Hiljaa hyvä tulee ja hyllyt irtoaa

Johan tässä kohta on vuoden verran oltu uudessa kodissa ja viimein hissukseen asiat löytävät oikeat paikkansa.

Esitellessäni viime syksynä kotimme alakertaa purin ahdistusta oudoista pikkuhyllyistä, joista toisille ei vaan löytynyt järkevää käyttöä. Vieläkin mietin mihin tarkoitukseen moiset on tehty, mitä ne keittiövalmistajat niille haluaisi laitettavan?!

No, läpi talven niiden kanssa tuskailtiin, kunnes pari viikkoa sitten miehellä syttyi lamppu: niiden irti saamiseen on kuin onkin näppärä työkalu. Pelkkä uuden työkalun osto olisi lienee ollut miehelle riittävästi, mutta minä nautin lopputuloksesta.

Alkuperäinen haave hyllyjen käytöstä toteutui, kun vain muutama jätettiin paikalleen ja keittokirjat pääsi nätisti riviin.

Nyt kun löytyisi vielä työkalu ja inspiraatio miehelle tehdä alimmalle hyllylle veitsille teline... Ensi keväänä sitten esittelen sen ;)

Minäkö hippi?!

Tämä tulee yhtä suurena yllätyksenä niin itselle kuin ihmisille ympärillänikin. Minussakin asuu ilmeisesti "hippi".

En panosta erityisesti luomuun, kauppa-asiat hoidetaan Prismassa Ruohonjuuren sijaan, pukeudun ketjuliikkeiden vaatteisiin ja laitan rahaa asioihin, joita ilmankin voisi olla. Mutta se en olekaan minä se hippi, vaan se äiti minussa on.

Yle uutisoi 9.4. kasvatuksen ääri-ilmiöistä ja erityisesti kiintymysvanhemmuudesta. Kuuntelin radio-ohjelmaa, jossa toinen toimittajista luetteli kiintymysvanhemmuuden kulmakiviä. Oli pitkään imetys, kantoliinailu, sormiruokailu ja perhepeti. "Siis sellaista hippivanhemmuutta" totesi toinen toimittaja.

Sitäkö se on? Olenko sittenkin hippi, enkä mukaavuden haluinen ja jopa laiska äiti?

Täysimetin Pihlaa puoli vuotta ja kokonaisuudessaan vähän yli vuoden. Toki syynä imettämiseen ja sen onnistumisen toivomiseen oli se, että ajattelen rintamaidon olevan parasta ravintoa vauvalle. Mutta ihan vähän laiskuuskin oli tässä mukana: en todellakaan olisi yöllä jaksanut nousta pulloja lämmittämään ja kodin ulkopuolella oli äärimmäisen näppärää vain ottaa vauva tissille.

Juuri imetyksen ja nukkumishalujeni vuoksi meillä oltiin myös liki vuosi "perhepetiläisiä". Yöllä oli niin helppoa vain raottaa silmiä kun tyttö tuhisi vieressä, lykätä tissi suuhun ja torkkua siinä samalla kun Pihla söi. Ja pian jo kuorsattiin vierekkäin. Tästä ihanuudesta on kiittäminen siinä, että tummat silmänaluset eivät vauva-aikana olleet vakiovarustusta. Sen sijaan myöhemmin sain niistä minäkin osani kun yöheräilyt jatkuivat. Oliskohan siis pitänyt jatkaa perhepeteilyä?!

Kestovaippailu taitaa olla se selkeimmin hipein toimintani Pihlan vauva-aikana. Siinä perusteena oli puhtaasti ekologisuus, koska helpommalla kestojen kanssa ei todellakaan pääse. Sama rumba on edessä syksyllä ja rehellisesti sanottuna sitä en odota ollenkaan. Mutta väheneepä kaatopaikkojen vaippavuoret yhden vauvan verran.

Kantoliina kuului niinikään perusvarusteisiin ja erityisesti ihan vastasyntyneenä sitä käytettiin paljon. Mikäs sen näppärämpää kuin pistää beibi rinnuksille liinalla ja kädet jää vapaaksi. Sai tehdä ihan mitä itse halusi; blogata ja virkata vaikka. Tai sit kävellä ympäri kämppää hytkytellen. Mutta eipä väsyny kädet.

Isompana kantoreppumallisempi yksilö oli loistojuttu, sillä kuljettiin pitkin metsäpolkuja ja risteilylläkin. Rattailla kun nyt ei vaan pääse joka paikkaan.

