Eroahdistusta

Huomenna se koittaa. Elämämme mullistuu jälleen kerran.
1 vuoden ja 6 kuukauden kotiäitiyden jälkeen mua kutsuu työt.

Kun tein lopullisen päätöksen töihin paluusta kesän alussa, se tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Tuntui, että kodin pienet ympyrät alkoi jo hiljalleen käymään liiankin pieniksi ja töihin paluu toisi kaivattua vaihtelua elämään.

Voi kuinka nyt tuntisin samoin.
Juuri nyt tunteet ovat nimittäin hyvin päinvastaiset. Jännittää, pelottaa ja ahdistaa. Tunteet myllertää hirveästi, pääasiassa linjalla "miten voin hylätä lapseni".
Kärjistettynä tuntuu hölmöltä, että me ollaan hankittu lapsi, joka nyt hylätään suurimmaksi osaksi valveillaoloaikaansa muiden hoiviin. En oikeastaan tiedä mistä tämä tunne tulee, olen aina ollut sitä mieltä, että en ole kotiäiti-tyyppiä ja lapset kasvaa yhtä hyviksi kansalaisiksi tarhassa käydessään. Varmaan jokin alkukantainen vietti nostaa päätänsä ja varoittaa mua jättämästä poikasta yksin.

Ristiriita tässä kaikessa on valtava. Järki sanoo, että kyllä se on askel oikeaan suuntaan, nyt on aika aloittaa tämä vaihe elämässä. Pidän todella paljon työstäni ja tiedän saavani työstäni jotain, mitä en kotona saisi. Töihin paluu on jo ammattitaitonikin kannalta hyvä asia, haluan päästä tekemään sitä, mihin olen vuosia opiskellut, ja oppimaan lisää.

Uskon myös vakaasti siihen, että musta tulee uusia, parempiakin, puolia esiin äitinä ja vaimona, kun en elä 24/7 pirttihirmuna (tai melkein ainakin, kyllähän mä oikeasti kotoakin olen poistunut :) ). Opin ehkä näkemään asiat hieman laajemmassa merkityksessä, eikä jokainen pikku asia jaksa ärsyttää, kun ei ole niihin niin paljon aikaa keskittyä. Osaanpa varmasti myös arvostaa enemmän hetkiä Pihlan ja Mikon kanssa.

Mutta sille tunteelle ei järki voi mitään, että Pihlan elämä ja touhut jatkuu ennallaan vaikka mä en ole paikalla. Tuntuu hurjalta ja kurjalta, että mä en ole se, joka vastaa tytön tarpeisiin ja hätähuutoihin. Ja tyttö oppii uusia asioita, enkä mä olekaan se, joka ne ensimmäisenä näkee.
Toisaalta onni on se, että se joka ne temput näkee ja kyyneleet kuivaa on mun äitini, Pihlan mummi. Ollaan niin onnekkaassa asemassa siinä, että äitini jää neljäksi kuukaudeksi vuorotteluvapaalle hoitamaan Pihlaa. Mahtava järjestely kaikkien kannalta; Pihlan ei tarvitse mennä vielä päiväkotiin ja äitini saa taukoa töistä ja viettää aikaa Pihlan kanssa. En tiedä pystyisinkökään tähän samaan syssyyn käsitteleen Pihlan päiväkotiin menonkin. Onneksi ei tarvitse.

Onni (ja kirouskin) on myös se, että en ole ma-pe kasista neljään töissä. Kolmivuorotyöläisenä vietän paljon myös arkipäiviä kotona eikä elämä ole niin lukkiutuneet aikataulutettua. Toisaalta epäsäännölliset työajat syö perheen yhteistä aikaa, mutta toisaalta se tuo myös aikaa Mikolle olla hands on -isä, kun mä en ole hääräämässä ympärillä. Ja mummikin saa välillä vapaapäiviä ;)

Saa nähdä miten tämä elämä tästä muotoutuu. Eiköhän kaikki iloksi muutu :) Vaikka juuri nyt, töihin lähdön aattona, tunteet on kyllä pinnassa ja kyynel silmäkulmassa.

Miten te muut tästä selvisitte? Sanokaa pliis, että tää helpottaa :)
Entä te jotka olette vielä kotona, miltä tuntuisi mennä töihin?

