Kohti suurempaa

Kun vuosi vaihtui, en tehnyt yhtään uuden vuoden lupausta.
Sen sijaan tein muutaman uuden vuoden toiveen. Toiveita, joiden toteutumisen eteen olin ja olen valmis tekemään töitä.

Nyt ensimmäinen niistä on toteutunut.

Meillä on uusi koti!

Tuskailut pienen kaksion tilaongelmista ja huonekalujen järjestyksestä jäävät unholaan, kun saamme liki 100 neliötä temmellystilaa. 4 makuuhuonetta, olohuone ja keittiö. Ja kaksi(!!) vessaa sekä kylpyhuone. Ja terassi. Ja parveke. Ja pieni oma piha!

Samalla taakse jää cityelämä, kun siirrymme 10 kilometriä kaupungista pois päin. Ja vieläpä toisen kunnan puolelle, o-ou. Tästä voisin kehittää kriisin. Kerrostalon asfalttipiha vaihtuu oman paritalon puolikkaan nurmikkopihaan isommassa rivi-ja paritaloyhtiössä, jonka keskellä on Pihlan unelma: oma leikkipuisto.

Meistä tulee lähiöperhe. Musta tulee lähiömutsi. Onhan mulla jo ulkoilupukukin.

En voisi kyllä tyytyväisempi olla. On jo aikakin ottaa se rohkea askel sinne, mihin olemme aina halunneet. Lähiölapsuuden viettäneenä toivon samanlaista lapsilleni; rauhalliset pihatiet, kavereita lähellä ja koulu kävelymatkan päässä, ilman vilkkaasti liikennöityjä teitä ja liikennevaloja. Ja metsä ihan kulman takana!

Siellä meidän on varmasti hyvä olla.
Kunhan saadaan kodista asumiskelpoinen ja kaunis. Kunnossahan tuo jo olisi noin teknisesti, mutta mikä ei silmää miellytä, joutuu tylysti tuhouslistalle.

Tästä projektista tulette kuulemaan.