Minusta tulee isona...

...ihan oikea..

... taitelija.

... kauppias.

                                

... prinsessa.

... rakennusmestari.

... äiti.

... lintubongari.

... koirakouluttaja.

... valokuvaaja.

... ralliautoilija.

.. leipuri.

... koruntekijä.

Onneksi maailmassa on paljon vaihtoehtoja pienelle ja isolle ihmiselle.

Olotila

Alakerta on kotimme sydän. Meidän oma olotila, avokeittiö ja olohuone.

Tila, joka mahdollistaa mahtavan olotilan. Siellä on hyvä olla, kun viimein on ympärillä sellaista, mitä on aina haaveillut. Vaaleaa, hillittyä, samalla uskaliasta, vähän väriä ja mahdollisimman vähän tavaraa.

Alkuperäiset suunnitelmat värimaailmasta ja sisustuksesta ylipäätään toteutuivat hyvin pitkälti.

Lattia on se paljon puhuttu valkoinen, joka päivä päivältä näyttää paremmalta, kun maali on kunnolla valunut parketin lankkujen väleihin. Näyttää niinkuin meillä olisi ihka oikea lankkulattia!

Seinillä on pääasiassa vaaleaa harmaata, mutta suurin ja ainoa yhtenäinen seinä on tumman harmaa. Siihen maalasin tehokeinoksi kirkkaalla kalustelakalla paksuja vaakaraitoja, joka on erityisen kiva, kun aurinko osuu ikkunoista siihen. Jotain piristettä tasaisiin seiniin siis. Epäilin tätä toteutusvaiheessa, mutta  nyt ei voi kun ihailla lopputulosta, vaiva kannatti tässäkin.

Seiniä tärkeämpää on kuitenkin pienet yksityiskohdat. Osan laitoin heti muuton jälkeen, tuomaan kodikkuutta ja omaa ilmettä. Toiset on hiljalleen löytäneet paikkansa ja aina on uusiakin juttuja mielessä. Pääsipä seinille Star Warsiakin, kun löytyi noin hieno ja erinomaisesti värimaailman sopiva juliste. Jotain molemmille meille.

Erilaisin ja ihmeellisin yksityiskohta lienee "kahvipöytämme". Moinen kapistus aiheutti harmaita hiuksia alkuun, meillä kun ei koskaan sohva-/kahvipöytää ole ollut. Erilaisia vaihtoehtoja pyöriteltiin, kunnes siskoni mökkivaraston siivous tuotti tulosta. Nyt meillä nököttää sohvan edustalla vanha puinen työkalupakki, jonka uumeniin saa kätevästi tavaraa piiloon. Ja onhan se juomalasi kiva siihen laskea.

Sohvan takana on se kuuluisa kodin sydän, keittiö. Joudun ehkä jopa allekirjoittamaan tuon kliseisen lausahduksen nyt, kun tässä kodissa keittiö on melkoisen keskeisessä asemassa. Mikä on kyllä äärimmäisen hyvä asia. Hyvin paljonhan siellä tulee aikaa vietettyä ja on kiva, että ei tarvitse yksin touhuta, vaan muut voi touhuta olkkarissa omiaan ja ollaan silti yhdessä tilassa.

Keittiössä hallitsevimmissa osissa on jo aiemmin esitellyt tuolit sekä ihana massiivipuinen mustaksi käsitelty työtaso. Eipä siinä paljon muuta tarvita. Keittiön kaapit ovat alkuperäiset, vaihdoimme vetimet graafisemmiksi ja johan muuttui koko keittiön ilme. Tiskiallas vaihdettiin niin ikään, viimein sain haaveilemani posliinisen altaan. Pientä romantiikkaa modernin keskelle.

Yksityiskohtia riittää keittiössäkin, taitavat olla se "mun juttu". Vähän väripilkkuja, kauniita kodinkoneita ja epätoivoisia yrityksiä saada ruma kelmupaketti piiloon. Oudot pikkuhyllyt tuottavat suurta päänvaivaa, niitä kun on kahdessa kohdassa; hellan vieressä ja liesituulettimen korkeudella. Äärimmäisen epäkäytännöllisiä ja rumia. Alemmalle keksin kuitenkin käyttöä, kun keittiöpyyhkeet sopivat sinne kuin valettu. Ylempi odottaakin vielä lopullista tuomiota. Kunpa olisi olemassa joku näppärä purkukeino...

Sellainen tila. Ihana oma tila, ihana olotila.

Lapsen valtakunta

Ensimmäisenä meidän kodista oli valmiina lapsen huone. Jo ennen muuttoa kokosin sängyn ja hyllyn ja heti muuttopäivän iltana, ennen kuin Pihla tuli mummulta hoidosta, oli tavarat purettuna ja melkeinpä kaikki paikallaan.

