Lapsilla on tällä hetkellä yksi yhteinen piirre: unissa kiljuminen.
Peetulla unikiljaisu rajoittuu yhteen kimakkaan ja hyytävään huutoon, noin tunti nukahtamisen jälkeen. Kiljahduksen jälkeen poikanen jatkaa tyytyväisenä unia, joten mikälie minikauhukohtaus tuo on.
Pihlalla sen sijaan on ihan kunnon kauhukohtauksia. Ja se jos mikä on raastavaa ja ahdistavaakin. Viikoittain useampana yönä, pari tuntia nukkumaan menon jälkeen, yläkerrasta kantautuu kamalaa kiljuntaa ja voihkintaa. Täysin uninen tyttö istuu sängyllä ja puhuu ihan höpöjä, itkee, kiljuu ja on selvästi hädissään. Tiedän, että kyseessä on unitila ja lapsella ei ole oikeasti hätää, mutta kamalan avuton olo tulee, kun toinen kiljuu hädissään eikä mikään auta.
Oon tankannut tietoa kauhukohtauksista, eikä kaikista ole ihan järin paljon ollut apua. Vai mitä sanotte tästä: Kauhukohtausten toistuessa on tärkeää tehdä makuuhuoneesta turvallinen eli esimerkiksi kannattaa sulkea ovet ja ikkunat sekä poistaa teräväkulmaiset huonekalut. Pitäisikö mun pelätä, että se alkaa ikkunoista kapuamaan ulos?!
Enkä ihan tähänkään alkaisi: Jos lapsella esiintyy kohtauksia usein ja samaan aikaan, kohtausten ajankohdasta kannattaa pitää kirjaa ja herättää lapsi noin 15 minuuttia ennen kohtauksen tavallista ajankohtaa ja nukuttaa sen jälkeen uudelleen. Vai pitäisikö?
Onko jonkun lapsilla tällaista "ongelmaa"? Onko vinkkejä?
Aika tässä kuitenkin taitaa olla se paras lääke, iän myötä näiden pitäisi hävitä. Ellei sitten ole erityisen iso ongelma, jolloin harkitaan jopa lääkitystä(!!?). Huoh, googlettaminen pitäisi kieltää multa.
Kuvituksena vielä kauhuttomia unia hakevat ja haukottelevat Peetu ja Pihla, kumpainenkin muutaman päivän ikäisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa, kun kommentoit. Mai tykkää.