Kaksi

Sinne meni toinen kuukausi ja sen mukana pieni ruttuinen möllöttelevä vauva.

Nyt meillä on poikanen, josta on tullut sosiaalinen olento.
Pienin viettää hurjankin pitkiä aikoja hereillä ja pääasiassa vielä tyytyväisenäkin. Pää kääntyilee ja silmät hakee jotain mitä ihmetellä. Lamppu, kaikkien lasten ikisuosikki, on ehkä hauskinta katsottavaa.  Lelut ei ihan vielä jaksa kiinnostaa, helistintä jaksaa hetken ihmetellä, mutta ihmiset ja se lamppu on paljon kiinnostavampia. Kummasti silmät hakeutuu telkkariinkin päin, erityisesti siskon kirkkaat ja kiljuvat lastenohjelmat kiinnostaa.

Ja tietenkin se sisko itsessään. Hauska huomata, miten poikanen seuraa välillä pitkiäkin aikoja hiljaa siskon touhua. Mitä kirkkaammat vaatteet päällä, sitä kiinnostavampi sisko. Siskonkin mielestä poikanen on aina vain mainiompi, niin kauan kun pieni ei itke. Sitten voi ottaa vikkelään jalat alle.
Mutta hymyillä  ja naureskella kaksikko tykkää yhdessä. Pihla olikin ensimmäinen, jolle pikkuveli väläytti ikenet paljastavan hymynsä. Vaikka poikanen kaikille ja kaikelle tuppaakin hymyilemään, saa sisko ne leveimmät versiot.

Sitä hymyä kyllä riittää. Aivan erilainen kuin siskonsa, joka kyllä osasi toki hymyillä, mutta oli kovin säästäväinen taitonsa kanssa. Tämä naurunappulaksi nimetty yksilö hymyilee ja illistelee, kun joku vähänkin päin katsoo ja innostuessaan oikein hihkuu ääneen. Seurusteluakin poikasen kanssa saa jo aikaiseksi, jutteluihin saa vastaukseksi "hyyn", "gaan" ja "guun".

Ennenkaikkea tämä yksi lisäkuukausi kirjaimellisesti näkyy poikasessa. Samaa tahtia koko varren kanssa kasvaa leuat, reisimakkarat ja silmät. Makkaroita ei voi kuin äiti ylpeänä ihailla, minun aikaansaannosta kaikki, mahtavaa! Ja syvänsinisiin silmiin voisi upota, niin ihanasti ja vilpittömästi poikanen katsoa tapittaa suoraan. Liekö parempaa tunnetta, kuin se lämpö ja rakkaus, joka tulee kun oma pieni ilahtuu sinut nähdessään.

Eikä voi valittaa siitäkään tunteesta, minkä poikanen saa aikaiseksi olemalla varsin kiva asuinkumppani. Yöllä nukutaan kainalokkain vain muutaman kerran heräten ja päivän poika aloittaa nukkumalla sellaiset kevyet 4-5 tunnin unet. Illat illistellään ja huudetaan sopivassa suhteessa, pieniä pätkiä vain tissillä  nukkuen.

Sitä ihan itse yllättyy, miten tuo pieni kehittyy. Se klassinen toisen lapsen "siinä sivussa"-syndrooma kai. Vaikka olen kyllä vähän sitäkin mieltä, että toisen kohdalla haluaisin niin kovasti vain nauttia vauvailusta ja vauvamaisuudesta, että en edes heti halua nähdä suuria kehitysaskeleita. Tahtoisin niin vaan pitää sen pienen tuhisevan käärön. Näitä hetkiä kun ei koskaan saa takaisin. Kohta se jo juoksee ja menee kouluun ja muuttaa pois kotoa ja... No, eletään ja edetään nyt ensin siihen kolmeen kuukauteen.

Palvelussamme on juuri nyt ruuhkaa...

...pahoittelemme. Jääkää odottamaan.

Odota rakas pieni hetki, äiti tulee kohta.

En edes viitsi laskea kuinka monta kertaa tuo lause on kaikunut meillä viimeisten viikkojen aikana. Tyhjille korville yhä enemmän, sillä turhautuuhan tohon jankutukseen itsekin. Mutta sitä se on, joku odottaa. Jonkun hätä tarvitsee priorisoida. Joku pärjää hetken ilman äidin apua.

Tavoittelemanne henkilö puhuu toisen kanssa, odottakaa.

