sunnuntai 19. elokuuta 2012

Puu piiloon

Mää en tykkää puusta sisällä. Metsässä ne on jees sellaisenaan, mutta sisälle puu saa tulla vain piilossa meille.

Ensimmäinen remonttipäätös uudessa kodissa olikin siis helppo: portaat maalataan.


Kyllä siinä silmä lepää, oi tätä onnea.

Ensimmäistä päätöstä seurasi toinen ja kaikista suurin päätös: parketti maalataan. Aikamme mietittiin uusien lattien asentamista, mutta pihiys/laiskuus/uhkarohkeus vei voiton ja päätettiin maalata olemassaoleva parketti. Lattia oli hyväkuntoinen koivuparketti, josta loihdittiin yllättävänkin helposti ehkä upein lattia ikinä, jos multa kysytään.


Kun nämä isot projektit valmistui, oli maalikärpänen purrut todellisesti ja suti heilui urakalla.
Uuden värin sai pinnatuolit, jotka jo edelliseen kotiin maalattiin valkoisiksi. Nyt tuoleja tuli kahdessa värissä, tummaa ja vaaleaa.


Suureksi ja mahtavaksi kasvanut lapsikin tarvitsi tuolin uuteen keittiöön, sillä syöttötuoli alkoi käydä ahtaaksi ja hankalaksi. Uusi tuoli meinasi kehittyä ongelmaksi, kunnes täysin odottamatta isäni työkaverilta löytyi käyttökelpoinen Stokken trip trap. Käyttökelpoinen, ei käyttövalmis, sillä tämäkin pirulainen oli puun värinen. Ei muuta kuin sutimaan siis.


Ei kahta ilman kolmatta, joten oli pakko maalata vielä yksi turkoosi asia. Seuraavana vuorossa oli Ikean leipälaatikko, joka onnistui niin hyvin, olen kaikista pikkuprojekteista kaikkein tyytyväisin tähän.


Turkoosiähkyn jälkeen oli pakko vaihtaa väriä. Pihlan huone toi tähän hyvän mahdollisuuden, sinne kun haluan monia värejä. Kuten esimerkiksi valkoista ;)
Ikean nukensänky sai valkoisen maalin ja uudet petivaatteet.


Ihan oikeaakin väriä Pihlan huoneeseen tuo 1-vuotissynttärinä saatu keinutuoli.


Ja pahnan pohjimmaisena kova kilpailija kivoimmasta ja hienoimmasta projektista; vaaleanpunainen jakkara!
Tämä oli vanhassa kodissa maalamattomana ja pinta alkoi olla ruma. Ja olipa tuo täysin puutakin vaan :)
Siispä pintaan maali, posliinikukka nimeltään. Tämä majailee avokeittiössämme, tuomassa vähän kontrastia ja vaihtelua turkooseille.



Varsinainen tee-se-itse-kesä tämä onkin ollut näiden ja monen muun projektin parissa. On hetkeksi munkin maalausinto tyynnytetty. Voi vaan keskittyä ihailemaan lopputulosta ja lasta, joka hoitaa kehumisen muille. Vieraiden saapuessa Pihla nimittäin hyvin näppärästi esittelee näitä projekteja "Kato miten hieno, äiti maalasi!".

14 kommenttia:

  1. Äh mä pyörryn - ihanaihanaihana!!!!! Tuo lattia meidänkin on nyt laitettava. Oih ja voih. Lisää kuvia jookos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lattiasta tulee lisää kuvia, kunhan saan siivottua kunnolla :D Sitten voi hyvillä mielin esitellä koko alakerran...

      Poista
  2. Hyvä Maija, reippaasti maalattu!!! Ihanat noi tuolit ja keinutuoli ja jakkara ja kaikki! Ja hyvä Pihla!
    Terkuin, essi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, hyvä mää :) Saatte siis tulla ihan vaan hengaileen kylään, ei tartte puuhata mitään!

      Poista
  3. Aivan mielettömän kivan näköistä!! Olettepa olleet reippaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Reippautta kyllä koeteltiin viimeisten projektien kanssa, kun jouduin vielä maalaamaan koppihoidossa kylpyhuoneessa. Taisin muutaman pienimuotoisen hermoromahduksenkin saada. Laitetaan se maalihöyryjen piikkiin, eiks vaan? Mutta kyllä kannatti!

      Poista
  4. Vau! Mua huvittais maalata meillä kans portaat. Oliko kova homma? Hioitteko ensin ja sit maalia pintaan? Ja irrotitteko jotain osia, vai oliko kaikki kaiteet ym. paikallaan koko ajan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Hiotiin ensin kevyesti pinta ihan käsihiomakoneella ja sitten laitettiin kerros Otex-pohjamaalia. Ja lopullinen maali oli Betoluxia, sitä kaksi kerrosta. Seinäkaiteet irrotettiin, muut osat oli paikallaan, oli ehkä helpompi maalata kuitenkin niin. Mutta karsee homma kyllä, monta tuntia, jopa päivää näihin vierähti, varsinkin kun kuivumisaika oli aina 24h/kerros.
      Mutta suosittelen kyllä, lopputulos on sen verran mahtava :)

      Poista
    2. No lopputulos on kyllä tosiaan mahtava! Pitääpä ruveta miettimään, missä välissä olis muutama ylimääränen vapaa, että vois ottaa projektin työn alle:)

      Poista
  5. Mäkään en tykkään puusta sisällä, on jotenkin tunkkaisen näköistä. Mutta nuo teidän maalatut versiot, portaat ja varsinkin lattia, ovat upeat! Kaikkien näiden maalauksessa on varmasti ollut melkoisesti hommaa mutta täytyy sanoa, että kyllä on kannattanut :)
    Kiitos onnitteluista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopussahan se kiitos aina seisoo, vaikka usko ja jaksaminen oli koetuksella kerran jos toisenkin. Yllättävästi lattia oli kaikista helpoin projekti, siinä kun sai vaan vedellä tasasta pintaa. Sen sijaan pinnatuolit veti hermot melko kireälle, kolmannella maalauskerralla ei ollut enää hauskaa :)

      Poista
  6. Vau! Aivan upeaa! Haiseeko tuo porrasmaali?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itseasiassa ei se ihan kamalasti haissut, odotin pahempaa. Toki se on liutinpohjainen, joten jonkin verran hajua on. Me ei tietenkään asuttu tätä kämppää vielä silloin, joten ei hirveästi ylimääräisiä hengailtu maalailun jälkeen.

      Poista
  7. Nää on kyllä niin ihania sekä kuvissa että luonnossa :D

    VastaaPoista

Ihanaa, kun kommentoit. Mai tykkää.