perjantai 30. elokuuta 2013

Wall of Fame

Uskokaa tai älkää, mulla ja blogilla näyttäisi olevan muutakin ajateltavaa ja tarjottavaa kun vauva...

Meillä on hyvin harvakseltaan kuvia tai tauluja seinällä eri huoneissa. Sen kuitenkin korvaa yksi kuvaseinä.

Tämänkaltainen kuvakollaasi, joka voi kasvaa vaikka kuinka suureksi oli yksi selkeimmistä haaveistani ja suunnitelmistani kun aloin kotimme sisustusta miettiä. Paikkakin on mitä mainioin, muuten niin tyhjä ja mitäänsanomaton portaikko on nyt ladattu tutuilla ja tunteilla. Joukossa on kuvia meistä ja muista, tärkeitä otoksia elämän varrelta.



Jotain vanhaakin mahtuu joukkoon.


Myös muuttuvaa taidetta, kun liitutauluun tähän voi vaihtaa rakkauden kohteita.


Ja pienen taiteilijankin näyte taidoista.


Tykkään tästä niin paljon. Ja mikä parasta, seinä ei ole läheskään valmis, vaan koko ajan sinne voi lisätä kuvia. Erilaisten kehystenkin bongailu on mitä hauskin harrastus.


Tämän inspiroimana taidankin klikkailla itseni uusia kuvia tilaamaan, kehykset odottaa jo. Ja kaksi seinääkin on ihan tyhjiä vielä.

1 kommentti:

  1. meillä tykätään kans kuvaseinistä (tai siis minä tykkään) mutta nyt alkaa olla vähän liikaa kun melkein joka huoneessa on jollain seinällä kuvia. oon vähitellen vaihtanut osaan jotain kivoja printtejä, laitetaan kuvia sit taas joskus! :)

    VastaaPoista

Ihanaa, kun kommentoit. Mai tykkää.