Seitsemän

Seitsemänkuisen suu on elämämme keskipiste tällä hetkellä.

Suusta kuuluu yhä enemmän ihania jokelteluja ja ilon kiljahduksia.

Suuhun yritetään laittaa yhtä jos toista, niin meidän vanhempien puolesta, kuin Peetun omin sormin. Ruokaa pääasiassa. Mahaan astikin on jotain todistettavasti mennyt, vaikka yhä parasta on maito.

Suu siis nappaa edelleen yöllä varsin innokkaasti ja uni maittaa äidin kainalossa. Äidin suu on sivuosassa, kuten viime yönä, kun sitä vasten parkkeerattiin pylly.

Suu menee suloiseen sammakkohymyyn, poikasen uusin taidonnäyte. Säestyksenä tuhina.

Iloinen Amsterdam

Sitä se oli, iloinen, kaunis ja valloittava. Upea Amsterdam. Tykkäsin. Tykkäsin kaupungista ja tykkäsin tilaisuudesta saada pieni irtiotto arjesta. Matkaseurana oli Peetu ja äitini, jonka kanssa en olekaan matkustanut sitten 90-luvun. Onnistunut seurue, sillä kukas sen parempi ja innokkaampi seuraneiti Peetulle kuin mummi.

Paikanpäällä seuraneiteinä oli myös "aupair-lapseni", nyt jo 20- ja 24-vuotiaat tytöt. Nuorempi heistä on vaihdossa Hollannissa ja kun sisko tuli vierailulle, tuli mullekin oiva tilaisuus nähdä tytöt. Mahtavaa kulttuurien kohtaamista tämäkin, kahden amerikkalaisen kanssa viikonloppu Amsterdamissa. Josko seuraavan kerran sitten Suomessa.

Pieni syrjähyppy Zaandamiin, 10 minuutin päähän Amsterdamista. Koska Primark.

Takaisin todellisuuteen

Viikonloppu matka upeaan Amsterdamiin on todellakin taaksejäänyttä ja vain kaunis muisto sillä hetkellä, kun ruokapöydässä näky on tämä.

Mielikuvitusmaailmassa

Sanovat, että lapsi on terve kun se leikkii ja mielikuvitus on hyväksi aivoille. Tällä tiedolla meidän Pihla on äärimmäisen terve ja aivonsa ovat huippuluokkaa. Pihlan mielikuvitusmaailma on nimittäin laaja, vain taivas on rajana niissä leikeissä.

Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto. - Einstein -

Kaikkein vahvimmin mielikuvitus laukkaa tytöllä, kun tämä leikkii äitiä. Se "rooli" saattaa olla päällä koko päivän. Tyttö sanoo itsekin elävänsä kahta elämää, meidän tätä omaa elämää, jota Pihla nimittää lapsiperhe-elämäksi ja sitten se äititouhu, joka on äitielämää. Silloin tyttö ei puhuta mua äitinä, vaan naapurinäitinä. Pihlaa ei saa suukotella ja halia kun ei naapurin äitejäkään suukotella. Kaija-, Heikki- ja Molla-nukkevauvat saavat äärimmäisen perusteellista ja rakastavaa hoitoa. Ja lisäksi on isoja lapsia, joita on mitä ilmeisemmin aika iso liuta.

Ja sitten on Jenna. Äitikaveri, työkaveri, lukiokaveri, naapurin äiti, jumppakaveri, milloin mikäkin. Jennalle sattuu ja tapahtuu ja  Pihla selittää kovin tarkkaan nämä tapahtumat. Vaatteita pukiessa on tärkeää esimerkiksi kertoa 

Hauskaahan tuo on, mutta tuottaa pieniä hankaluuksiakin. Koskaan ei nimittäin tiedä missä maailmassa Pihla juuri sillä hetkellä on. Normaali keskustelu voi lähteä yhtäkkiä aivan hulvattomille teille, kun tyttö tosissaan selittää juuri puhutusta asiasta oman version äitielämäsä kautta. Välillä on jopa hankalaa saada asiaa perille, kun tyttö laskettelee tarinaa samaa tahtia ulos. Nimittäin tietenkin Pihlan lapsille on tapahtunut juuri se, mitä olen tälle kertomassa tai nekään eivät ole halunneet jotain tehdä. Vertaistukea äidiltä toiselle?