Kuvituksena Pihla-pienoinen viiden päivän ikäisenä suosikkikuvasarjassani. Nyyh. Tuntuu kun olisin hylkäämässä tuon pienen suloisen vauvan.

m & m

Kolme vuotta sitten, kello kolme iltapäivällä korviini kantautui Vitamin String Quartetin ihana versio kappaleesta Wonderful tonight. Kävelin kohti Mikkoa. Ja itkeä tirautin hieman.
Ja muutama minuutti myöhemmin olin muuttunut nainen, rouva. Ja itkeä tirautin vähän vielä.


Silloin tahdottiin ja edelleen tahdotaan.

Paukkuserpentiinien jyskeessä aloitettin avioliitto ja paras hääjuhla ikinä.

Siellä syötiin (sairaan hyvää ruokaa, jota vieläkin muistellaan!), juotiin, itkettiin, naurettiin, tanssittiin, laulettiin. Ja nautittiin. Koskiwerstas Nokialla tarjosi siihen mitä parhaimmat puitteet, joita koristeltiin mitä mahtavammilla koristeilla. Omenapaikkakortit olivat oma suosikkini. Ja karkkibuffet! Ja sipsibuffet! Ja vieraskirjasivun tuunaus! Paljon näiden häiden eteen kyllä ideoitiin ja tehtiin töitä...

Häätanssina meillä oli iki-ihana Nat King Colen When I Fall in Love. Ja minä itkeä tirautin.

Kuvissakin päästiin poseeraamaan oikein urakalla. Mutta mikäs siinä poseeratessa kun vierellä on tuore aviomies, päällä ihanin hääpuku ja elämä hymyilee. Enkä itkeä tirauttanut.

Vaikka sen hetkisessä naimisiinmeno ei muuttanut juuri muuta kuin nimen ovessa, oli ihana viettää päivä, jolloin kaikki rakkaimmat olivat läsnä, todistamassa sitä kun sitoudumme toisiimme ja näytämme maailmalle miten paljon toisiamme rakastamme.

Nyt avioliitto merkitsee jo paljon enemmän. Se on se luja yhteys joka meidät sitoo. Kun tähän lähdettiin niin tässä pysytään. Tahdotaan loppuun asti.

Todella pientä pintaremonttia

Taannoisella Hailuodon reissulla vietin suurimman osan "lomasta" maalisuti kädessä kirjaimellisesti pienen pintaremontin parissa.
Laitoin nimittäin mökin vanhan leikkimökin uuteen uskoon. Tuo ihana mökki on uskollisesti palvellut jokakesäisenä tukikohtana kaikenmaailman leikeille jo 28 vuoden ajan. Mökki ja minä ollaan siis lähes samaa vuosimallia :)

Koska ikä tätäkin kaunotarta (mökkiä tässä tapauksessa) on jo hieman koetellut, oli aika laittaa paikka uuteen uskoon seuraavalle sukupolvelle.
Pappani, joka aikanaan mökin rakensi, oli tarkoitus laittaa vielä sisälle paneelit ja maalata mökki, mutta myrskytuhojen karsiminen vei ajan ja inspiraation. Hienosti siellä kyllä ilman maaliakin pystyi leikkimään, mutta nyt tuli asiaan muutos.

Suurimman muutoksen teki siis ehdottomasti maali. Valkoista seinään ja vaalean ruskeaa lattiaan. Tuo lattia oli yllätysbonus, sillä sitä ei alunalkaen suunniteltu maalattavan. Mutta kun kätköistä löytyi juuri sopivan väristä maalia, täytyi käydä tuumasta toimeen. Ja merkittävä muutos on toki tuo pirttikalusto, pappani tekemä, joka sai ylleen kauniin punaisen maalin.

Oman lisänsä tuo tekstiilit, joita ei aikaisemmin juurikaan mökissä ollut. Euronkankaasta löydetty ihana ruskea pallokangas sai helmaansa virkkaamani pitsin ja pääsivät yhdessä ikkunaan.