Kun tuli aika siirtyä kiinteisiin ruokiin hurahdin jossain määrin sormiruokailuun. En niinkään siihen ääripäähän, että lapsi osaa itse valita mitä syö, ei siis "baby led weaning" vaan ihan vaan sitä sormin syömistä. Jälleen laiskuuteni iski; oli paljon kivempi iskeä tytön eteen bataatti ja peruna, porkkana ja banaani paloina, jolloin tyttö tyytyväisenä mussutti niitä samalla kun me syötiin omaa ruokaamme. Oli kivaa syödä koko porukka samaan aikaan ilman lentäviä lusikka-annoksia. Toki meillä soseitakin syötiin, lähinnä ruokailun kehittyessä kun piti saada jo hivenen enemmän ravintoaineita koneistoon. Mutta soseet ei kyllä koskaan maistuneet Pihlalle niin hyvin kuin sormiruoka, raukka koitti niitäkin haalia suuhun sormin.

Tästä jouduttiinkiin "tilille" päiväkodissa, kun Pihla sen 2-vuotiaana aloitti. Siellä kovasti kannustivat lusikalla syömiseen ja kysyivät millä aikataululla aiomme Pihlan opettaa pois sormilla syömisestä. Ei lienee ollut mieluinen vastaus kun totesin, että kyllä se ajallaan oppii. Ja niin onkin oppinut. Nyt 3-vuotiaana uudessa päiväkodissa kaikki ruoka menee suuhun lusikalla ja haarukalla ja veitsenkin käyttöä tyttö harjoittelee isompien lasten esimerkkiä seuraten. Mutta pinaattilätyt menee suuhun edelleen sormin, koska "pinaattilätyt kuuluu äiti syödä omilla käsillä".

Onko ääri-ilmiö, jos haluaa tarjota lapsellensa parasta? Näin mä ainakin olen perustellut tekemiseni.

Ok, ymmärrän, että kaikki ei tee näin ja se, että "kehun" tekeväni niin kuin lapselleni on parasta, ei kuulostaa toisin tekevien korvaan niin hyvältä. Mutta en mä vaadi muita tekemään niin. Sama tieto on olemassa kaikille meille ja jää jokaisen omiin käsiin päättää miten toimii.

Ehkä en siis ole niin ääri-ihminen, kun kykenen jossakin määrin olemaan hiljaa valinnoistani ja annan toisten tehdä mitä lystää.

Enkä ehkä ole se kaikkein äärimmäisen ilmestys, olisinhan voinut imettää kolme vuotta ja nukkua koko tuon ajan perhepedissä...

Ja näiden vastapainoksi olen kyllä toiminut kaikkea muuta kuin kiintymysvanhemman "pitäisi". Olen lähtenyt kotoa ilman lasta, olen epätoivoisesti yrittänyt saada sen oppimaan tuttiin ja pulloon omalla maidolla (onnistumatta, minkä niin aion korjata toisella kierroksella), enkä todellakaan ole jaksanut 24/7 hehkuttaa äitiyden mahtavuutta ja omaa erinomaisuutta. Koska ei se nyt vaan aina niin kivaa ole.

Saa nähdä millainen ääri-ilmiö meille kehittyy kun kaikki heittää häränpyllyä ja syksyllä kotona pyöriikin taapero ja vauva. Meneekö näiden kanssa vielä enemmän yli ja innostun, vai otanko sen toisen ääripään. Elämä näyttää.

Tervemenoa Tukholmaan

Yllättävän pitkä vapaaputki sai mut innostumaan pienen reissun mahdollisuudesta. Onni on mies, jonka työantaja joustaa lomissa ja päästiin lyhyellä suunnitteluajalla Itämeren laineille ja Tukholman kaduille.

Alkuperäinen tarkoitus oli käyttää laatikossa pyörinyt Vikingin bonuskortti, mutta kas, löysimme itsemme normaalihintaiselta Siljan risteilyltä. Turhamaisuus se perimmäinen syy oli, Vikingillä kun tulee yleensä seilattua ja se ei enää jaksanut kiinnostaa. Mutta löytyipä turhamaisuudelle varsin hyvät perusteet, sillä uskallan väittää Siljan tarjoavan hivenen enemmän tutkittavaa ja touhuttavaa kuin kilpailija, kun tällä reissulla siellä laivalla piti tehdä muutakin kuin istua ravintolassa/baarissa/hytissä.

Risteily oli Pihlalle oikeasti toinen, ensimmäisellä oltiin kun tyttö oli 8 kk, mutta ymmärrettävästi ensimmäinen josta tyttö jotain tajusi. Täten reissu oli myös meille ensimmäinen kokemus todellisesta lapsiperheristeilystä ja laivalla aukesikin ihan uusi maailma ;)

Jo laivalle matkustaminen osoittautui hienoksi kokemukseksi Pihlalle, kun matkustettiin Helsinkiin Onnibusin huokealla kyydillä. Eväät oli pakattuna mukaan ja taidettiin olla jossakin Lempäälän kohdalla moottoritiellä kun ne oli jo syöty...