En kuitenkaan näe tässä mitään haittaa, päinvastoin. Tuntuu, että mielikuvitusleikeissään ja -maailmassaan Pihla pystyy hyvin käsittelemään vaikeitakin asioita. Esimerkiksi Peetun sairaalareissun jälkeen Pihla leikki kovasti sairaiden lasten hoitoa, kaikki vauvanuket ja ne "isot lapset" olivat vuorollaan kipeänä ja Pihla oli niiden kanssa sairaalassa. Tyttö näyttäisi työstävän kaikkea omaa elämäänsä leikeissään, milloin kerhon tapahtumia, milloin kavereiden kanssa leikittyjä leikkejä tai yleisesti meidän perheessä tapahtuvia asioita.

Isovanhemmille ja muille Pihla monesti kertookin meidän perheen tapahtumia ikäänkuin ne olisivat tapahtuneet hänen mielikuvitusperheelleen. Siinä ovat mummit ja taatat ihmeissään, kun miettivät, että onko asiat totta vai tarua. Tottahan nuo ovat, päähenkilöt vain vaihtuvat.

Eikä omena kauas ole puusta pudonnut. Itse olin melkoinen papupata lapsena ja "yks mies kerran" ja "yks tarhakaveri kerran" olivat varsin tyypillisiä aloituksia tarinoilleni. Ne tarinat olivat kyllä varsin lennokkaita ja täysin mielikuvitukseni tuotosta, kaukana totuudesta. Sitä odotellessa kun Pihlan tarinat irtautuu tosielämästä. Siinä on sitten kyllä kuulijalla vastuu, kun tyttö selittää "isän" tekevän asioita, että onko totta ja kyseessä oma isä, vai mielikuvitusisän elämäntarinaa. Ettei ihan kaikkea uskota oman isän tekosiksi...

Pelataan!

Oon itse aikamoinen lautapelifriikki. Rakastan pelejä ja niitä löytyy iso kaapillinen.  Ja olen saanut muun perheen innostumaan myös! Viime vuosien vakkarijoululahjaksi miehelle on ollut erilaiset pelit, pääasiassa vuoden peli-palkinnon voittaneita, niin saa varmasti laatua. Pihlakin on aina ollut innokas pelaaja ja viimein taidotkin alkavat riittää vähän monimutkaisimpiin peleihin.

Uusimpana villityksenä on Disney-tietopeli, jossa Pihla pärjää käsittämättömän hyvin lasten kysymyksissä. Taitaa tietokilpailutaidot olla perinyt isältään. Mä niin jään jalkoihin.

Tätä Pihlan innostusta täytyy ruokkia, jotta saan Pihlasta pelikumppanin jatkossakin.

Pihlan syntymäpäivät lähestyy ja olisikin kiva, jos tyttö saisi lahjaksi jonkun pelin. Mutta mikähän olisi kiva? Mitä teidän 4-vuotiaat tai muut lapset pelailee?

Kuusi -- Poikani puolivuotias

Kuusi kokonaista kuukautta takana elämää Peetun kanssa. Puolikas vuosi jo!

Ei ole enää ruttuista pientä vauvaa, vaan on terhakka ja reipas pallopäinen poika.

Ei ole enää paikallaan kippurassa makaavaa pientä, vaan villisti napansa ympäri pyörivä iso vauva.

Ei ole enää hiljaisesti tuhisevaa pientä, vaan iloisesti ja varsin kovaa kiljahteleva, päristelevä ja jokeltelva poika.

Ei ole enää passiivista sylissä pidettävää, vaan poika, jonka kanssa voi touhuta ja leikkiä.

Ei ole enää sitä pientä vastasyntynyttä, joka kainalossa oli niin hyvä olla.

On tämä pieni puolivuotias, jonka kanssa on niin hyvä olla ja jolla ennenkaikkea on selvästi hyvä olla meidän kanssa.

Mutten en mitään, en ketään,

alla ikivanhan auringon.

En mitään, en ketään,

enemmän kuin sua.

-J.Tapio-