Nämä jakautumishaasteet on uusi haaste meidän elämässä. Tai siis mun, ma-pe 7.30-16.30 välille ajoitettuna, iltapäiväpainotteisesti. Mitä isommaksi poikanen kasvaa, sitä enemmän sekin "vaatii". Ihan vastasyntynyttähän ihan oikeasti vaan imetetään. Mutta hiljalleen vauvakin kaipaa muutakin tekemistä kun syöminen. Ainakin tämä meidän tyyppi. Nukuttuaan koko aamupäivän ja joskus pätkän iltapäivääkin kaipaa pienempikin ihmiskontaktia, ennenkaikkea syliä. Tietenkin tämä ajoittuu juuri siihen hetkeen kun Pihla on täynnä energiaa ja tekemistä vailla. Pistää välillä huokaisemaan. Ja vilkaisemaan kelloa valitettavan monta kertaa, kun puoli viisi ja miehen kotiintulo tulee niiiin hitaasti.

Olkaa hyvä, odottakaa.

Miten päättää kumpi odottaa? Kumman tarve on akuutimpi? Varmasti pikkuveli joutuu huutamaan ruokansa perään enemmän kun ainokaiset lapset. Varmasti Pihla joutuu leikkimään enemmän yksin. Ja takuuvarmasti joku hermostuu enemmän kun ehkä olisi tarpeen. Parhaani teen, että se en olisi minä.

Var god och vänta.

Eniten tulilinjalle joutuu kuitenkin laadukas ajanvietto lasten kanssa. Tarpeisiin vastaaminen on tietenkin ensisijaista ja tärkeää kasvatuksessa, mutta pitäähän sitä lasten kanssa muutakin tehdä. Työkaverini kertoi hyvin omista ajatuksistaan tässä asiassa, jotka täysin jaan: Molemmat osapuolet vuorollaan "riistää" toisen laatuaikaa. Kun haluaisin nössötellä ja tössötellä vauvan kanssa, kaipaa Pihla huomiota/juotavaa/pyyhkijää/ lukijaa/leikittäjää. Ja kun taas haluaisin keskittyä Pihlan kanssa touhuamiseen kuuluu kimakka kutsuhuuto, johon on syytä vastata heti, jos mielii korviaan suojella. Turhautuuhan siinä yksi jos toinenkin.

Please wait.

Taidetaan olla kahden lapsen äitiyden ytimessä tämän ongelman kanssa. Ja taidan olla ihan alkutaipaleella tässä asiassa. Poikanen on kuitenkin vasta (jo!!) 7 viikkoa. Mitä tapahtuu sitten kun toinenkin liikkuu? Toinenkin haluaa leikittäjää? Ja tietty ihan eri leikkejä kun isosisko.

Odota.

Minkäs teet kun käsiä on vain kaksi. Onneksi on kuitenkin korvat ja suu erikseen. Voi kuunnella tai ainakin yrittää toisen touhuja ja juttuja ja samalla jutella toiselle ja rauhoitella. Ja jalat jotka ehtivät salamana paikasta A paikkaan B (koskahan mä kompuroin tai kaadun ensimmäisen kerran portaissa?).

Ja onneksi kello on joka päivä tullut puoli viisi.

Ja onneksi poikanen tarjoaa päivän paistetta ja palkintoja saamastaan huomiosta:  kuvissa niitä ensimmäisiä pieniä hymyjä.

Lainalapsi

Pikkuveli on melkoinen iltakukkuja ja levotonkin ilta-aikaan. Siispä erilaiset heijaukset sekä ympyrän kävely on iltarutiineja tällä hetkellä. Selät, jalat ja kädet on koetuksella. Mutta keksittiin ratkaisu: keinutuoli. Uutta ei kuitenkaan ostettu, vaan otettiin lainalapsi. Eikä mikä tahansa lainalapsi, vaan...

...iki-ihana Tapiovaaran Mademoiselle. Tuohon matalaan ja pieneen tilaan se on ainoa joka mahtuu. Onneksi tällainen oli keinumattomana miehen isällä.

Voitais me tää adoptoida pysyvästikin. Keinutuoli voisi olla käytännöllisempi ja käytettävämmän näköinen, kuin rappusten alla tällä hetkellä kököttävä rahi. Rahilla ei edes koira nuku.

Mistä on meidän Pihla tehty?

Meidän ihana esikoinen, Pihla-tyttönen on ehtinyt jo 3,5 vuoden ikään
Paljon on mahtunut pienen ihmisen elämän taipaleelle ja meidän tytöstä on tullut ihan oma itsensä. On syytä painaa mieleen ja kirjoittaa ylös millainen tämä meidän tyttö on nyt kaikkine omalaatuisine ja ihanine piirteineen.

Mistä on meidän Pihla tehty?