Kunnon reissuilaisella oli tietty vetolaukku mukana ja ylpeydestä pakahtuen se kärrättiin laivaan.

Ja voi sitä mahtavuutta kun laivan kyljestä bongattiin Muumipeikko! Ja joulupukki! Sinänsä harhaanjohtavaa kun moisia tyyppejä ei sitten laivalla ollut ja sekös harmitti.

Mutta onneksi harmituksen korvauksesi laivalla riitti muuta ihmeteltävää, äidillekin. Koska tämä todella oli ensimmäinen lapsiperhematka, olin ihmeissäni miten paljon touhua laivalla pienille riitti. Leikkitilat oli isot ja siellä kaikenaikaa henkilökuntaa paikalla, jotka järjesti milloin mitäkin ohjelmaa. Oli mm. bingoa, piirrustuskilpailua, rintamerkkien askartelua ja kasvomaalausta. Ja tietty pallomeri. Aikamonta hetkeä vierähti sen meren laidalla istuen.

Tukholmassakin päätettiin edetä ensisijaisesti Pihlan ehdoilla, jotta kaikilla olisi kivaa. Siispä otettiin heti ensimmäiseksi suunta Djurgårdenin alueelle ja siellä Junibackenille. Kyseessähän on pääasiassa Astrid Lindgrenin satuhahmoihin perustuva "lastenmuseo". Siellä me seikkailtiin Katto Kassisen kanssa katoilla ja leikittiin Peppi Pitkätossun talossa. Pihlalle oltiin kerrottu, että mennään katsomaan Peppi Pitkätossua ja taas saatiin karvas pettymys, kun Peppi ei ollutkaan paikalla. Onneksi selitys Pepin olemisesta reissussa lievensi murhetta. Ja se, että Pepin talon katolta sai laskea liukumäkeä ja hevosella sai ratsastaa.

Aikuisillekin riitti ihailtavaa, sillä satujuna tarjosi mielettömän matkan läpi pienoismallisatujen; oli Iida lipputangossa ja Veljeni Leijonamielen porukka täydessä touhussa.

Loppupäivä kulutettiin Tukholman keskustassa, pääasiassa kauppoja kierrellen. Isä ja Pihla kulki aika monessa lelukaupassa sillä välin kun äiti kahlasi parit vaatekaupat ja sisustusliikkeet. Lagerhaus osoittautui jälleen kerran vierailun arvoiseksi.

Jännitysmomentteja tarjottiin vielä matkalla laivalle, kun satamaan mentiin metrolla. Vaikea oli 3-vuotiaan ymmärtää, että junalla voi sillä tavalla maan alla mennä.

Kaikenkaikkiaan onnistunut reissu, etukäteen pelkäsin, että laivalla käy aika pitkäksi, mutta vielä mitä. Kun sitä päivän oli touhunnut niin johan uni alkoi itsellekin maistua siinä kohtaa kun pienimmäinen simahti yläsänkyyn (mikä taisi olla kuitenkin sitten Pihlan mielestä koko reissun paras juttu).

Pysähdys

Suunnitelmista poiketen pääsiäinen tuli vietettyä sittenkin melko hartaissa tunnelmissa. Keskiraskauden hehkussani sain muistutuksen siitä, miten pienestä kaikki voi olla kiinni. Joutui "hyvä äiti"- tittelin tavoittelu koville, kun lapsen parasta ajatellen tehty innokas lumipenkassa kiipeily päätyi päistikkaa pärställe kovalle asfaltille.

Seurannassa vietettyjen tuntien aikana kasvoi ahdistus siitä, miten kallis hinta voisi tulla muutamalle pajunkissalle, joita lumipenkassa kiipeilin hakemassa.

Onneksi huolet osoittautuivat turhiksi, suurempia vaurioita ei tullut. Muistona vain komeat mustelmat ja ruvet. Pienikin on toipunut, kun äidin stressihormonit laskevat ja siellä se potkii aivan erityisellä innolla. Tämä viikko levätään ja nautitaan vieläkin suuremmalla innolla siitä hehkusta. Toivottavasti kontrollinkin jälkeen saa jatkaa samalla hehkulla.

Haverin jälkeen mies kysyi varovaisesti sairaalassa: heitänkö ne pajunkissat roskiin ennen kuin tulet kotiin?

Ja vielä mitä! Nehän koristeltiin niin hienoiksi ettei moisia ole nähty!