Muiden aarteita

Siinäpä sitä, pöydällinen yhden roskia, toisen aarteita.

Tästä on tullut jokavuotinen, usein keväinen traditio. Myllään kaapit ja lipastot, sovitan vaatteita itselle ja lapsille ja luovun pienistä tai muuten sopimattomista. Mietin tuleeko juuri siitä kahvimukista juotua, onko juuri tämä kynttiläkippo oikeasti tarpeellinen. 

Hintaa laitan aina hyvin vähän, ostajia ilahduttavasti. Ajatushan on ihan oikeasti vain päästä eroon tavarasta. Tuntipalkoille tällä tuskin muutenkaan pääsisi, sen verran paljon aikaa ja vaivaa kirpparipöydän valmistelu ja ylläpito.

Mutta sitten mieli on hyvä, kaapit tilavammat ja olo kevyempi. Jos näin jatkuu, on meillä kohta tyhjät kaapit ainakin tavaran osalla, sitä kun en liiemmin ostele nykyään. Mitä sitten myyn? Ainakin tuota kuvassakin näkyvää trikoista kantoliinaa, joka jatkaa pöydästä toiseen. Miksi se ei kelpaa kenellekään?!

Pieni suuri fani

Antti Tuisku, Robin ja Tau-nalle. Siinä 5-vuotiaan kolme suurinta idolia. Hieno kolmikko, joiden musiikkia kuunnellaan sulavasti yhdessä ja erikseen. Ja keikoillakin on käyty, moneen kertaan.

Miten Pihlasta sitten tuli fani? Kaverikin ihmetteli, miten Pihla "osaa" fanittaa esimerkiksi Robinia. Siitä voi "syyttää" sekä päiväkotikavereiden Puuttuva palanen-lurituksia pari vuotta sitten että siskoni tehokasta lobbausta. Ja onhan Robin ihana. Niinkuin on Tuiskukin, minkä fanituksen taustalla on jälleen siskoni ja myös minä, ensimmäinen Tuiskun keikka Pihlalle tuli jo mahassa ja unilauluina on vakiona "Läpi jään" ja "Yksinäinen".

Mitä fanitus Pihlan kohdalla tarkoittaa? Se on musiikin kuuntelua, laulamista intohimoisesti kovaan ääneen, julisteita seinällä ja idolien bongausta televisiosta ja lehdistä. Ja sitä ihailua.

Onko fanituksesta haittaa? Itse en näe tässä fanitusinnostuksessa mitään huonoa, mitä nyt Ti-ti nallejen kanssa tulee mitta täyteen välillä. Tiedän, että toisten mielestä näin pienen ei "tarvitse" käydä keikoilla ja fanittaa "isompien" juttuja. Mutta tiedän senkin miten paljon Pihla siitä tykkää. Tämä lienee niitä kuuluisia kukin tuntee oman lapsensa-juttuja.

Fanitetaanko teillä?

Jäiset juhlat

Pihlan syntymäpäiviä juhlittiin jäisissä tunnelmissa. Frozen on hallinnut meidän elämää viime syksystä; elokuva on katsottu liki 10 kertaa ja kaikki laulut osataan ulkoa. Koko perhe, Peetukin tunnistaa ne ja alkaa tanssia. Ei ollut siis lainkaan vaikea päättää teemaa tytön 5-vuotissyntymäpäiville.

Sinisen eri sävyt, kimalteet ja kimmellykset ladattiin täyteen loistoonsa ja juhlat olivat valmiit alkamaan. Tervetuloa Frozenin maailmaan!

Aina ei voi olla tietenkään ihan superhauskaa. Se siitä hienosta kuvasta serkuksista Elsana, Olafina ja Sveninä.

Kokonaisuudessaan varsin onnistuneet juhlat. Pieni juhlamasis kyllä on, kun taas viikkoja sai näitä suunnitella ja tehdä ja nyt ei oo mitään. Pitää keksiä uutta juhlan aihetta ennen heinäkuisia Peetun synttäreitä. Koska minä [sydän] juhlasuunnittelu.

Mielensäpahoittaja

Jos Peetu osaa jonkun taidon, on se mielensäpahoittaminen. Salamaniskusta mieli pahoittuu ja poika heittäytyy maahan itkemään. Ei auta mikään, ei kukaan. Draamakuninkaamme pahoittaa mielensä, potee pahaa mieltä eikä syyksi tarvita kummoisia. Tai edes järkevää syytä.

Riittää, kun ilmapallo tippuu kädestä.

Tai joku estää leikkimästä saksilla.

Tai estää syömästä liimaa. Koska sitä olisi pakko saada syödä.

Tai jos ei saa kiivetä pöydälle leikkimään kynttilöillä tai hakata siskoa kepillä selkään. Tai jos sisko leikkii jollakin lelulla ja se on tietenkin pakko saada heti itselle. Eikä saa.

Entä jos joutuu odottamaan leivän palaansa 20 sekuntia? Tai jos ulkona on lunta niin, että siihen kompastuu?

Juhlan aihetta

Olen juuri toipunut synttäriviikosta, 5-vuotiasta Pihlaa juhlittiin jäisissä tunnelmissa Frozen-teemajuhlin. Suunnittelin juhlia pitkään ja hartaasti, nauti niin juhlien miettimisestä ja pienimpienkin yksityiskohtien viilaamisesta.

Mutta tänään olisikin mun vuoro olla sankari. 32 vuotta mittarissa. Pitäisikö sitäkin juhlistaa? Pitäisikö omien synttäreiden kunniaksi järjestää teemajuhlat? Kutsua kymmenen kaveria ja pistää pöytä koreaksi? Mutta mikä olisi teema? Ei ollenkaan niin helppo valinta. Mistä mä olen yhtä innoissani kun Pihla on kaikesta Frozeniin liittyvästä?

Ehkä minttua ja kultaa?

kuva Pinterestistä

Ehkä pastellista?

kuva Pinterestistä

Ehkä neonvärejä 80-luvun henkeen?

kuva Pinterestistä

Ehkä mustavalkoista ja kultaa?

kuva Pinterestistä

No, ehkä kuitenkin tänään mennään hieman matalammalla profiililla. Pitkät aamu-unet, lasten onnitteluhalaukset ja sushiöverit on juuri oikea tapa juhlia. Mutta ehkä joku vuosi laitan teemajuhlat pystyyn ihan itseni kunniaksi. Jos vaikka 40-vuotissynttäreille? Olisi ainakin aikaa suunnitella kunnolla ja valita se teema.

Tässä ollaan me

Meidän perhe. Isä, äiti, tyttö, poika. Vanhemmat ja kaksi lasta. Mies ja vaimo. Isosisko ja pikkuveli. Ydinperhe, perinteinen perhe, tavallisen epätavallinen perhe. Me neljä.

Kuvista on jälleen kerran kiittäminen ah, niin taitavaa ja ihanaa Piritta Lipiäistä, jonka luona syksyllä käytiin ikuistamassa meidän ikioma perhe.

Etsi viisi eroa

Viisi vuotta. Siinäpä eroja riittämiin. Meidän iso tyttö.