Lattialle löytyi vanha matto, jonka värit sopi täydellisesti leikkimökkiin. Nurkkaan on tehty lepopaikka tyynyistä :)

Näiden lisäksi tekstiiliä löytyy ihan katonrajastakin, nimittäin lippunauhat. Tällaisia olen kauan halunnut tehdä, mutta kun omaan kotiin ne ei sovi ja lastenhuonetta ei vielä ole, pääsi ensimmäiset tekeleeni leikkimökkiin.

Sisustuksessa ja pikkutilpehöörissä on sulassa sovussa uutta ja vanhaa...

Vanhoja mökin kätköistä löytyneitä postikortteja uusissa maalatuissa kehyksissä.

Uudeksi maalatulla vanhalla pirttipöydällä pappani sorvaamat "kynttilänjalat", valkoisiksi maalattuna, vanha teepannu ja uusi posliiniastiasto.

En tiedä mitä muut tapaavat leikkimökissä leikkiä, mutta itselleni ensimmäisenä tulee aina mieleen kotileikit ja erityisesti ruoanlaitto. Siispä mökkisestä löytyy "keittiönurkka" :D Mielikuvituksen avulla tämä uudeksi maalattu laatikosto voi olla vaikka jääkaappi, hella, uuni tai ihan mitä vaan. Onpa siinä leikitty kauppaakin.

Ja kaiken kruununa katosta roikkuu tietenkin lamppu! Koska sähköä ei tule, saa mielikuvitus laittaa loistamaan tämän virkkamaani ja tärkkäämäni pitsipallon :)

Sellainen leikkimökki meillä. Harmi vaan, että se on niin kaukana. Olisi kyllä kiva saada joskus leikkimökki omaan pihaan. Mutta siihen on vielä aikaa. Kun ei edelleenkään ole sitä pihaakaan :)

Lopuksi vielä, jottei totuus unohtuisi... Leikkimökkihän on kuitenkin leikkimistä varten... :)

Normipäivä

Nyt kun kotiäitiys on jäämässä tältä erää historiaan, on hyvä painaa mieleen millainen se normipäivä meillä oikein onkaan. Tervetuloa siis meidän matkaan yhdeksi päiväksi :)

Päivämme alkaa noin kello 08.00, kun Pihla herää. Tyttö ei ole mikään kaikkein paras heräämään ja ilmekin sen kertoo :) Taitaa olla kirkkauden ja aamukankeuden inhottava yhdistelmä kun noin pistää suun mutruun.

Sitten seuraa jokapäiväinen tuttu tapahtumien sarja: vaippa pois, potalle, uusi vaippa ja aamupalapöytään vaippasiltaan. Onneksi meillä on lämmin, niin Pihla saa olla vaippasiltaan. Säästyy kummasti pyykkiä ;)

Viimeaikoina Pihlan syömiset ei oo ollu kehumisen arvoisia suorituksia ja tänäkin aamuna mentiin hieman nirkoisilla eväillä. Juusto maistui erinomaisesti...

... mutta puuron kanssa homma meni pääasiassa leikiksi. (Joskaan sormilla syöminen ei ole merkki siitä, Pihla nimittäin syö jo itse, mutta ei juurikaan käytä ruokailuvälineitä :) )

Pihlan ruokailun kruunaa uusi "herkku", appelsiininmakuinen D-vitamiinitabletti. Tähän siirryttiin ihan äskettäin, kun tippojen annostelu ja lusikalla syöttäminen alkoi käydä haasteelliseksi. Oikeaksi osoittautui vaihdos, Pihla nimittäin jopa tykkää näistä, niiden syömistä pitää ihan rajoittaa väkisin siihen yhteen tablettiin päivässä :D Ainoa ongelma on se, että nyt pitäisi keksiä tapa saada maitohappoja tytölle, aiemmin kun käytössä oli Relan yhdistetty d-vitsku- ja maitohappotipat. Ehdotuksia uudesta valmisteesta?

Saako lisää?

