Kohti suurempaa

Kun vuosi vaihtui, en tehnyt yhtään uuden vuoden lupausta.
Sen sijaan tein muutaman uuden vuoden toiveen. Toiveita, joiden toteutumisen eteen olin ja olen valmis tekemään töitä.

Nyt ensimmäinen niistä on toteutunut.

Meillä on uusi koti!

Tuskailut pienen kaksion tilaongelmista ja huonekalujen järjestyksestä jäävät unholaan, kun saamme liki 100 neliötä temmellystilaa. 4 makuuhuonetta, olohuone ja keittiö. Ja kaksi(!!) vessaa sekä kylpyhuone. Ja terassi. Ja parveke. Ja pieni oma piha!

Samalla taakse jää cityelämä, kun siirrymme 10 kilometriä kaupungista pois päin. Ja vieläpä toisen kunnan puolelle, o-ou. Tästä voisin kehittää kriisin. Kerrostalon asfalttipiha vaihtuu oman paritalon puolikkaan nurmikkopihaan isommassa rivi-ja paritaloyhtiössä, jonka keskellä on Pihlan unelma: oma leikkipuisto.

Meistä tulee lähiöperhe. Musta tulee lähiömutsi. Onhan mulla jo ulkoilupukukin.

En voisi kyllä tyytyväisempi olla. On jo aikakin ottaa se rohkea askel sinne, mihin olemme aina halunneet. Lähiölapsuuden viettäneenä toivon samanlaista lapsilleni; rauhalliset pihatiet, kavereita lähellä ja koulu kävelymatkan päässä, ilman vilkkaasti liikennöityjä teitä ja liikennevaloja. Ja metsä ihan kulman takana!

Siellä meidän on varmasti hyvä olla.
Kunhan saadaan kodista asumiskelpoinen ja kaunis. Kunnossahan tuo jo olisi noin teknisesti, mutta mikä ei silmää miellytä, joutuu tylysti tuhouslistalle.

Tästä projektista tulette kuulemaan.

Vesihiisi

Vesihiisi sihisee kylvyssä.

Ei ilosta vaan inhosta.

Viimeisten kuukausien aikana Pihla on kehittänyt käsittämättömän pelon suihkua ja kylpyä kohtaan.

Ja äiti täällä ihmettelee, että MIKSI? Ja miten tästä pääsee eroon?

En pysty selkeästi osoittamaan aikaa, jolloin kammo alkoi, joten vaikea sanoa, onko joskus tapahtunut jotain mikä olisi pelottanut.

Se tässä on kaikkein oudointa, että vielä jokin aika sitten Pihla oli oikea vesipeto.

Se ihan ensimmäinen pesu.

Ehkä tämä on joku paluu juurille, sillä ihan vauvana Pihla ei kylvyistä nauttinut. Kai toista paleli ennen kun rintamaito kasvatti kunnon rasvat ympärille :)

Mutta siitäkin kauhusta selvittiin ja tyttö alkoi nauttia kylvyistä, erityisen paljon sitten, kun siellä pystyi jo jotain touhuamaan.

Vauvauinnissa aloitettiin Pihlan ollessa 6 kuukautta ja jatkettiin siellä aina viime kevääseen asti. Joka viikko tuli siis pulikoitua oikein urakalla ja tuolloin kylvyt kotonakin oli enemmän kun kivaa, hiustenkin pesu oli vain osa kivaa vesileikkiä.

Syksyllä käytiin satunnaisesti uimassa ja sama tahti jatkuu nyt, eikä siellä ole suuria ongelmia. Suihku ei ole sielläkään kaikkein kivointa, mutta uima-altaassa ei ole mitään hätää.

Mutta auta armias, jos pitää mennä kotona suihkuun. Ei auta vaikka naamioidaan pesuhetki "vesileikeiksi", on kuppia ja kannua sekä kaikki nuket kylpykavereina. Kun tulee aika kastella hiukset alkaa korvia hivelevä huuto: "ei tukkaa, pooooooooiiiiiiis!". Niin kauan on kivaa, kun ei itse tarvitse sinne veteen mennä.

Nyt suihkuhetket onkin meillä tarkkaan harkittuja ja tasajaolla toteutettuja toimenpiteitä, jottei kumpikaan vanhemmista ole se kamala hiukset kasteleva ihminen. Mutta kun ei vois pesemättäkään jättää, sen verran paljon Pihla luuhaa ulkona ja pitkin maita, että pakko on peseytyä.

Mitä me tehdään? Sanokaa pliis, että tää on joku vaihe ja muutkin on kokenut samaa,  että tää menee ohi ja Pihlasta tulee vielä oikea suihkuttelun ystävä.

