Kootessani aikanaan postaukseen
vuoden 2010 tapahtumia totesin seuraavaa :
"Eipä ole koskaan aiemmin elämään mahtunut yhtä paljon asioita. Enkä koskaan aikaisemmin ole huomannut miten nopeasti aika menee."
Eipä ollut aikaisemmin moista tapahtunut, mutta nähtävästi siitä eteenpäin sama toistuu. Sillä jos 2010 meni nopeasti, niin 2011 vilahti silmissä. Ja silti vuosi on ollut täynnä tapahtumia ja pieniä sekä suuria muutoksia.
Matkaa siis kanssani nostalgiakujalle aina vuoden 2011 alkuun asti...
Vuosi lähti Pihlan kohdalla kirjaimellisesti hyvin liikkeelle, sillä
neiti alkoi kontata! Hitaasti, mutta varmasti.
Myös polviseisonta kiinnosti, pystyyn ei vielä ollut kiirettä.
Vuosi 2010 aloitettiin ystäväni häissä ja vuosi 2011 samaisen ystävän vastasyntynyttä vauvaa ihaillen :)
Sanavarasto kasvoi; aippa (vaippa), ufu (Rufus)
Pihla oppi pusuttelemaan ja jakoi niitä auliisti kaikille halukkaille. Ja vähän haluttomillekin.
Elämänmuutoksena oma keikkatöiden aloitus, jännittävä lapsen jättäminen
pidemmäksi aikaa.
Vauvajumppa-harrastus jatkui ja saatiin uusia kavereita, nimittäin Intonaation porukka :) Yösyöttöjen asteittainen lopetus ja Pihla siirtyi nukkumaan omaan sänkyyn.
Kolme yötä unikoulua & huutoa ja onnistunut lopputulos, jihuu!
Pihla nousi pystyyn tukea vasten, mutta liikkui edelleen kontaten,
välillä karhunkävelyasentoon itsensä kammeten.
Pihlan ensimmäinen oksennustauti. Tämän olisin halunnut olla kokematta.
Onnea Pihla 1 vuotta!
Hieman etuajassa kutsuttiin koolle koko lähisuku ja juhlittiin
Shabby Chic-hengessä pientä päivänsankaria.
Oman porukan kesken juhlittiin oikean päivän aamuna ja illalla lastenkutsuilla
partyhatseineen kaikkineen.
Imetys loppui ja vauva-aika jäi lopullisesti taakse.
Tilalle tuli nokkamuki ja lehmänmaito.
Pihlan ruokavalio siirtyi yhä lähemmäs meidän normaalia ruokaa,
jopa ensimmäinen mustamakkara maistettiin. Siitä tulikin herkku, jota
nyt viikoittain syödään.
Pienen taaperon suuria onnen ja ilon hetkiä: suun päristely ja "suupierut".
Mahat märkänä oltiin kun neiti halusi päristellä kaiken aikaa.
Aloitettiin pottaharjoittelut, alkuun harjoiteltiin istumista ja tietty kirjan lukemista siinä.
Pääsiäinen vietettiin mökkeillen.
Puistoihin ilmestyi keinut, joihin Pihla päätä pahkaa ihastui.
Liikkumisharjoitukset jatkuivat kontaten, pystyyn nousu tukea vasten sujui.
Käsistä kävelyttäen tyttö otti ensimmäisiä askeleita, tukea vasten käveli sivuille.
Puhe alkoi jäädä taka-alalle liikkeen myötä ja monet sanat katosivat.
Tilalle tulikin sitten hauhau, jolla Pihla pääasiassa kommunikoi.
Kesän korvilla Pihla pääsi kunnolla nauttimaan ulkoilusta!
Voi sitä riemua kun pääsi nurmikolle möyhentämään.
Taaperokärryllä kulkua Pihla alkoi harjoitella ja loppukuusta se sujuikin.
Silti siirtyminen tapahtuu edelleen kontaten.
Puhe on unohtunut tyystin, hauhau riittää ja sillä pääseekin yllättävän pitkälle keskustelussa.
Pottaharjoittelu alkoi tuottaa tulosta, hiljalleen sinne jopa ilmestyi jotain.
Varattiin matka Chicagoon ja ryhdyttiin pitkään prosessiin, Pihlan passikuvan ottamiseen.
Nautittiin alkukesän helteistä ulkona ja samalla kärsittiin niistä sisällä.
Julkisivuremontin keskellä seinät tärisi ja mekkala oli mieletön, mutta Pihlaa se ei haitannut.
Tyttö nukkui päiväunet paremmin kun aikoihin.
Käytiin lukuisilla pakomatkoilla äidin takapihalla, hankittiin pieni puhallettava uima-allas,
missä Pihla rakasti läiskytellä.
Juhannuksen alla otettiin suunnaksi Chicago!
Mahtava paluu vuosien taakse.
Pihla nauratti amerikkalaisia hauhau-puheellaan ja nautti saamastaan huomiosta.
Aloitettiin kuu kunnon amerikkalaiseen tyyliin 4th of July juhlinnoissa.
Pihla oppi kävelemään! Amerikkaan asti täytyi se taitoi lähteä hakemaan.