Itsekin tankkaan aamulla. Tämä on mulle sinänsä uusi juttu, sillä töissä käydessä en juurikaan aamupaloihin panostanut. Aamuvuoroa ennen en ehtinyt ja iltavuoroon mennessä nukuin yli aamiaisajan. Mutta nyt olen saanut tästä hyvästä tavasta kiinni ja ilman sitä ei aamiainen käynnisty. Eikä ilman YleX:n aamua, jota kuuntelen aina :)

Aamupalan jälkeen on touhuamisen paikka molemmille, minä yleensä petaan/täytän tiskikoneen/laitan pyykkejä/kastelen sekä hoivaan chilejä & tomaattia/meikkaan ja Pihla keksii milloin mitäkin. Tänä päivänä sänkyyn kiipeäminen oli hauskinta ikinä. Ja muumi-hiekkamuottien lasiin laittaminen vähintään yhtä hauskaa. On myös tunnustettava, että televisio on usein aamupäivällä auki, tällä hetkellä hitti on Muumit, joista erityisesti alkulaulu on Pihlan mieleen.

Sitten vedetään kengät jalkaan!

Fiiliksestä ja päivästä riippuen suunnaksi otetaan puisto / kaupunki / leikkitreffit / kauppa ja siellä viivytään usein aina lounaaseen asti. Tänä päivänä puistovuorossa oli mummu, sillä itse suuntasin pitkän tauon jälkeen hierojalle kidutettavaksi hoidettavaksi. Normipäivän juttuja tämäkin sinänsä, että välillä käyn jopa kerran viikossa hierojalla, koska niskani ja hartiat ovat melkoiset ongelmapesäkkeet...

Sitten syödään! Yleensä lounaaksi nautitaan edellisen päivän tähteitä tai hätätapauksessa nakkeja/muuta valmista, mutta tälle päivälle sattui kokkausta, sillä edellisenä päivänä syötiin mummun luona. (Enkä oikeasti tarkoituksella tämä postaus mielessäni kokannut! :D )

Jokin aika sitten Intonaatio-blogia lukiessa herahti vesi kielelle, kun Onia siellä esitteli heidän arkiruokaa. Sitä oli pakko kokeilla ja onneksi sen tein, ruoka oli äärimmäisen hyvää ja maistui Pihlallekin. Suosittelen. Tuoreet kasvikset oli niiiin hyviä ja herkullisen värisiäkin.

Itse käytän ruoanlaitossa vallan Seltin-suolaa, mineraalisuolaa. Se on paljon miedompi ja terveellisempikin vaihtoehto. Ollaankin totuttu melkoisen vähäsuolaiseen ruokaan, nyt Pihlan myötä vielä enemmän, kun muiden kokkaukset ovat selkeästi suolaisempia. Ja valmisruoat vasta ovatkin! Syötiin viime viikolla pinaattikeittoa, joka oli ihan sairaan suolasta. Ei se aiemmin mun mielestä ollut :/

Aina ei mene ruoanlaitossa kaikki ihan niinku Strömsössä... Oli purkinavaaja hukassa ;)

Koska Pihla "syö itse", eli kieltäytyy syöttämisestä, on lounashetki mulle nykyään aika leppoisa. Tyttö meinaan syö sitä paremmin, mitä vähemmän siihen touhuun kiinnittää huomiota. Siispä joku lehti on usein se kolmas pyörä lounaspöydässä.

Lounaan päälle on taas potan paikka. Meillä on hyvinkin selkeä potta-aikataulu: aamulla herätessä - aamupäivällä - lounaan jälkeen - päiväunien jälkeen - päivällisen jälkeen - ennen nukkumaanmenoa. Liekö tässä tarkassa rytmissä syy siihen, että pottailu sujuu hurjan hyvin! Tulosta syntyy lähes joka kerta ja onpa tytöllä ollut joissain väleissä välillä ihan kuiva vaippa. Eiköhän tästä hyvä tule :)

Ja sitten päiväunille! Kesän ajan on menty nyt yksillä päikkäreillä ja se on tuonut suuren avun nukkumis- ja erityisesti nukahtamisjuttuihin. Nykyään Pihla itse ilmaisee nukkumishalunsa ja monesti tepsuttelee makkariin ja pyytää päästä pinnasänkyynsä. Jopa unikirjat on jääneet monesti tyystin lukematta. Mutta ilman Pu(pu)a ja Bäätä (lammasta) ei voi nukkua.

