Grillikausi avattu

Tarjolla oli pekoniin käärittyjä herkkusieniä.

Kysy pois

4-vuotiaalla, jos kellä on sana hallussa. Puhetta piisaa, eikä minkäänlaisista puheen suodattamisista ja nolosteluista ole vielä tietoakaan. Tätä pitää siis tietenkin hyödyntää!

Alkuvuodesta hankin oivan opuksen, jolla saa hulvattomia keskusteluja aikaiseksi Pihlan kanssa. Q&A a day for kids sisältää nimensä mukaisesti kysymyksen jokaiselle päivälle. Ok, ihan joka päivä en ehdi/jaksa/viitsi/muista kysymyksiä esittää, mutta pari kertaa viikossa kyllä. Parempikin niin, koska Pihlalle yksi kysymys ei riitä, aina pitää saada lisää.

Aloitettiin kysymysten kysyminen Pihlan 4-vuotispäivänä ja siten kyselyikämme jatkuu aina vuoteen 2017, kun Pihla täyttää 7. Hauskaa nähdä vastausten kehittyminen iän myötä. Ja joukkoon mahtuu taatusti lukuisia tämänkaltaisia kultakimpaleita pienen ajatusmaailmasta.

Jos sinä hallitsisit maailmaa, mitä muuttaisit?

Mun leikintäasiaa pikkusen erilaiseksi. Koska se vaan olis kivaa. Ja vois tehdä mitä vaan haluais.

Pääsiäisen pakomatka

Pääsiäinen ei alkanut hyvin. Pitkäperjantai oli juuri sitä, pitkä, kivinen ja niin jumalattoman raskas. Kiukkuinen äiti, kiukkuinen perhe. Puhdas koti sentään, kiukuspäissäni kun tuppaan olemaan kaikkein tehokkain ja siisteysinnokkain.

Onneksi koitti lauantai ja pako arjesta. Ja miten hyvää se tekikään. Kolme päivää ilman perusarkea. Kolme päivää muiden laittamia ruokia. Kolme päivää uusia kokemuksia. Kolme päivää vähän vähemmällä kiukulla. Tekee ihmeitä, kun ei ole kotona ja saa olla ulkona isolla pihalla, yksi toisessa laidassa remuamassa ja toinen toisella neulomassa. Ja puiden hakkaus se vasta hyvää terapiaa onkin.

Rakastuin metsään. Päätin, että mennään toistekin metsävaellukselle. Kunnes Pihla alkoi kiljua ja valittaa jaksamattomuutta. Mutta sitäkin pääsi pakoon, kun käveli vähän muita nopeammin ja saatoin leikkiä olevani metsässä kaksi kantoreppuvauvani kanssa. Ehkä mennään toistekin.

Päivä elämästä

Koska vuosien päästä muistelen, kaihoisastikin ehkä, näitä hetkiä, tätä hidasta, mutta hektistä elämää, tätä tavallista kotiäidin arkea, päätin tallettaa yhden ihan tavallisen päivän kuvin ja sanoin.

Tänä nimenomaisena päivänä iloinen kujertelu ja jokeltelu alkoi luvattoman aikaisin. 5.53 näytti kello. Puoli tuntia sain pitkitettyä, mutta sitten luonto puuttui peliin falskaavin vaipoin ja pissareissuineen. Kunpa itsekin olisin heti aamusta yhtä iloinen ja virkeä kuin Peetu...

Poikkeuksellisesti Pihlakin heräsi aikaisin, viime aikoina tyttö on vedellyt tyytyväisenä unia kasiin, jopa puoli ysiin. Mieskin oli vielä hetken aamulla kotona, niin aikaisessa me kaikki oltiin. Aamupalaa touhutessani Pihla katsoo telkkaria ja Peetu seuraa herkeämättä siskon touhuja. Tänä aamuna vuorossa oli kerrossängyn rakentaminen laivaan.

Aamupalan lapan silmät vielä ristissä lasten eteen. Superäitipisteitä ei niinkään jaeta; Pihlan aamupala on muroja/jogurttia ja leipää, Peetu sentään saa puuroa koneistoonsa. Ruokitun jälkikasvun voi taas istuttaa omiin touhuihinsa, toinen telkkarin ja toinen lelujen ääreen. Koittaa ensimmäinen päivän oma hetki. Minä, aamupala ja Hesarin iPad-versio. Että voin ainakin sanoa "nähneeni jotakin ajankohtaisasioita jossain", lukemiseen ei ehkä kuitenkaan aika ja energia tässä kohtaa riitä.

Aamuapalan jälkeisen toiminnan nopeuden määrää viikonpäivä, sillä kerhopäivinä ti ja to ollaan jo täydessä vauhdissa matkalla kerhoon ennen ysiä. Toisina päivinä, kuten tänä nimenomaisena, kun ei ole kiire minnekään voi hyvin vitkutella vähän pidempään ja pistää porukka kasaan vähän hitaammin. Ehtii myös vaihtaa Peetulle vaatteet toiseen kertaan, kiitos ilmakylpyjen ja pissakaarien.