Vaikka kylpeminen ei lempipuuhaa aina ole ollutkaan, niin kumman paljon siitä löytyy kuvamateriaalia :) 

Mikähän villitys meillä vanhemmilla on kuvata kylpevää lasta?!

Vappua, jee!

Jos pääsiäinen on merkki keväästä niin vappu on sitten kyllä merkki kesästä. Ja se jos mikä on kivaa.




Tänä vappuna meillä juodaan simaa serpentiinien ja ilmapallojen keskellä, kuunnellaan työväenlauluja, annetaan Pihlan ensimmäistä kertaa valita oma kaasupallo ja poksautetaan sivistyneesti vain yksi kuohuva. Tykkään.

Taakse jäi

Viime viikonloppuna oli aika hyvästellä koti.

Koti, jossa meidän oli hyvä olla. Ihana asunto, mahtava sijainti.
Koti, johon muutettaessa ovessa vielä luki kaksi nimeä.
Koti, johon tuotiin ensin pieni koiranpentu.

Sitten pieni vauva.

Paljon tapahtui niiden seinien sisällä ja siellä asumisen aikana. Voisi jopa sentimentaalisesti todeta, että siellä kasvettiin aikuisiksi. Bilettävistä opiskelijoista työssäkäyviksi vanhemmiksi.

En ikinä unohda kotia, jossa pieni koki kaiken ensimmäistä kertaa. Ja kasvoihan se lapsikin.

Meidän oma koti.

Muuton keskellä...

... syödään ruoka olohuoneessa muuttolaatikon päällä. Kummasti maistui Pihlalle ruoka paremmin näin jännittävissä olosuhteissa. Ehkä ei laitetakaan ruokapöytää ollenkaan?!





... pistetään vesileikit pystyyn. Samalla kun äiti tyhjentää keittiön muuttolaatikoita kaappiin häviää kuppeja mystisesti. Ja sieltähän ne löytyi, vessasta. Onneksi ei parhaat astiat kuitenkaan :)

Kohta tämä on onneksi ohi, sitten voi huokaista hetkeksi.

Väliaikaista kaikki on vaan

Kymmenet pahvilaatikot odottaa täyttäjäänsä.
On aika ottaa askel eteenpäin ja siirtyä yhtä pykälää lähemmäksi pitkäaikaista unelmaa.

Kaikki on hetken väliaikaista.
Mutta täytyy siitäkin väliaikaisuudesta ottaa ilo irti. Onhan meillä sitten sentään 3,5 neliötä enemmän tilaa.
Joskin siihen ilo jää, sillä ulkonäöllään tämä asunto ei häikäise.
Vai mitä mieltä olette keittiöstä? :)

Siispä piristykseksi suunnittelin huoneiden järjestyksen ja kalustuksen, siitä saa kummasti virtaa ja innostusta uuteen siirtymisessä.
Joskin vanhoilla tavaroilla mennään, ei viitsi/jaksa/huvita hankkia mitään uutta tähän hätään.

Makuuhuoneesta tulee tällainen:

Ja olohuone muotoutunee tällaiseksi:

Kai tästäkin väliaikaisuudesta osaa nauttia. Sillä loppu sille saattaa olla lähempänä kun uskonkaan...

Aina voi koristella

Täysin uskonnottomana, syntymästäni asti, pääsiäinen ei ole koskaan mulle henkilökohtaisesti ole ollut harras tai edes kovin tärkeä juhla. Kärsimysnäytelmien sijaan mua kiinnostaa puput, tiput, munat ja muut.

Ja niillähän saa koristella! Ja minä, jos kuka hyödynnän kaikki mahdollisuudet koristeluun :)

Pääsiäiskoristelussa pääsee vieläpä toteuttamaan täysin päinvastaisia koristusintohimoja kun mulla yleensä on; kirkkaita värejä ja kaikenkirjavia koristeita.

Hain ulkoa oksia, joihin liimailtiin Pihlan kanssa silkkipaperikukkia ja oksille pääsi roikkumaan suloisia pupuja ja sieniä (miten sienet liittyy pääsiäiseen?!).

Koska suklaamunat ja pääsiäisrakeet pysyttelevät piilossa kaapeissa, virkkasin koristeiksi munia. Näillä kelpaa leikkiä vähän rajumminkin.

Myös Pihla kantoi kortensa kekoon pääsiäiskoristeluissa. Päiväkodissa tyttö oli kylvänyt ohraa ja koristeetkin oli tehnyt itse; maalattu muna ja pupu. Ihanat pienen omat tuotokset, jotka nään vielä kymmenien vuosienkin päästä osana meidän pääsiäiskoristeita. Perinteitä tekemässä :)

Ja mitä olisi pääsiäinen ilman tipuja?!