Sitten onkin vuorossa päivän henkireikä, hetki joka saa jaksamaan. Se kuuluisa oma aika! :)

Jälleen mennään fiiliksen mukaan siinä, mitä tapahtuu tänä mahtavana aikana. Riippuen päivästä, eli mitä ohjelmia on edellisinä päivinä tullut ja on katsomatta, katson telkkaria, bloggaan, luen, virkkaan, askartelen. Yritän kovasti olla tekemättä mitään kodinhoidollista tai tylsää. Aika hyvin pystynkin pitämään siitä kiinni, vaikka myönnettävä on, että rauhassa istuminen ja vaikka virkkaaminen on paljon rentouttavampaa ja kivempaa jos pyykkikone pyörii ja tiskit on puhtaana :)

Tänä päivänä ehdin blogata & lukea blogeja (ja juoda kokista), tehdä Etsyn Taste testin, katsoa Bachelor Padin (Chris Harrison rulettaa ja joo, olen koukussa hömppärealityyn) ja jopa ihan vaan olla möllöttämään. Pihla nimittäin nukkui harvinaisen pitkät päiväunet, 2,5 tuntia. Yleensä ne on jotain tunnin ja kahden välillä.

Herätessä ei nytkään ole ihan paras fiilis, kirkasta ja kiire lattialle. Ja potalle.

Sittenpä taas touhutaan. Ja odotetaan isää kotiin. Ja mä laitan ruokaa. Ja taas syödään, elämä kun tuntuu olevan yhtä syömistä :) Ruokana ihanan sottavaa spagettia ja jauhelihatomaattikastiketta, kuten naamasta voi päätellä :) Sitten taas potalle. Ja leikitään. Ja pistetään välillä ranttaliksi, itketään ja ilkamoidaan. Ja tankataan rutkasti isän hellyyttä ja läheisyyttä päivän eron jälkeen (joskus tuntuukin, että illalla äiti ei kelpaa enää mihinkään vaan "is-is-is" kiljahdellen tyttö touhuaa :D ).

Nyt vuorossa oli palikkaleikit, koiran kanssa telmiminen, keinutuolissa istuminen ja kameralle keimailu.

Sitten syömään! :D Tällä kertaa vain Pihla ja tarjolla on leipää, juustoa ja jogurttia.

Sen jälkeen hammaspesun kautta iltasadulle, tämä yleensä puoli ysin ja ysin välillä. Ja sitten hyvää yötä!

Nyt ihan viime päivinä on otettu käyttöön uusi nukuttamiskäytäntö. Ennen nukuttaja (iltaisin isä) jäi makuuhuoneeseen hengailemaan ja odottamaan, että tyttö nukahtaa. Nyt siitä on opeteltu pois, kirjan lukemisen jälkeen tyttö menee sänkyynsä, lauletaan laulu ja sitten pois huoneesta. Tämä menee jo melkoisen hyvin, joskin juuri pari päivää sitten likka huusi tunnin hysteerisenä, ei auttanut mikään hyssyttely ja sylittely. Vasta kunnon väsy sai tytön nukahtamaan. No, poikkeus vahvistaa säännön.

Vielä viimeinen rutistus ennen lepoa ja nukkumaanmenoa:

Tiskit pois, rätti käteen ja tasot puhtaiksi, lelut ojennukseen (tänä päivänä ne oli kyllä yllättävän siististi jo valmiiksi, harvinaista tällainen) ja vielä yksi pyykkikoneellinen, iltaisin pesen kolmen päivän kestovaipat. Tämä on se kestovaippailun inhottavin puoli, järjetön ammoniakin haju huumaa heiveröisimmän.

Sitten kutsuu sohva, murun seura, ehkä joku hyvä naposteluruoka, joku tv-ohjelma, vähän vielä nettiseikkailuja, erityisesti Pinterestiä, oon niiiiin koukussa siihen :).

Ollaan Mikon kanssa molemmat melkoisia iltaeläjiä, ollaan täydessä touhussa pitkälle iltaan, nukkumaan ennätetään vasta lähempänä yhtä. Tämä on se, mistä pitää opetella pois, että jaksan herätä töihin klo 6.15 ;)

Sellainen päivä. Näin ylöskirjoitettuna näyttää, että meidän päivissä tapahtuu kamalan paljon (pahoitteluni superpitkästä postauksesta, kivaa jos jaksoit lukea tänne asti :D ). Ja kai tapahtuukin, harvoin sitä ehtii kelloa sen ihmeemmin katsoa ja ajankulumista odotella. Paitsi niitä viimeisiä minuutteja ennen Mikon kotiintuloa :)

Vanhemmuuden oppitunnit osa 5

Pitkän tauon jälkeen vanhemmuuden oppitunnit jatkuu :) Osat 1 , 2 , 3 ja 4 ovat luettavissa myös, klikkaa kutakin numeroa niihin päästäksesi.