Yhdeksän ja kymmenen välillä pienempi alkaa unille ja isompi saa vähän enemmän huomiota. Aamusta äitikin on energisimmillään ja innostuneimmillaan, joten silloin saattaa saada tehdä vaikka hamahelmiä. Ulos lähdetään joka päivä, satoi tai paistoi, ettei seinät kaadu päälle.

Lounas toistaa aamupalan tuttua kaavaa, lapsille ruoka ensin, sitten ihana päivän toinen oma hetki. Minä, lounas ja askartelulehti pädissä. Lounaankin jälkeen hyvä ystävämme on telkkari, jota Pihla varsin intensiivisesti katsookin. Peetu ei kumma kyllä sitä jaksa liiemmin katsoa, lähinnä kiinnostaa sieltä kuuluva musiikki. Sen sijaan poika leikkii leluilla ja sallii mulle mahdollisuuden keskittyä päiväni inhokki-suosikkikohtaan: siivous ja järjestely. Tiskikone pyörimään, usein pyykkikonekin. Puhtaat pyykit pois ja pöydät puhtaiksi. Hiekkalastin taltutus eteisessä. Usein valitan mielessäni tätä tehdessäni, mutta kuitenkin nautin siitä jäljestä ja siisteydestä. Viha-rakkaussuhde.

Sitten kelpaa hetki maata  leikkiä lattiallakin, kun on nättiä.

Ja kas, päiväuniaika! Päivän oma hetki numero kolme. Peetu nukahtaa edelleen rinnalle ja Pihla on tämän ajan omassa huoneessa lepäämässä/rauhoittumassa/leikkimässä/laulamassa/soittamassa nokkahuilua. Ja mä saan uppoutua puhelimella Pinterestin/blogien/Candy Crushin maailmaan. Iltapäivään ajoittuu Peetun pidemmät unet, jolloin ehditään tehdä paljonkin. Aika usein askarrellaan, sillain rinnakkain, kumpikin omia juttuja. Tai leikitään koulua, mä olen opettaja joka vaan istuu sängyllä ja antaa Pihlalle tehtäviä.  Leikki mun makuuni.

Ruoanlaitosta alkaakin illan varsin ripeätahtinen suorittaminen, vähän epäreilua, että koko perheen yhdessäoloaika on varsin lyhyt ja touhua iltoihin mahtuu saman verran kun kokonaiseen päivään kolmistaan. Ruoka, Pikku Kakkonen, koiran lenkitys, kauppareissu, leikit ja laulut, suihku/kylpy, iltapala ja nukkumaan. Kaikki 2,5 tunnissa.

Viimeistään varttia vaille kasi kaksi parivaljakko sulkeutuu omiin huoneisiin, minä ja Peetu meidän makkariin, Pihla ja isä Pihlan huoneeseen. Pienempi nukahtaa nopeasti, isommalle luetaan 15-20 minuuttia, jonka jälkeen nukahtaa yksikseen puoli ysiin mennessä.

Päivästä palkinnoksi neljäs oma hetki. Oi sitä hiljaisuutta ja joutenoloa. Olen jopa ehtinyt tylsistyä iltaisin viimeaikoina, kun ei muka ole tekemistä. Se on aika saavutus. Ja myöskin varsin tervetullut tunne päivän touhujen jälkeen.

Tämä päivä oli hyvä. Vähemmän hyvinä joukkoon mahtuu itkua ja hammastenkiristystä, hiusten halkomista ja hermostumisia. Hyvä tai huono päivä, tulee se päätökseen usein vasta seuraavan puolella, kun kömmin nukkumaan ilman Peetua, jiihaa! Toki vain herätäkseni pian ottamaan sen viereen...

3+1 31-vuotiaasta

Tässä lasten kasvaessa ja vanhetessa omakin mittari on ehtinyt kääntyä uudelle lukemalle. Eipä tule omasta elämästä kirjoitettua kuukausi- tai edes vuosiraportteja, eikä listattua uusia taitoja ja kehitysvaiheita. Ehkä niitä olisikin, oppia ikä kaikki eiks vaan? Mutta jos nyt mennään kuitenkin tällaisella pienellä salaisuuden verhon raotuksella ja pysytään muutamassa faktassa.

Rakastan uusien asioiden ja taitojen oppimista. Viimeisimpänä opin tekemään ilmapalloeläimiä. Papukaija on bravuurini.

Olen äärimmäisen ääniherkkä. Ja siinä myös melko hermoheikko. Kaikkein eniten vihaan syömisääniä. Banaani ei siis ole suosikkihedelmiäni.

Tykkään äärimmäisistä sääoloista, kun saan itse olla sisällä. Tykkään kuunnella hurjaa tuulta ja hakkaavaa sadetta oman kodin lämmöstä. Myös auringonpaisteesta on kiva nauttia sisälläkin, kotikin näyttää paljon kivemmalta silloin.