On siis vallan sopivaa se myös ensimmäisenä esitellä.

Vähän vinkkiä mihin suuntaan kuvat on otettu.

Sängyksi tuli sitten Ikean Brimnes, joka on käytössä osoittautunut varsin kelpo yksilöksi.
Turvalaidan avulla tyttö pysyy sängyssä ja isot laatikot on mahtava piilopaikalle tavaralle.

Pienet yksityiskohdat on oikeita herkkuja, joita olen halunnut haalia huoneeseen. Mahtavaa, miten valkoisten seinien, lattian ja katon sisään valkoisiin huonekaluihin sisältyykin näin paljon väriä.

Itsetehtyä ei ole unohdettu tässäkään huoneessa; on minun virkkaama matto, äitini tekemä Emma-nalle sekä siilityyny, minun tekemä pupu tyyny ja napeista tehty P-taulu, sekä asukkaan itse tekemä sininen auto.

Ehkä ihanin yksityiskohta on pieni kärpässienijakkara. Sellaisesta olen kauan haaveillut ja viimein tuli syy se hankkia ja Oulun vankilan myymälästä sellainen löytyi. 

Nyt tällä jakkaralla istutaan sängyn vieressä lukemassa iltasadut.

Mikäs siinä kivassa huoneessa ollessa, alusta asti on uni maittanut omassa sängyssä ja leikkiä on riittänyt jos jonkinmoista. Eikä ole sen voittanutta, että voi laittaa oven kiinni ja kaaos jää sinne.

Hei me harrastetaan

Syksyn tullen yksi jos toinen aloittaa uusia harrastuksia ja jatkaa vanhoja.
Me jatketaan pienen tauon jälkeen tutuissa lajeissa, jumpassa ja muskarissa. Jää nyt baletti vielä toistaiseksi vain Pihlan haaveeksi.

Viime keväänä ei oltu missään harrastuksissa, kun aamupäivisin ei enää ehtinyt muskariin ja jumpassakin kulkeminen kävi työlääksi.
Nyt kuitenkin lykästi kun uusi kuntamme on aiempaa parempi muskaritarjonnan osalta ja löysimme MLL:n muskarin ilta-aikaan. Tuttu jumppapaikkakin on uutta kotia lähellä, joten sinne kulku sujuu nyt helpommin.

Vielä me jumpataan ja lauletaan yhdessä, tasavertaisesti äidin ja isän johdolla. Mutta lienee jossain vaiheessa edessä Pihlan yksin harrastaminenkin. Toivoisin kovasti, että Pihla löytäisi mieluisen liikuntaharrastuksen, oli se sitten jumppa, tanssi tai koripallo. Nyt tuntuukin luontevalta ohjata tyttö tutuille poluille jumpan pariin, kun itsekin 3-vuotiaana lajin aloitin ja olin aktiivinen joukkuevoimistelija teini-ikään asti.

Toisaalta voisi olla mielenkiintoista tarjota lapselle jotain ihan muuta, vaikka pianotunteja ja laulunopetusta, joku laji missä itse olen auttamattoman surkea. Että tulisiko lapsesta sittenkin musikaalinen?

Vai laittaisiko tytön kuvataidekerhoon? Tai jalkapallotreeneihin? Judotatamille? Ratsastustunnille? Shakkikerhoon? Kokkikurssille?
Vai pitäisikö tytön vaan kotona kaikki illat?

Ballerina!

Tiedän, että lopulta lapsi itse päättää mikä on kiinnostavinta, mutta joku alkukarsintahan tässä on tehtävä. Ei 2,5-vuotias osaa itse vielä sanoa mikä on se kaikkein kivoin asia. Eikä vielä 3- tai 4-vuotiaskaan. Vanhempien aloitteestahan harrastukset lähtee, en itsekään pyytänyt jumppaan, mutta niinpä se imaisi vuosiksi mukaansa.

Nykyään kun tuntuu vielä olevan aikamoista tuo harrastusten valkkaus, kokeillaan monia eri lajeja ja taiteenaloja ja seilataan edes takaisin. Toivoisin itse, että Pihla löytäisi yhden tai kaksi erityisen mieluista juttua, joiden parissa sitten myös pysyttäisiin. Tulisi pitkäjänteistä oppimista ja kehitystä ja tuttu sekä turvallinen harrastuspiirikin.

No, onneksi meillä on vielä aikaa tätä miettiä. Sillä välin keskitytään jumppaliikkeisiin koko porukka ja lauletaan innoissaan syyslauluja. "Puolukoita poimin, poimin, poimin...."

Mitä teillä harrastetaan? Miksi?