Tällä kertaa mietityttää prioriteetit.


Jos joku, niin elämän tärkeysjärjestys on muuttunut lapsen syntymän myötä. Elämään astui joku, joka meni suoraan tärkeysjärjestyksen huipulle. Pihla-pienoinen.

 Ja kuinka sopivasti löytyikään kuva aiheeseen Pihlan taannoisesta "postileikistä", eli
tarrojen ja postimerkkien repimisestä.

Kaiken pohja tässä muutoksessa on jo tietenkin vastasyntyneen kanssa touhutessa, kun erityisesti kaikki oma fyysinen hyvinvointi jää taka-alalle. Ei unta, ei lepoa. Eikä oman mielen mukaan kulkemista. Tässä kohtaa moni tuhahtaa, että mitäs hankit lapsia. Mutta eipä sitä tule ajateltua tällaisia asioita lapsen hankintaa miettittäessä tai raskausaikana, which is nice. Koska mitä murehtimaan jotain, jolle ei mitään voi. Ja joka pidemmässä juoksussa on hyvinkin positiivinen asia.

Koska mitä pahaa on siinä, että ajatusmaailma laajenee oman navan ulkopuolelle? ;)
Lapselleen sitä vaan toivoo vilpittömästi kaikkea hyvää ja haluaa tämän kulkua turvata.

Oma ruoka saa jäähtyä, se voi jäädä vaikka kokonaan syömättä. Koska lapsi tarvitsee ruokaa. Omat menot voi jäädä. Koska lapsi tarvitsee äitiä. Voi jatkuvasti toistella "bää", "hauhau", vaikka se tulee omista korvista ulos. Koska lapsi tykkää. Voi vaikka ostaa sille lammaslelun lisäämään innostusta :)

Samalla kun jotkut omat tarpeet jää vähemmälle huomiolle, huomaa myös, että ihan kaikkea ei edes tarvitse. Vähempäänkin voi olla tyytyväinen. Ja onnelliseksi tekee ne pienet asiat, naurava lapsi, hetkeksi hiljennyt asunto ja seesteinen elämä. Ja onhan se hauskaa kun Pihla sanoo "bää".

Mutta tässä kaikessa piilee oma vaaransa. Ettei vaan mene liian pitkälle tämän uuden tärkeysjärjestyksen kanssa. Missään nimessä en halua päätyä marttyyrimammaksi, joka laittaa kaiken oman tauolle ja pistää lapsen jokaisessa asiassa etusijalle.
Ensimmäiset 6 kuukautta äitinä tuntui ajavan kovaa vauhtia mua tähän suuntaan kun tissiposki-Pihla ei huolinut maitoa minkäänsortin pulloista tai lusikoista ja ruoka-aikana kelpasi vain äiti. Keskellä yötä ja läpi päivien.
Mutta hiljalleen siitä päästiin irtoamaan, ruoka alkoi maittaa ja pääsin vähän etäämmälle.
Ja nyt ollaan tilanteessa, jossa fyysisesti Pihla ei tarvitse mua ollenkaan. Ruoka kelpaa keneltä tahansa ja muiden seura jopa joskus paremmin kuin äidin.
Mulla taitaakin olla menossa jonkinlainen kuherruskuukausi tämän uuden vapauden kanssa, touhua on piisannut. Mutta kylläpä se routa ikävöivän porsaan kotiin ajaa aika pian :)
Uusi luku alkaakin kohta, kun työt kutsuvat ja meidän välinen napanuora todella katkeaa.

Lienee syytä löytää jonkinlainen tasapaino. Vaikka en epäile yhtään sitä, että Pihla on ehdottomasti ykkössijalla. Kun lapsi on tyytyväinen ja onnellinen, on helpompi pistää hetkeksi omat tarpeet edelle.

Ajatuksia? Puolesta? Vastaan? Mistä tasapaino? Milloin lapsi menee liikaa etusijalle? Vaiko koskaan?

