Mitä voin oppia lapseltani?

Pihlalla on menossa valtava oppimisen kausi. Tai siis uuden oppiminen on todenteolla alkanut ja loppua sille ei varmasti näy.

Tässä lapsen uusien sanojen ja taitojen viidakossa oon välillä pysähtynyt miettimään mitä tuo pieni tytön tyllerö voisi mulle opettaa ja on jo opettanut.
Eilen yksi oppitunti tarjottiin puistoreissulla.

Opetusvälineenä oli kaivo.

Enpä ole aikoihin pysähtynyt katselemaan mitä kaivonkannen alla on ja miten ihmeellinen hökötys se onkaan.
Pihla oli niin innoissaan kun huomasi, että rei'istä näkee alas, missä oli vettä! "Että, että, äiti tattoo!"

Eikä innostus ollut laantua, kun näytin kuinka kaivoon voi pudottaa kiven.
Siinä me sitten kykittiin ja Pihla heitti kiviä kaivoon.

Ja mä mietin, miten ihanaa olisi, jos pystyisi itsekin keskittymään yksinkertaisiin asioihin ja iloihin.
Tässä kiireisessä elämäntyylissä töiden ja kodin välissä sitä tuppaa asettamaan liian suuret tavoitteet vapaa-ajalle ja etenkin sille kuuluisalle "omalle ajalle". Tuntuu, että pitäisi tehdä jotain suurta ja ihmeellistä, jotta "aika ei menisi hukkaan".
Vaikka voisi keskittyä niihin pieniin asioihin, jotka tekee onnelliseksi.

Kaivonkansia en aio kuitenkaan lähteä ihailemaan, vaan taidan mennä sohvannurkkaan kutomaan villasukkaa. Ihan itselleni.

Pitsistä tuiketta

Sunnuntain joulumyyjäisiin vien muiden muassa myytäväksi jotain, mistä oon todella ylpeä. Jotain minkä haluan esitellä täälläkin.

Jo yli vuoden kiinteää ruokaa syöneen taaperon vanhempana olen kauhistellut kotiin kertyvien pilttipurkkien määrää. Vaikka Pihla ei koskaan syönyt muuta kuin valmiita hedelmäsoseita, kertyi pienessäkin ajassa tolkuttomat määrät purkkeja. Siitä tuli kova hinku keksiä purkeille jotain hyötykäyttöä. (Koska pelkkä lasikierrätykseen vieminen on niin, no, tylsää :) )

Kauan sitä tulikin mietittyä ja ideoita metsästettyä. Mutta viimein tänä syksynä kolahti: pitsireunus purkille ja tuikku sisään!

Saa nähdä innostuuko kukaan purkeista yhtä paljon kuin minä, jopa niin paljon, että ostaisi sellaisen.

Jos ei, niin onpa ainakin moni oma joululahjapulma ratkaistu ;)

Joulumyyjäisiin

Joulu ja käsityöt, jos mitkä, kuuluu yhteen.

Nyt sunnuntaina Tampereen seudulla asuvilla on mahdollisuus päästä mahtaviin käsityömyyjäisiin virittelemään joulufiilistä. Ja katsomaan mua ;)

Itse myyn kortteja ja joitakin virkkaustöitäni. Voit käydä kurkkimassa niitä mai makingsin puolella.

Ei muuta kuin sankoin joukoin paikalle!

Pienessä mittakaavassa

Joskus, kun isot asiat ahdistaa, koti on räjähtämispisteessä ja tuntuu, että mikään ei pysy siistinä, on kiva keskittää energia ja siivousvimma pieneen hallittavaan kohteeseen.

Kaappiin.

Siellä kaaos olikin kyllä melkoinen.

Järjestelyinto iski päälle ja kaappi järjestyi.

Miten voikaan tulla niin hyvä fiilis kun saa kaaoksen järjestettyä.

Järjestellessä iski pieni Martha Stewart-hetki, kun innostuin merkkaamaan kaikki laatikot.

Leikkasin tarra-arkista kuvioleikkurilla somat piparireunaiset kuviot ja kirjoitin mitä kussakin laatikossa on.

Luulisi miehenkin löytävän etsimänsä ;)

Seuraava järjestelykohde onkin sitten siivouskaappi. Ja kai jonkun pitäisi pölytkin pyyhkiä.

Kuvavirtaa

1023.
1023 pientä ihmistä. 1023 kertomusta kasvusta. 1023 uutta ilmettä. 1023 ihanuutta.

1023 valokuvaa meidän Pihlasta.

Aika iso määrä. Ja käsittämättömän vaikea päätös siitä, mitä niillä tehdään, toisin sanoen mitkä tilataan paperikuviksi. Ei ollut helppoa. Eikä siihen mennytkään tän kauempaa, sillä nyt vasta tilattiin ensimmäiset kuvat. Pihillä miehellä oli onneksi hyvä motivaattori kuvapalvelun -50% -päivät :)

Varovasti. Sisältää yhden pienen ihmisen elämän kuvina.