Puheen sorinasta. Missä Pihla, siellä tasainen puheensorina. Kirjaimista puuttuu enää K ja R, ärräkin sorahtaa jo välillä pehmeänä, sellaisena englantilaisena versiona. Puhetta ja kerrottavaa riitäisi vaikka jokaiseen valveillaolohetkeen. Jos juttuseuraa ei ole paikalla voi sitä puhua yksinkin. Kysymyksiä satelee myös tasaista tahtia. Tällä hetkellä kiinnostaa erityisesti miksi-kysymykset. Miksi

Lauluista. Välillä tuntuu, että Pihla voisi vaikka hoitaa kaiken puheenkin laulamalla. Pihla lauleskelee milloin mistäkin, vaikka siitä mitä on juuri tekemässä tai mitä joku muu tekee. Kirjoistakin on kiva keksiä lauluja. Ja ihan mistä vaan. Tyttö tykkää myös laulaa kaikenlaisia lauluja, ehkä suurimmat suosikit on eri TiTi-nallen laulut. Mutta mahtuu suosikkeihin poppistakin; Tuomas Kauhasen Enkeli oli meidän perheen kesähitti. Ja Antti Tuiskua Pihla laulaa varsin sujuvasti jo.

Mielikuvituksesta. Sitä jos mitä riittää. Tarinaniskentätaidot on huimat, en ymmärrä mistä tuo ammentaa kaiken materiaalinsa. Sukuvika kai, enomies on ihan samanlainen. Yritän epätoivoisesti tallettaa tätä tarinointia videolle tai äänenä, mutta ramppikuume iskee kun nauhotus alkaa. Operaatio salaa nauhoitus on työn alla... Kesän aikana meille on myös muuttanut iso liuta mielikuvitusystäviä. "Jennan" kanssa Pihla erityisesti touhuaa. Sitten on myös "Enna", "Anni" ja "Iiro". Näiden kanssa leikitään omassa huoneessa ja pihalla, Pihla saattaa viihtyä pitkiäkin aikoja ihan itsekseen. Kehittävää ja luovaa toimintaa sanovat.

Kikkurahiuksista ja sinisilmistä. Ulkoisesti Pihlan merkittävin piirree lienee pituus. 3-vuotisneuvolassa tyttö oli huimat 105,9 cm ja kipsuttaa menemään kevyesti muita ikätovereita päätä pidempänä. Hiukset on niin komeilla kikkuroilla, että yksi jos toinen on tiedustellut olenko kihartanut ne. Juu en. Ilmankosteus olkoon kihartimemme.

Hassuttelusta. Aika epeli tuo Pihla, vitsiniskijä ja tarinankertoja. Temppuilija. Kovasti tykkää tyttö hupsuilla ja hassutella, nauru raikaa tasaisesti. Huumorintajuakin alkaa olla ja muiden nauramaan saaminen on Pihlan mielestä ihan parasta ja palkitsevaa. Kukapa voisi olla nauramatta, kun tuollainen pieni räkättää itse?!

Tempperamentista. Jos on naurua, niin on kyllä itkuakin. Pihla kiihtyy nollasta sataan hyvinkin nopeasti ja hyvinkin äänekkäästi. Tunteet purkautuvat räjähdysmäisesti ja sitten se onkin ohi. Tosin ihan viime aikoina pienimuotoinen mököttäminen on tullut mukaan. Voi lähteä teatraalisesti omaan huoneeseen tai vaihtoehtoisesti portaille istumaan ja hetken mököttää. Siitä voikin sitten hetken kulutta jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Valitettavasti syyllistä tähän piirteeseen ei tarvitse kaukaa hakea. Omena ei kauas puusta putoa, vai miten se oli?

Tunteista. Tunteellinen siili tämä meidän muru. Itkua, naurua, raivoa, hellyyttä, rakkautta. Pihla ei häpeile näyttää tunteitaan, mikä on mahtavaa. Kiukkuamisetkin koitan ajatella niin, että lapsella on ainakin turvallinen ja rakastettu olo, kun voi kiukuta tietäen ettei kukaan hylkää sen takia. "Mää tykkään susta", "mää rakastan sua" ja "sää oot tosi ihana" kuuluu päivittäin Pihlan suusta. Ja Pihlan korviin.

Varovaisuudesta. Ensimmäistä kertaa Pihlaa tapaavat toteavat heti kaksi asiaa: onpa pitkä ja rauhallinen tyttö. Ujoksikin varmasti sanovat. Jos kotona se kaikkein dominoivin piirre Pihlassa on puheliaisuus, ei sitä vieraassa seurassa huomaa heti ollenkaan. Vauvana Pihla oli tosi kova vierastamaan ja siitä pois oppiminen kesti kauan. Pienenä Pihla vierasti alkuun isovanhempiakin, joiden kanssa ollaan kuitenkin tiiviisti tekemisissä. Nykyään Pihla on tuttujen kanssa heti rennosti, mutta mitä vieraampi, sitä hiljaisempi tyttö. Hitaasti lämpenevä koneisto tämä likka. Varovaisuus korostuu myös kaikessa fyysisessä toiminnassa. Pyöräilyn opettelu kesti kauan, liukumäestä Pihla laski ilman kädestä kiinnipitämistä vasta tänä kesänä. Tätä ajatellen tyttö jatkaa jumppaamista tänäkin syksynä, jotta taidot kehittyvät. Joskin sitten tullaan tämän toisen varovaisuuden ongelma-alueelle: jumppa on tänä syksynä ensimmäistä kertaa ilman äitiä tai isää.

