riitä, vaan niitä pitäisi käsitellä. Meillä onkin tälläkin hetkellä hieman yli 300 kuvaa "keskeneräiset" kansiossa. Kukahan ne jaksaisi laittaa valmiiksi?

No, Pihlan kuvien parissa päästiin kuitenkin niin pitkälle, että 1023 väheni 193:een.


Joukossa on kuvia Pihlasta läpi koko pienen iän, muutamasta minuutista yhteen vuoteen ja seitsemään kuukauteen.
Teki kyllä hurjan tiukkaa tuo karsiminen ja sen päättäminen mitkä kuvat on kivoimpia ja valokuva-albumin "arvoisia".


Se, että kuvat tuli tilattua on toki vasta puolikas työ. Nyt ne pitäisi saada albumiin. Tilasin kuvia tuplanakin, joten omat kuvat on myös vauvakirjaan (mistä myöhemmin lisää). Mutta täysin tyhjä valkoinen albumi odottaa täyttäjäänsä. En tiedä miten ne siihen laittaisin ja mitä kirjoittaisin. Vaiko mitään.
Miten te olette säilöneet lasten kuvia?

Ja nyt kun kuvat on ainakin hetkeksi talletettu, siirtyy pohdinta siihen, miten kaikki ihanat videot saisi jemmaan ja kivasti katseltavaan muotoon.
Tai kuunneltavaan, niin kuin tämä yksi suosikkini, yön pimeydessä iloisesti jokelteleva 2 kk vanha Pihla.

2 kommenttia:

  1. Mitään oin suloista kuin tuo jokeltelu en ole kuullut aikoihin. Olen kuunnellut sen jo moneen kertaan ja se saa niin hyvälle mielelle.
    mummi

    VastaaPoista
  2. Moikka! Meillä on nyt tyttö 7,5kk ja valokuvia näytti olevan koneella 4535kpl, huh kuka niitä onkin ottanut noin paljon? Kymmeniä on tullut jo kehitettyä ja ne ovat tavallisessa valokuva-albumissa tarkassa aikajärjestyksessä. Koneella kuvat on myös kuukausittain järjestetty. Tämän lisäks mulla on valokuva-albumi "Ensimmäistä kertaa" johon oon laittanut kaikku kuvat jossa tyttö tekee/osaa/on jossain ensimmäistä kertaa, se on aika kiva. Vauvakirja on kyl vähän vaiheessa, mistähän inspis siihen? Ehkä täältä sinun blogistasi.
    -Nina-

    VastaaPoista

Ihanaa, kun kommentoit. Mai tykkää.