Samantien kävely sujui niin sisällä kuin ulkona ja hauskaa oli.
Vietettiin vielä yksi Mikon lomaviikko kotimaisin lomameiningein; siskoni mökillä.
Talkootouhua ja päiväunia riippukeinussa, ei paha.
Hyppy, hyppy, hyppy! Pihla ei muuta haluaisikaan tehdä.
Liikkeet muuttuivat nopeasti hyvinkin vakaiksi ja kävely alkoi sujua hyvin.
Sitten tyttö päätti alkaa hyppiä, sängyllä pääasiassa.
Paettiin yhdeksi viikonlopuksi saareen kavereiden luokse ja Pihla sekä Mikko sai kurssi merenkäynnistä ja kalastuksesta.
Vauva-nuken kanssa leikkiminen tuli ykkösasiaksi, pientä nukkea pitää hoivata kaiken aikaa.
Hiljalleen sanatkin alkoivat palata, yllättäen "auva" oli yksi suosikki.
Itse hulluttelin ja käväisin parilla pika reissulla Helsingissä kokeilemassa biisikärpästelyä.
Kuun lopussa koitti karu totuus: töihin paluu. Nyyh ja voih sitä ahdistusta.
Ja toisaalta iloa, sillä olihan sitä kiva palata töihin. Ja palkan ääreen.
Sanavarasto alkoi kasvaa huimaa vauhtia ja myös selkeyttä tuli puheeseen paljon.
Jopa muut alkoivat ymmärtää Pihlaa.
Paita ja puisto olivat ensimmäiset sellaiset sanat jotka tuli kokonaisina ja täysin ymmärrettävinä.
Laajennettiin ruokaympyrää sushilla, kasvissushi kelpasi Pihlalle yllättävän hyvin :)
Muutenkin ruokatottumukset olivat jo melkoisen laajat, lempiruokia oli monia, lohi, perunamuusi, lihapullat, banaani. Toisaalta välillä mikään ei maistunut.
Mikon kanssa keksittiin uusi harrastus, geokätköily. Ja sekös on hauskaa!
Tulispa pian kevät, niin vois mennä taas, eihän tuo pimeässä mitään nää!
Meille muutti hieno neiti, kun laitoin Pihlalle saparot ja tyttö ihastui niihin ikihyviksi.
Täytyy myöntää, että lokakuussa ei paljoa kyllä ole muistelemista.
Tasapaksua elämää, pimeää ja peruskauraa.
Töiden määrä yllätti, tai se, miten paljon se vie aikaa ja energiaa.
Onneksi hoitajana oli ihana äitini, joka myös välillä jeesasi vapaapäivinä niin sain paeta hierojan tuoliin karua maailmaa.
Kotileikit alkoivat kiinnostaa Pihla yhä enemmän, vauvan hoidon rinnalle tuli leipominen ja ruoan laitto. Miten kliseistä, mutta minkäs teet kun tyttö tykkää.
Syksyn pimeyteen hankin väriä värjäämällä tukkani ihan uuden väriseksi, punaiseksi!
Ja Pihla toi iloa tanssimalla, minkä taidon tyttö oppi ja pistikin sitten pyllyn heilumaan oikein urakalla.
Pimeää, pimeää. Yäk.
Väriä tarjosi tähän kuuhun HopLop, missä käytiin ensimmäistä kertaa. Huh huh, aikamoinen paikka.
Juhlittiin isänpäivää, minä ensin uunituoreita isiä onnitellen ja sitten oman murun isää ravintolassa hemmotellen.
Joulun lähestyessä kokeilin siipiäni käsityömyyjäisissä, missä tuotteet sai hyvän vastaanoton, vaikka myynti ei päätä huimannut. Jostain se on aloitettava...
Pihla kasvoi ja kehittyi yhä enemmän, lempipuuhiksi tuli piirtäminen ja muovailuvahat.
Meillä asuu papupata! Pihla on alkanut puhua hirvittävän paljon ja uusia sanoja tulee melkein päivittäin.
Tyttö oppi sanomaan ällän ja sitäpä on kiva lällätellä. Oma nimi on erityisen mukavan tuntuinen.
Vaikka paljoa lunta ei koskaan kerralla ollut, pääsi Pihla ilkamoimaan ensilumille. Voi sitä pienen hämmästystä. Lumiukkokin rakennettiin.
Jos viime joulukuu meni melkein kokonaan iloisissa joulufiiliksissä, oli tämä joulukuu riman alitus.
Vähän haettiin fiilistä piparkakkujen leipomisesta, mistä Pihla tykkäsi. Tai siis tykkäsi lähmiä sitä taikinaa ja pyöritellä sitä käsissään.
Joulu vietettiin äitini notkuvien pöytien ääressä ja aattona Pihlan lukuisten lahjojen ympäröimänä.
Ja nyt se on täällä. Uusi vuosi. Vaikka maailma ei miksikään kellon lyödessä kaksitoista muuttunut, on silti ihana tunne, että jotain uutta tapahtuu. En usko uuden vuoden lupauksiin, mutta toiveita tulevalle on. Ja niiden toteutumisen eteen tehdään töitä.