Oon ehdottomasti vannoutunut digikuvien ystävä, kuvaustilanteessa on enemmän kuin mahtavaa, kun kuvien ottamista ei tartte sen enempää miettiä. Ongelmat tuleekin vasta sen jälkeen, siinä jälkikäsittelyvaiheessa. Se, että karsii turhat pois ei edes riitä, vaan niitä pitäisi käsitellä. Meillä onkin tälläkin hetkellä hieman yli 300 kuvaa "keskeneräiset" kansiossa. Kukahan ne jaksaisi laittaa valmiiksi?

No, Pihlan kuvien parissa päästiin kuitenkin niin pitkälle, että 1023 väheni 193:een.

Joukossa on kuvia Pihlasta läpi koko pienen iän, muutamasta minuutista yhteen vuoteen ja seitsemään kuukauteen.

Teki kyllä hurjan tiukkaa tuo karsiminen ja sen päättäminen mitkä kuvat on kivoimpia ja valokuva-albumin "arvoisia".

Se, että kuvat tuli tilattua on toki vasta puolikas työ. Nyt ne pitäisi saada albumiin. Tilasin kuvia tuplanakin, joten omat kuvat on myös vauvakirjaan (mistä myöhemmin lisää). Mutta täysin tyhjä valkoinen albumi odottaa täyttäjäänsä. En tiedä miten ne siihen laittaisin ja mitä kirjoittaisin. Vaiko mitään.

Miten te olette säilöneet lasten kuvia?

Ja nyt kun kuvat on ainakin hetkeksi talletettu, siirtyy pohdinta siihen, miten kaikki ihanat videot saisi jemmaan ja kivasti katseltavaan muotoon.

Tai kuunneltavaan, niin kuin tämä yksi suosikkini, yön pimeydessä iloisesti jokelteleva 2 kk vanha Pihla.

Brändätyt pienokaiset

Muumit on meillä tällä hetkellä todella pop.
Sen lisäksi, että televisiosta katsellaan muumeja (tiedän, olen huono äiti... ;) ), leikkii Pihla erilaisilla muumileluilla ja tykkää kuunnella/laulaa muumilauluja.
Eikä siinä ole mitään vikaa. Olen itsekin oppinut tykkämään näistä valkoisista möykyistä Pihlan innostuksen myötä. (Yritän imeä vaikutteita seesteisestä Muumimammasta, joka vähät välittää pienistä ja pitää pään kylmänä ja perheen tyytyväisenä :) )

Mutta pitääkö Muumeja löytyä ihan joka paikasta?!
Mitä ihmeellisimmissä yhteyksissä törmää Muumeihin ja tämä haukansilmin varustettu pienokainen bongaa pienimmänkin Muumihahmon ihan mistä vaan. Erilaisia Muumi-tuotteita on käsittämätön määrä. Ja sekös aiheuttaa mukavia hetkiä erinäisissä kaupoissa.
Yritä siinä sitten selittää alle 2-vuotiaalle, miksi jotain Muumi-tavaraa ei saa ja toisen saa. Eniten meillä on aiheuttanut hämmennystä Muumi-keksit, joiden paketti on iloisen houkutteleva. Sitä ei saa, eikä varsinkaan niitä karkkipusseja, mutta Muumin kuvin varustettuja rusinoita saa. Ja heijastinkin ostettiin :)

Tämä Muumi-vallankumous sai miettimään, että mikä ihme tässä jutussa on takana? Muumien kohdalla voisi ajatella, että markkinointia suunnataan myös Muumeista tykkääville aikuisille, mutta monissa muissa paketit ja purnukat suunnitellaan röyhkeästi pientä lasta kiinnostavaksi ja siten vastustamattomaksi.
Onko oikeesti pakko olla Muumin muotoisia keksejä ja Hello Kittyllä vuorattuja karkkipakkauksia, laastareita ja ties mitä?!
Ja mikä pöyristyttävintä, että usein näiden hulppeiden pakkausten sisällä on enemmän tai vähemmän heikkolaatuista tavaraa.

Mä tykkäisin, jos ainakin kaikki herkkupurkit ja karkkipussit olisivat neutraalin värisiä, ilman yhtäkään Muumia tai Hello Kittya.
Toki joissain asioissa iloinen väritys ja tutut hahmot voi toimia apuna. Hampaiden harjaus onnistuu meillä ainakin paremmin kun harjassa on nalle ja hiusten takkujen selvittäminen sujuu mukavasti Muumi-suihkeen avulla, kun sen laiton jälkeen Pihla keskittyy pullon pyörittelyyn ja itse saa harjata takut auki.

Mutta silti: Joku roti!
Röyhkeitä nuo mainosmiehet. Ei mulla muuta :)

Koska en suin surminkaan aio tähän mainostamiseen itse ryhtyä, kuvituksena iloisena illistelevä ja hohottava Pihla.