Leikeistä. Vilkkaalla mielikuvituksella aseistettuna tytön leikeillä ei ole rajoja. Kotileikeistä Pihla tykkää ehkä eniten; "Oo sää lapsi niin mää oon äiti". Nuket on myös pop, niillä leikkiminen odotetusti lisääntyi pikkuveljen syntymän jälkeen. Kaija-, Heikki ja Molla-nuket on Pihlan rakkaita lapsia. Erinäiset ruokaleikitkin on kivoja, juhla-aterioita meillä "syödään" melkoisen paljon. Tai englantilaista aamiaista jos enomies on kylässä. Barbit on myös hittijuttu, erityisesti mummin kanssa Pihla leikkii mun vanhoilla barbeilla. Koulun leikkiminen on viimeisin villitys, siihen tuli vielä loistoväline, kun isä toi työmatkalta mahtavan tuliaisen. Erilaiset pelit on myös suosittuja meillä, palapelejä, muistipelejä ja lottoa tahkotaan lähes päivittäin. Jopa tavallisella korttipakalla saatiin aikaiseksi Pihlaa innostava peli.

On niin  mahtavaa seurata vierestä, miten lapsi saa kehitettyä hurjan monimuotoisen leikin ihan yksin ja iloa riittää pitkäksi aikaa. "Mulla on leikki kesken" on raikunut viimeaikoina paljon.

Luovuudesta. Väritys, piirtely ja ennenkaikkea askartelu. Äidinmaidosta imetyt vaikutteet ovat hyvin uponneet tähän tyttöön. Sakset pysyy hyvin käsissä ja niillä taiotaan mitä hienoimpia askartelutuotoksia. Suosikkimateriaali  askartelussa on vessapaperihylsyt :). Niistä tyttö taikoo rannekoruja ja muita enemmän tai vähemmän abstrakteja teoksia. Leimailu on myös kivaa ja kortteja tehtaillaan hurjia määriä.

Hyvästä ruokahalusta. Joku asia, josta voi syyttää myös isän geenejä :) Ruoka maittaa, mutta ulospäin sitä ei näe. Ilmetty isänsä. Lempiruokaa on rakettispagetti ja katkarapupasta. Sushikin maistuu ja kohta tyttö on mestari sushien rullaamisessakin. Periaatteellisuus kannattaa, sillä "kaikkea pitää maistaa" on tuottanut tulosta ja harva ruoka on absoluuttisesti pois Pihlan ruokavaliosta. Herkkujen makuun Pihla on päässyt vasta oikeastaan tämän kesän aikana, jäätelöä voisi kai syödä vaikka joka ruoalla. Karkkia Pihla ei oikeastaan syö, vielä menee rusinat läpi pikkuherkuista kun on tarpeeksi kiva rasia.

Omatoimisuudesta. "Mää itte!" Miten mahtava kehitysvaihe se olikaan. Ja on kai vieläkin. Mikään ei ole mahtavampaa, kuin huomata miten asiat hiljalleen alkaa sujua ihan omatoimisesti. Nyt Pihla käy itse vessassa, syö täysin omatoimisesti, pukee itse, laittaa kengät itse, osaa leikkiä yksin ja pärjää omassa pihassakin jo pieniä aikoja yksin. Kaikki asioita, jotka niin ihanasti helpottaa meidän arkea. Omatoimisuus kehittyy myös kaiken aikaa kerhossa, missä Pihla viettää kaksi aamupäivää viikossa.

Taidoista. Voi miten paljon Pihla jo osaa! Ihan hämmästyy, miten monitaituri voi 3,5-vuotias olla. Enkä nyt edes tarkoita tyypillistä oman lapsen kehua, vaan olen ihan yleisesti yllättynyt miten taitavia kaikki 3,5-vuotiaat on. Tämä meidän tyttö osaa esimerkiksi ajaa polkupyörällä (apupyörillä), ottaa vauhtia keinussa, käyttää iOS-laitteita paremmin kun isovanhempansa ;), kirjoittaa nimensä ja tunnistaa sen, ottaa valokuvia, hyppiä yhdellä jalalla, laulaa Antti Tuiskun Läpi jään, sukeltaa ja uida kellukkeilla sekä paljon paljon muuta. Kotona pitäisi olla jatkuva videointi päällä, että saisi näitä virstanpylväitä ja taitoja talletettua.

Niistä on meidän Pihla tehty.