Tykkään listoista ja suunnittelusta. On ihana nähdä tehtävät asiat tai vaikka korttisuunnitelmat paperilla. Nykyään tulee niin vähän kirjoitettua käsin, että on kiva kirjoittaa jotain ihan perinteisesti.

Jatkossa voisi ehkä ottaa itsestäänkin enemmän kuvia, tämä Pihlan synttäreiden pelletirehtööri oli ainoa säädyllinen otos yksin minusta...

Poikasen pesä

Viimein on saatu kunnolla vauhtiin Peetun omassa sängyssä nukkumisen projekti. Ja se vaatii tietenkin arvoisensa puitteet. Pinnasänky on aikanaan Pihlalle hankittu ja päiväpeittokin on siskon vanha, nurinpäin vaan nyt käytössä. Mutta koristeet ja somisteet on Peetun omat. Tosi olennaisia asioita nämä koristeet, kun itse nukkuminen ei ole kovin kehuttavaa. 

Toistaiseksi Peetu nukkuu sängyssä vasta alkuyön, koska musta ei ole sängynreunalla imettäjäksi keskellä yötä. Nyt laitan pojan nukkumaan sänkyyn, kun se on nukahtanut rinnalle. Kerran Peetu syö noin 23.00 ja sitten herää taas joskus 01-02. Ja tässä kohtaa en todellakaan jaksa itse valvoa, joten saan kainalokaverin. En edes tiedä syökö poika sillon kunnolla, joten voihan olla, että siitä päästäisiin helpostikin eroon. Unikoulua ehkä siis tiedossa, mutta ei ihan vielä. Toistaiseksi olen äärimmäisen iloinen siitä parista tunnista, jotka saan nukkua leveästi.

Kahdeksan

Tähän päivittelyä ja kauhistelua siitä, miten nopeasti aika menee.

Vauvavuosi rullaa lujaa vauhtia eteenpäin ja sen päättyminen on huomattavasti lähempänä kuin alku. Tähän lisää päivittelyä siitä, miten nopeasti aika menee.  Ei kyllä tunnu siltä yhtään. Peetu on mun vauva, mun pieni suloinen vauva. Kuka sen meni näin isoksi jo kasvattamaan?

Kuinka siitä pienestä makaavasta mytystä tuli pystyssä tönöttävä tyyppi? Tämä yllättävä asennonmuutos on niin kovin selkeä osoitus siitä, että meillä ei ole enää pientä vauvaa. Ja päivittely voi jatkua.

Yhtäkkiä poikanen ei olekaan enää siinä mihin jätit, kun hetkeksi selän kääntää. Liikumistyyli on vapaa ja vaihteleva, joko kovaan ääneen äheltäen eteenpäin ryömien, tai istumassa pyllyllä pyörien tai mahallaan navan ympäri pyörien.

Liikkumista enemmän kiinnostaa kyllä ääni. Peetulla käy suu niin kovaa tahtia ja kovalla äänellä, että siskokin meinaa jäädä välillä kakkoseksi. Tässä onkin ehkä Peetun suurin into kopioida siskoa, selkeästi enemmän kiinnostaa päästä vastaamaan Pihlan puheisiin, kuin päästä kulkemaan perässä. Tuntuu, että paljosta ei ole kiinni ensimmäisen sanan tuleminen, sitä odotetaan ja jännätään. Tähän sitä päivittelyä todella paljon.

Mutta tulee suusta muutakin, kuin jokeltua, nimittäin hammas! Viimeinkin, sitä ehdittiin jo odotellakin. Pieni suloinen helmi puhkesi aivan vasta ja nyt Peetu väläyttelee hurmaavia yhden hampaan hymyjä.

Taitojen ja hampaiden lisäksi on Peetulle kehittynyt yhä enemmän oma persoonallisuus. Tämä pieni pellavapää on niin tavattoman hurmaava, huoleton ja hassu, että äidin sydän pakahtuu. Tällainen ennakkoluuloton ja avoin, toistaiseksi vierastamaton lapsi on meille jotain ihan uutta ja sitä jaksaa ihmetellä joka päivä. Miten erilaisia kaksi lasta voikaan olla.

Varmaankin näiden kaikkien uusien taitojen myötä on pojalta hävinnytkin yksi, nimittäin päiväunien nukkumisen taito. Ei nuku ei. Puoli tuntia maksimissaan, kaksi kertaa päivässä. Se vähän haittaa äitiä, mutta ei yhtään Peetua itseään. Josko tämä olisi kuitenkin vain sellainen kuuluisa vaihe.

Peetun tutkimusmatka ympäröivään maailmaan on päässyt nyt todenteolla käyntiin ja sitä, jos mitä, on hauska seurata. Kun nyt vielä tutkisi päivällä niitä unimaitakin vähän edes.
Uusia seikkailuja, unia ja taitoja odotellessa. Ja loppuun vähän vielä päivittelyä.