Sukupuolineutraali(ton) kasvatus

Sukupuolineutraali kasvatus on noussut viime vuosina hirvittävän paljon esille. Se mietitytti mua jo ennen oman lapsen syntymää ja sen jälkeen vielä enemmän. Varsinkin nyt, kun Pihla yhä enemmän alkaa selkeästi osoittaa merkkejä sukupuolisuudesta.

Jos ihan rehellinen oon, niin mun mielestä koko kohkaus asiasta ja jälleen yhden kasvatussuuntauksen keksiminen on liioiteltua ja enemmänkin ongelmia aiheuttavaa.

Itse olen nainen, joka kasvoi pienenä tyttönä hyvin tyttömäisesti, rimpsumekoissa, vaaleanpunaista rakastaen, nukkeleikkien ja barbien keskellä. Enkä koe asiasta minkäänlaista ahdistusta. Leikin myös autoilla kun sille päälle satuin ja rakensin majoja. Puukäsitöistäkin tykkäsin. Ja kalan perkaamisesta erityisesti :) Ja oikeastaan koko ala-asteen mulla oli lyhyt tukka ja monesti mua luultiin pojaksi.
Tämän takia/tästä huolimatta kasvoin mielestäni aivan tavalliseksi, terveellä itsetunnolla ja seksuaalisuudella varustetuksi aikuiseksi.

Ja samalla tavalla haluaisin Pihlan kasvavan. En henkilökohtaisesti näe siinä mitään väärää tai toista alistavaa, että puen lapselleni pinkkiä ja mekkoja. En ymmärrä mitä hallaa teen lapselleni, jos se leikkii nukeilla.
Toisaalta myös autoleikit ovat myös tervetulleita ja varmasti se majakin joskus rakennetaan yhdessä.
Hassusti sukupuolineutraaliuden keskustelu jämähtääkin helposti näihin leikkeihin, joissa kuitenkin suurin osa on täysin sukupuolineutraaleja. Palapelit, piiloleikit, soittimet ja muovailuvahat lienee yhtä "salittuja" molemmille.

Vaatteista vääntäminen menee välillä jopa hulluuden puolelle. Mitä ihmeen merkitystä sillä on, mitä lapsella on päällä? Mitä vastaan me vanhemmat taistellaan kun solvataan tyttöjen pinkkejä vaatekertoja? Samalla kuitenkin aika monet äiditkin pukeutuu siihen :) Itse puen Pihlalle oikein mielelläni vaaleanpunaista, mutta vastapainoksi myös paljon mustaa, mistä monet tuntuvat kohahtavan. Syyskengätkin on poikien malli kun en halunnut niitä värikkäinä.

Tekemisiä merkittävämmässä asemassa on mielestäni asenteet. Haluaisin, että lapsestani kasvaa ihminen, joka luottaa itseensä ja kykyihinsä, uskaltaa yrittää ja epäonnistua.
Usein sukupuolineutraaliuden yhteydessä puhutaan erityisesti "kiltti tyttö"- ja "reipas poika"-ilmiöistä. Tyttöjä kehutaan kilteiksi ja suloisiksi, poikia reippaiksi rasavilleiksi. Tässä kohtaa huomaankin kyllä olevani himpun verran kallellaan sukupuolineutraaliin suuntaan. Haluaisin omalla esimerkillä näyttää Pihlalle, että tyttö voi/saa olla reipas ja rohkea. Se, millainen luonne ja käytös ihmisellä on ei saisi olla sidonnainen sukupuoleen.

Haluaisinkin antaa Pihlalle mahdollisuuden muokata oma sukupuoli-identiteettinsä sellaiseksi kun se itse haluaa. Biologiaa vastaan mun on turha taistella, sillä jostain sisältä sen on kummuttava, että tyttö hoitaa vauvanukkeja kovalla innolla ilman, että olen yhtään mallia näyttänyt.
Onhan mallioppimisellakin osansa kyllä, tuskin Pihla ihailisi meikkisiveltimiä ja sutisi niillä nassuaan, ilman että olisi niitä mun nähnyt käyttävän.
Toisaalla tyttö kulkee sitten isän perässä "remonttihommissa" ja nakuttaa nauloja ja kokoaa huonekaluja.
Valitkoon näistä sitten sen, mistä tykkää enemmän. Tai vaikka molemmat.

Toisaalta tämä kaikki on hieman vajanaista pohdintaa, sillä nythän kasvatan "kaltaistani", toista tyttöä.
Mietityttää, että onko asiat toisin, jos joskus saan pojan? Miten silloin suhtaudun lapsen sukupuoleen ja sukupuolisuuteen? Vai eroaako se tästä yhtään? Ja seuraako poika esimerkkiä samalla tavalla ja sutii meikit naamaan ja laittaa äidin korut kaulaan?

Kaiken kaikkiaan mua mietittyyää koko sukupuolineutraalissa kasvatuksessa se mistä se kumpuaa? Miksi pitää ottaa niinkin radikaali linja, että ei kerro lapselle ja muille tämän sukupuolta? Miksi pitää saada tyttö leikkimään autoilla ja poika hoivaamaan nukkea?
Ja olenko sittenkin itsekin sukupuolineutraali kasvattaja?

Ajatuksia? Kertokaa mitä mielessä ja muistakaa, että eri mieltäkin saa olla te kaikki reippaat ja rohkeat naiset sekä kiltit, kuuliaiset miehet :)