Perinteiden perässä

Matkakertomusta pukkaa taas, kera iki-ihanien Hipstamatic-kuvien :)

Viime viikolla juna siis kuljetti mut ja Pihlan perinteisesti mökkeilemään Hailuotoon, mummon, mummin ja taatan hellään huomaan. Tämähän oli jo Pihlan toinen reissu Hailutoon, ensimmäinen kun tehtiin viime vuonna.
Ja kivasti se juna kuljettikin, 5 tuntia suuntaansa junassa kävelemistä rakastavan lapsen kanssa tuntui etukäteen aika kamalalta ajatukselta. Mutta selvittiinpä siitä :) Iso apu oli IC2 juna, jossa vaunut oli likellä ja leikkipaikka yläkerrassa. Myös eväät ja vieressä istuneet ihmiset olivat avuksi.

Koska edellisestä kerrasta oli vuosi kulunut ja ikääkin silloin oli vasta neljä kuukautta, riitti Pihlalla ihmettelemistä mökissä ja sen ympäristössä. Onneksi oppaina oli mummo (Hailuodon kesiä ehkä 60), mummi (kesiä 57) ja taata (kesiä ehkä 11). Heidän kanssa kelpasi Pihlan touhuta. Niin ja olinhan mäkin siellä, 27. kesää viettämässä :)
Pääasiassa tyttö kulki pitkin kenturaa ja joku kulki perässä. Pihlan kävelytaito kehittyikin huimasti, kun kulki siellä juurakkojen ja kumpujen keskellä.
En olekaan päässyt vielä Pihlan kävelytaidolla kehumaan! Viimein 1v 4kk iässä tyttö alkoi kunnolla kävellä. Meno olikin heti tosi varmaa, kannatti näköjään odottaa vähän pidempään. Kohta meno äityy vielä kovemmaksi, juoksuaskel tuntuu olevan harkinnan alla...

Myös vaunulenkit läheiselle lammasaitaukselle olivat päivittäinen juttu, joskus kolmekin kertaa. Tulipa bää vahvaksi osaksi sanastoa. Myös naapurin koiria käytiin ihailemassa. Suurimman osan ajasta tyttö vietti ulkona ja näytti nauttivan täysin rinnoin. Hieman mietitytti paluu kerrostalokaksioon ja lyhyisiin ulkoiluihin. Olisi se oma piha vaan niin kiva.

Kävelytaidon kehittymisen lisäksi uusia taitoja Pihla oppi myös. Nimittäin kukkien kastelun, mustikoiden poimimisen, pöydän kattamisen ja (vedellä) maalamisen. Ihan päätä huimaa miten paljon tuollainen pieni voi oppia. Ja ilman että kukaan opettaa. Nyt Pihlan touhuja on niin hauska seurata, kun toinen tosissaan touhua ja tuhertaa.

Mustikkatouhusta oli pakko ottaa videokin mahtavalla 8mm vintagekamera-appilla.

Sillä välin kun Pihla teki kaikkea tätä, vietin mä pitkälti aikani maalisivellin kädessä. Miksi, sen tulette näkemään pian. Tässä pientä vinkkiä ja yksi Pihlan opittu taito, leikkijuominen :)

Kaiken kaikkiaan ihana viikko. Hailuoto on sellainen paikka johon täytyy kerran kesässä päästä, se on perinne ja tuntuu, että ei ole kesää ilman Hailuodon reissua. Olisi ihanaa, jos Pihlalle Hailuoto muodostuisi samanlaiseksi "instituutioksi" ja nämä samat touhut jatkuisivat vuodesta toiseen.

Juna kulkee

Ja tällä kertaa sillä on todella suunta pohjoiseen.
Lähden Pihlan kanssa kaksin mökkeilemään Hailuotoon, saareen Oulun edustalla.
Saa nähdä miten meillä menee viiden tunnin junamatka, hartaasti toivon pitkiä päiväunia ja innostunutta leikkiä leikkipaikalla. Ja miten selvitään melkein viikko erossa Mikosta? Miten Mikko selviää ilman meitä?

Siispä blogi hiljenee jälleen. Palaan matkoiltani Hipstamatic-kuvien sävyttämän matkakertomuksne kera ;)